virtuaalihevonen      Kototalli a sim-game horse
Pääsivu Hevoset Toiminta Kuulumiset

Kototallin Sajama

Nimi: Kototallin Sajama "Saima" Painotuslaji: Ravi- ja työajo
Syntymäaika: 16.05.2023, 5v Väri & säkä: Hopeanrautias, 157 cm
Rekisterinumero: VH23-018-0418 Omistaja: Kototalli (VRL-10531)
Rotu & skp: Suomenhevonen, tamma Kasvattaja: Kototalli Suomi
Saavutukset: Suomenhevoskantakirjasta palkinto KTK-III (J-suunta 64 p.)
Suomenhevosvarsojen arvostelusta palkinto SV-III (2023 elokuu 47,45 p.)
TYH juoksukokeen kevätmestari 2025 (5 + 5 + 5 = 15 p.)

Sajama Sajama

Annapurnan ensimmäinen jälkeläinen myytiin kartanolle, sillä meillä ei siihen hätään ollut vapaita tallipaikkoja. Toisella kertaa tilanpuute ei ollut vaivana, joten toista varsaa lähdettiin suunnittelemaan sillä ajatuksella, että se tulisi jäämään kotiin. Isäoriksi valikoitui ulkonäöllään aina kovasti ihastuttanut ja palkintoja ansainnut Snillin Tornihuhu. Toukokuussa kevään ollessa jo pitkällä varsoi hyväksi emäksi todettu Purri talliin vuoden ensimmäisen varsan - edellisestä kasvatista onkin vierähtänyt liki kaksi vuotta viime vuoden varsattoman kesän vuoksi.

Sajama ei ehkä ole rakenteeltaan se kedon kaunein kukkanen, mutta onhan se nyt syötävän suloinen alati pörröttävän otsatukkansa kanssa. Pitkillä koivilla pääsee menemään tukka hulmuten ja jo ensimmäisistä päivistä lähtien oli selvää, että tammalla riittää vauhtia vaikka muille jakaa. Purri-emän ensimmäinen jälkeläinen oli ollut aivan samanlainen, joten se ei enää toisen kohdalla alkanut heti hätäillä, jos varsa eksyi retkillään liian kauas. Luonteeltaan Saima on lempeä ja äärimmäisen utelias, aina menossa mukana vaikkei tiedä minne mennään tai mitä tehdään. Se viihtyy hyvin ihmisten seurassa ja reippaan tamman koulutusta on ollut nopea ja helppo viedä eteenpäin.

Kärryjen edessä Saima malttaa hienosti mennä myös kevyttä hölkkää, joten sen kanssa on mukava tehdä myös rentoja kärrylenkkejä ilman jatkuvasti kädelle painavaa hevosta. Mukana olevien hevoskavereiden myötä se intoutuu herkästi ottamaan myös kovempia spurtteja pysyen kuitenkin samalla hyvin kuulolla. Tammalla ei ole ollut tapana ryöstää tai jättää ohjastajan apuja huomioimatta, vaan se kuuntelee varsin tarkalla korvalla mitä ohjeita kärryiltä annetaan. Iästään huolimatta tammalla on jo varsin hyvä kestävyyskunto ja luvan saadessaan Saima hölkkäisi vaikka hamaan tappiin asti, minkä vuoksi sitä pitää pikemminkin hillitä, jottei vielä kasvava nuori rasita itseään liikaa.


i. VIR MVA Ch Snillin Tornihuhu
SH tummanpunarautias 158 cm
25,1ake - 26 100 €
VSN Ch KTK-I SV-I
ii. Snillin Tukkijätkä
SH punarautias 154 cm
21,5ake - 116 120 €
KTK-II
iii. Vasken Tulivoima
SH punarautias 158 cm
21,9ake - 141 405 €
VRER-Tähtijuoksija
iie. Valtarian Kiipijä
SH punarautias 154 cm
21,8ake - 64 573 €
ie. Valtarian Kirpaus
SH punarautias 159 cm
22,2ly - 203 600 €
iei. Valtarian Samuel
SH tummanrautias 160 cm
21,6ly - 90 055 €
iee. Ajattoman Ironia
SH punarautias 160 cm
25,4aly - 56 030 €
e. Annapurna KAS
SH tummanrautias (hopea) 160 cm
21,6ly - 227 157 €
VRKK Tähtiravuri
ei. Champion Kilimanjaro KAS
SH punarautias (hopea) 160 cm
20,8kp - 53 450 €
KTK-II VRKK Sunnuntairavuri
eii. Killeri KAS
SH rautias 157 cm
21,4aly - 31 815 €
TYH käyttöajon kesämestari 2018
eie. Liian Tossukka
SH hopeanrautias 155 cm
25,4aly - 28 950 €
KTK-II
ee. VIR MVA Ch Aaja KAS
SH tummanpunarautias 160 cm
24,3ke - 63 395 €
KTK-I VRKK Ammattiravuri
TYH juoksukokeen syysmestari 2017
eei. O.R. Turkinpippuri
SH punarautias 156 cm
20,1aly - 232 350 €
KTK-II SV-III
eee. Adinan Aksiina
SH punarautias 157 cm
24,5aly - 34 070 €
TYH kynnön syysmestari 2017

