| Virallinen nimi | Incognito "Iivo" | Painotus | Esteratsastus (160cm) |
| Syntynyt | 04.04.2016 | Väri & säkä | Mustankimo, 171cm |
| Rekisterinumero | VH17-151-0001 | Omistaja | Prime Sporthorses (VRL-10531) |
| Rotu & skp | Baijerinhevonen, ori | Kasvattaja | Sportpferde Stud  |
Räväkkä ori, joka ei ole sieltä helpoimmasta päästä mitä tulee käsittelyyn niin hoidettaessa kuin ratsastaessa. Herkkänahkainen, reagoi yllättäviin tilanteisiin ja ronskeihin otteisiin sen mukaisesti. Ratsastaessa kyttäilee kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja vieraisiin henkilöihin suhtautuu varauksella. Ärsyttävän ja haastavan luonteen vastapainona toimii toki komea ulkonäkö ja irtohypytyksessä se loistaa aina.
| i. Incoming baijerinhevonen, rnkm, 170cm, evm |
ii. Incorrect baijerinhevonen, trn, 168cm, evm |
| ie. Ravenous baijerinhevonen, rtkm, 168cm, evm | |
| e. Dilemma baijerinhevonen, m, 167cm, evm |
ei. Rogue baijerinhevonen, m, 169cm, evm |
| ee. Deep Thrill baijerinhevonen, mrn, 163cm, evm |
| Sukupuoli & nimi | Syntynyt | Emä | Omistaja |
| bav-o. Jälkeläinen | 00.00.0000 | Tamma | Omistaja |
|
28.07.2018 | Sardonic Sporthorses | 150 cm | 1/22 24.07.2018 | Sardonic Sporthorses | 150 cm | 1/22 21.07.2018 | Sardonic Sporthorses | 150 cm | 1/22 19.07.2018 | Sardonic Sporthorses | 150 cm | 1/22 18.07.2018 | Sardonic Sporthorses | 150 cm | 4/22 18.07.2018 | Sardonic Sporthorses | 150 cm | 2/22 12.05.2018 | Adina | 140 cm | 1/8 10.05.2018 | Adina | 140 cm | 2/8 19.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 5/30 18.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 1/30 15.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 3/30 14.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 1/30 13.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 2/30 12.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 4/30 08.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 4/30 07.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 1/30 05.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 4/30 05.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 3/30 04.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 1/30 02.04.2018 | Raatteen Suomenhevoset | 140 cm | 4/30 09.02.2018 | Priton Budyonnys | 130 cm | 4/33 07.02.2018 | Priton Budyonnys | 130 cm | 1/33 13.12.2017 | Kilpailukeskus Litt | 130 cm | 1/25 14.11.2017 | Team J&K | 130 cm | 4/24 13.11.2017 | Team J&K | 130 cm | 3/24 12.11.2017 | Team J&K | 130 cm | 1/24 26.10.2017 | Moana part breds | 130 cm | 3/26 24.10.2017 | Moana part breds | 130 cm | 4/26 25.09.2017 | Raatteen Suomenhevoset | 120 cm | 4/18 22.09.2017 | Raatteen Suomenhevoset | 120 cm | 3/18 |
