Baroque Alviano

Présentation du manoir

Baroque Alviano on barokkihevosiin erikoistunut harrastetalli ja hevossiittola, jonka tilukset henkivät vanhan hyvän ajan henkeä antaen erittäin loisteliaan ja tyylikkään ensivaikutelman. Talli sijaitsee Itä-Ranskassa Auvergne-Rhône-Alpesin hallintoalueella, Rhônen departementissa olevassa hieman yli parintuhannen ihmisen pikkukylässä nimeltä Le Perréon. Kylää ympäröivät avarat vilja- ja viinipellot, jotka tekevät maanviljelystä alueen pääelinkeinon. Kylän keskusta on pääasiassa kivirakennuksista koostuva, tiheään rakennettua asutusaluetta, jonka laitamilta löytyy useita pieniä ja kodikkaita pikkuputiikkeja, jotka työllistävät omalta osaltaan kylän väkeä. Kylän keskusaukiolla kohoaa kivikirkko, jonka korkean ja suipon kellotornin erottaa jo kaukaa.

Baroque Alviano erottuu edukseen ollen alueen ainoa hevossiittola - yksittäisiä hevosia sekä yksi pieni ratsastuskoulu kunnan tuntumasta kuitenkin löytyy. Alvianon tilukset ovat peräisin aina 1700-luvun loppupuolella, jolloin ranskalainen markiisi johti tilalla loisteliasta kartanoa kasvattaen hyvärakenteisia sekä sota- että vaunuhevosiksi erinomaisesti soveltuvia perchenhevosia. Tilalla oli myös kevyempiä ratsuhevosia, joiden roduista ei kuitenkana ole tietoa. Rakennuksia on jouduttu restauroimaan ja niihin on lisätty vesi- ja sähköjohdot. Kunnostuksesta huolimatta niistä on vielä tunnistettavissa ajan arkkitehtuuri ja tyyli, joista pyrimme pitämään kiinni.

Tallipihan keskiössä on reaalikokoinen, yli metrin korkuiselle jalustalle nostettu ratsastajapatsas tilan loistoonsa nostaneesta markiisista ja hänen Entre-orista, jotka molemmat menehtyivät Sedanin taistelussa palvellessaan Napoleon III:n armeijassa. Patsaan takana on viidenkymmenen karsinan hevostalli, jonka rakentamiseen on käytetty kiveä, tummaa puuta sekä metallia. Ennen noin puolet tallin hevospaikoista oli pilttuita, joista muutama on säilytetty sellaisenaan hoito- ja pesukarsinoina. Talli koostuu kolmesta suorasta käytävästä, jotka yhdessä jäljittelevät U-kirjaimen muotoa. Tallikäytävien ylle kaartuu holvikaaria, joita kannattelevat tukevat pilarit. Tallin takana on osittain avoin sisäpiha hiekkapohjalla, joka on reunustettu mukulakivetyksellä ja pensasistutuksilla. Hevoset jaotellaan tallin päätysiipiin sukupuolen mukaan, ja kummallakin käytävällä on yksi kymmenen ja toinen viidentoistan karsinan rivi. Pääkäytävältä löytyvät toimistotilat, pesukarsinat sekä varuste- ja rehuhuoneet.

Tilan ydintä reunustaa kymmenet hiekka- ja vihertarhat lakatuilla ja valkoisiksi maalatuilla pyöröpuulaudoilla. Sisäpihan kautta pääsee helposti käsiksi liikutustiloihin, jotka sijaitsevat tallin takana. Pensasaidoilla ja rautaportilla aidattu hiekkakenttä on alkujaan rakennettu 1800-luvun puolivälillä; ajan saatossa pohjaa on uusittu useaan otteeseen ja kentän laidalle on lisätty ulkovalot. Tällä vuosituhannella rakennetun maneesin kanssa on pyritty jäljittelemään tallin arkkitehtuuria kiviseinillä, pilareilla sekä holvikaarimaisten kattotukien avulla. Tehokkaiden valojen avulla avulla pimeä ei pääse yllättämään ja aurinkoisella säällä kattoikkunoista tulvii kirkasta luonnonvaloa. Kaksikerroksinen katsomo vetää helposti suurenkin ihmismäärän, vaikka maneesin koko häviääkin kentän pinta-alalle. Uusimpana investointina on vanhan kentän viereen rakennettu nurmipohjainen kenttä, jota tilan toimesta käytetään etenkin valjakkoajon harrastamiseen.

Suoraan ratsastajapatsaan takana kohoaa lisäksi punatiilikattoinen maalaiskartano, joka toimii omistajattaren asuinrakennuksena hänen vain ollessaan paikan päällä. Kartanossa on myös sivusiipi, jossa pystytään tarvittaessa majoittamaan ulkopuolisia henkilöitä. Kartanon edustalla on puutarha, jonka viheralueista pidetään huolta ammattilaisten toimesta. Sorapolkuja vierustavat lukuisat marmoripenkit ja pensaiden sekä puiden lomassa on kirkasvetinen tekolampi, jonka reunusta on vuorattu harmailla tiiliskivillä ja jonka keskelle on sijoitettu veden tasaisesti ympärilleen pirstova tulivuori-suihkulähde. Puutarhassa majaansa pitävät tilan kaksi intianriikinkukkoa, joiden lisäksi tallikoiran roolia täyttää brindle tanskandoggi, joka ei tosin ole kummoinen vahtikoira - riikinkukotkin osaavat olla kiivaampia kutsumattomia vieraita kohtaan kuin tämä koira.