» Jälkeläiset «

01. pohjoisruotsinhevosori/-tamma Nimi syntynyt 00.00.0000 tammasta Nimi

» Periyttäminen «

   ROHKEUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: melko rohkea
   KUULIAISUUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: melko kuuliainen
   TEMPERAMENTTI: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: neutraali
   HERKKYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
   NOPEUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
   KESTÄVYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
   HYPPYKAPASITEETTI: ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 3: hieman normaalia heikompi
   KETTERYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
   LIIKKEET: ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 3: hieman normaalia heikompi

© Arnikan periytymisjärjestelmä v. 1.0


Sajama Sajama
© VRL-06066 & vvapaat, kiitos!

Ravikilpailut

Katso kaikki ravikilpailut
Viisivuotiskausi:
23.02.2024 | Burnout Stable | 27,0 ja hitaammat kylmäveriset | 2/8 (27,5aly / 4 000€)
22.02.2024 | Burnout Stable | 27,0 ja hitaammat kylmäveriset | 6/8 (28,5 aly x)
21.02.2024 | Burnout Stable | 27,0 ja hitaammat kylmäveriset | 3/8 (27,2aly / 3 000€)
20.02.2024 | Burnout Stable | 27,0 ja hitaammat kylmäveriset | 3/8 (27,8aly xx / 3 000€)
19.02.2024 | Burnout Stable | 27,0 ja hitaammat kylmäveriset | 1/8 (27,2aly / 5 000€)

Nelivuotiskausi:
23.01.2024 | Aken ravitalli | 3-4v kylmäveriset | 5/9 (31,1aly / 300€)
22.01.2024 | Aken ravitalli | 3-4v kylmäveriset | 9/9 (31,8aly)
21.01.2024 | Aken ravitalli | 3-4v kylmäveriset | 5/9 (30,9aly x / 300€)
20.01.2024 | Aken ravitalli | 3-4v kylmäveriset | 9/9 (31,1aly)
10.12.2023 | Power Trotters | 4v kylmäveriset | 3/6 (30,7ake x / 900€)
09.12.2023 | Power Trotters | 4v kylmäveriset | 5/6 (32,7ake)
08.12.2023 | Power Trotters | 4v kylmäveriset | 4/6 (31,9ake / 600€)
07.12.2023 | Power Trotters | 4v kylmäveriset | 2/6 (30,5ake x / 1 500€)
06.12.2023 | Power Trotters | 4v kylmäveriset | 3/6 (31,6ake xx / 900€)

Kausi Ennätys Voittosumma Statistiikka Voitto- & toto % VRKK-pisteet
4-vuotiskausi 30,5ake 4 500 € 9: 0-1-2 0 % & 33 % 0 p.
5-vuotiskausi 27,2aly 15 000 € 5: 1-1-2 20 % & 80 % 0 p.
Yhteensä 27,2aly - 30,5ake 19 500 € 14: 1-2-4 7 % & 50 % 0 p.

Työajokilpailut (sijoituksia 00 kpl)

Näyttelytulokset

Päivämäärä Tapahtuma Järjestyspaikka Luokka & tuomari Tulos
15.12.2023 VSN näyttely Viihdelinna J-suunnan suomenhevostammat
Spookiness, Launi
6 / 8

Päiväkirja ja valmennukset

Sunnuntai 21.02.2021 »

Tallin ylläpidosta vastaa Jonna (Pierre VRL-10531 TYH-0002)

Ulkoasu © M Layouts   |   Kuva © smerikal (lisenssi, kuvaa on muokattu)