Kadon Kartano

Suomenhevoskasvatusta

Kadon Kartanon päätoimintana on suomenhevosten kasvatus ja pyrimmekin kasvattamaan selväjärkisiä hevosia kaikista eri kantakirjasuunnista. Vaikka kunnioitammekin perinteitä ja jykevärakenteinen liinakko työhevonen on meidän silmissämme se ihanteellisin versio suomenhevosesta, emme kaihda harvinaisempiakaan värejä tai sporttisempaa rakennetta. Tallin kasvatit pyritään myymään vain pitkäaikaisiin koteihin, jossa niiltä ei odoteta kisausta, mutta johonkin käyttöön hevosen olisi hyvä päätyä.

Kasvatusliitteenä tallilla toimii ratsuilla käytetty etuliite Kadon sekä työ- ja ravihevosilla käytetty takaliite KAS. Satunnaisia ratsukasvatteja on syntynyt ja on tulevaisuudessakin mahdollista syntyä Pärren-etuliitteen kera. Aivan ensimmäiset suomenhevoskasvatit syntyivät etuliitteellä SH ja vuodesta 2011 vuoteen 2019 asti käytössä oli myös liite Kadotettu, joista on sittemmin luovuttu. Muita kuin suomenhevosia kasvatetaan joko ilman kasvatusliitettä tai yhdistettynä nimeen Kalskag.


© eripura.net, kiitos!

Myyntiehdot

♕ Kasvatin sivut tulee ilmoittaa kahden (2) viikon kuluttua ostotapahtumasta, ellei muuta ole sovittu.
♕ Kasvattajaksi merkittävä Kadon Kartano linkitettynä tallin etusivulle.
♕ Kasvatti on rekisteröitävä VRL:n hevosrekisteriin:
     » kasvattajaksi KADO1489, syntymämaaksi Suomi, kasvatusliitteeksi Kadon/KAS/Pärren/Kalskag/ei liitettä kasvatista riippuen

Vuoden 2022 kasvatit

Syntynyt Sukupuoli & nimi Isäori Emätamma
20.08.2022 o. Kadon Vintiö Nupun Velmeri Snillin Aino
04.04.2022 o. Kadon Huhuu Routaruusun Hirmulisko Pähkinälaakson Kukkuluuruu
01.04.2022 o. Kadon Aaroni Kaunon Hamajainen Liljan Auringonkukka
21.03.2022 t. Kadon Vellamo Lemmes Kuolonruusu
15.03.2022 t. Kadon Tvillinki Tvillin Tikitti Huurtuva
14.03.2022 t. Kadon Jaaritelma ILO Tuure Hornanhovin Jäljitelmä
09.01.2022 o. Kadon Metronomi Teilikorven Molli Kuuralehdon Neemi
05.01.2022 o. Kadon Hohdelisko Routaruusun Hirmulisko Tuiskulan Hohtava

Vuoden 2021 kasvatit

Syntynyt Sukupuoli & nimi Isäori Emätamma
29.12.2021 o. Uniikki KAS Tanhun Tuhka Vipsukka
14.12.2021 o. Tenkkapoo KAS P.L. Tuutori Suomineidon Ameelia
07.11.2021 o. Hissunkissun KAS Hiisku Mini-Marenki
07.07.2021 o. Syytinki KAS Tutaani Riikin Sanna
24.06.2021 o. Patruuna KAS Murkula Pentsoonin Nette
16.06.2021 t. Lumoojatar KAS Virhemerkintä Latokartanon Lahjatar

Vuoden 2020 kasvatit

Syntynyt Sukupuoli & nimi Isä Emä
24.11.2020 t. Mini-Maisa Ruskon Farssi Mini-Muskotti
12.11.2020 o. Kadon Radikaali Sotamaalauksen Anarkisti Ventoksen Untuva
23.06.2020 o. Mörökölli KAS Glögimonsteri Karman Arastus
09.06.2020 t. Kadon Oravanmarja Reposaaren Vempele Kadon Metsämansikkalakritsi
30.04.2020 t. Kadon Kyrassieeri Kadon Husaari Kototallin Kryptoni
06.04.2020 o. Kadon Lempo Kadon Aikele Syrjän Näkki
02.04.2020 t. Kuolemanilo KAS Kuolo Tulloo KAS Duanin Joviaali
01.04.2020 o. Kadon Vakavuus Kadon Varammi Runon Annikki
28.03.2020 o. Kadon Hakkapeliitta Kadon Husaari Kielokummun Sylva
13.03.2020 o. Mini-Matias Jokkeri KAS Mini-Muskotti
10.03.2020 o. Kadon Rakuuna Kadon Hunninko Kadon Vianna
18.02.2020 t. Kadon Ihmetys Mörkövaaran Täpärä Kadon Hirvitys
16.02.2020 t. Kadon Ironia Kadon Illuusio Kadon Tirilii

Vuoden 2019 kasvatit

Syntynyt Sukupuoli & nimi Isä Emä
13.11.2019 o. Kadon Jippii Kaarnan Kepponen Kadon Harmaja
26.09.2019 o. Kadon Toffeekrokantti Pärren Ärriä Kadon Kiss-Kiss
09.09.2019 t. Akaseena KAS Aitos KAS Kimakka KAS
21.08.2019 r. Iskus KAS Viritti Seppäjärven Ahava
09.07.2019 t. Lykkäys KAS Viritti Seppäjärven Ahava
17.06.2019 t. Kuningatarsmaragdi KAS Hohdokas RR. Raudakko
04.06.2019 t. Kas Vain KAS Lejeerinki Kuis Vain Kiipelissä
01.04.2019 o. Kadon Innokas Kadon Valiokas Kadon Dimangi
11.03.2019 r. Ontuu KAS Kontrakka KAS Luotto-Osuma KAS
28.02.2019 r. Kadon Pohjankruunu Vokotti Seppäjärven Arastava
26.02.2019 o. Kummastus KAS Mini-Ukko Karman Arastus
26.02.2019 o. Haittatekijä KAS Selväpäivä Kuis Vain Kiipelissä
20.01.2019 o. Kammotus KAS Kaskun Kupari Kalveen Kanesma
19.01.2019 t. Kadon Wappu Kadon Wäinämö Tuiskulan Hohtava
07.01.2019 o. Rojaltti KAS Parjunan Pronssi Kaskun Valkokulta

Edellisten vuosien kasvatit
♕ Vuosina 2010–2018 syntyi yhteensä 211 kasvattia
Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © SN | virtuaalitalli / virtuaalihevonen | s-posti