10.09.2017 | Kototalli | 120 cm | 2/27 06.09.2017 | Kototalli | 120 cm | 4/27 14.08.2017 | Prime Sporthorses | 120 cm | 4/24 12.08.2017 | EC Amjad | 120 cm | 2/25 23.05.2017 | Zurück | 110 cm | 5/30 21.05.2017 | Zurück | 110 cm | 4/30 18.05.2017 | Zurück | 110 cm | 1/30 17.05.2017 | Zurück | 110 cm | 1/30 16.05.2017 | Zurück | 110 cm | 2/30 13.05.2017 | Zurück | 110 cm | 4/30 10.05.2017 | Zurück | 110 cm | 2/30 06.05.2017 | Zurück | 110 cm | 2/30 04.05.2017 | Zurück | 110 cm | 2/30 02.05.2017 | Zurück | 110 cm | 1/30 20.03.2017 | Hukkapuro | 100 cm | 5/30 20.03.2017 | Hukkapuro | 100 cm | 3/30 15.03.2017 | Hukkapuro | 100 cm | 2/30 13.03.2017 | Hukkapuro | 100 cm | 5/30 13.03.2017 | Hukkapuro | 100 cm | 3/30 12.03.2017 | Hukkapuro | 100 cm | 1/30 08.03.2017 | Hengenvaara | 90 cm | 5/50 07.03.2017 | Hengenvaara | 90 cm | 5/50 06.03.2017 | Ruunilan ratsutila | 90 cm | 3/16 01.03.2017 | Hengenvaara | 90 cm | 1/30 11.02.2017 | Järnbyn hevoskeskus | 90 cm | 2/30 09.02.2017 | Ventos | 90 cm | 4/30 06.02.2017 | Ventos | 90 cm | 3/30 05.02.2017 | Kilpailukeskus Reiter | 70 cm | 5/30 03.02.2017 | Kilpailukeskus Reiter | 70 cm | 1/30 |
|
02.05.2017 | Koistila | 110 cm | 1/8 |
| Päivämäärä | Jaos | Järjestäjä | Luokka | Tulos |
| 30.03.2020 | ERJ-cup | Kisakeskus Bailador | 160 cm | 3/65 |
| 30.03.2020 | ERJ-cup | Kisakeskus Bailador | 150 cm | 2/73 |
| 31.10.2018 | ERJ-cup | Teilikorpi | 150 cm | 3/102 |
Kesän yksi esteratsastuksen päätapahtumasta on ehdottomasti Power Jump -rataestemestaruus, joka hypättiin tänä vuonna neljättätoista kertaa. Kisapaikkana toimi jo hyvin tutuksi käynyt Auburnin kartano, jossa kisavalmistelut oltiin tehty jälleen viimeisen päälle. Derbykenttä hohti vihreänä, kartanon kukkaistutukset kylpivät väriloistossaan ja katsomon yläkerrassa sijaitsevassa, Koivun Majatalon huolehtimassa kahviossa tarjotaan varmasti tuttuun tapaan taas mitä herkullisempia syötäviä, joista suurin osa on tehty itse alusta asti lähituotantona. Osmi-tammani on vielä liian keltanokka tämän luokan kilpailuihin, joten toimin tänään kilparatsastajana edustaen Prime Sporthorsesia.
Perjantain kilpailupäivä startattiin Privileged- ja Jumbo-tasojen luokilla, joita ehdin seurata hyvin ennen omaa starttivuoroani. Toisen luokan viimeinen ratsukko lopetti suorituksensa noin puolen päivän aikoihin, minkä jälkeen pidettiin hieman vajaa tunnin tauko, ennen seuraavien luokkien ratakävelyitä. Kävimme Jackin kanssa yhdessä radan lävitse ja puntaroimme sen mahdollisia vaaranpaikkoja, jotta osaisimme ratsastaa mahdollisimman hyvät radat.
Kilpailin tänään kahdella eri hevosella ja aloitin urakkani Gabbana-tamman kanssa Champion-luokasta, jossa hypättiin esteitä 140 cm korkuisina. Tamma tuntui hyvältä verryttelyssä, eikä sitä haitannut kentän lanauksesta ja radan korjauksesta johtuva ylimääräinen odottelu. Gabbana reagoi hyvin pohkeeseen, eikä se innokkuudestaan huolimatta painanut kuolaimelle, kunhan vain itse muistin olla riippumatta kuolaimessa kiinni. Tamman kanssa oli helppoa tehdä puhdas nollarata, eli sen kanssa startattaisiin vielä lauantain uusinnassa.
Välissä hypättiin Master-luokka, jonka ajan sain itse huilia ja starttasin vasta sitä seuranneessa GP-tason luokassa. Olin saanut kymmenen osallistujan luokkaan ratsukseni ristiriitaisia tunteita herättävän Incognito-orin; vaikka se onkin erittäin tasokas hevonen, on se myös erittäin sähäkkä ja temperamenttinen ja saattaa täten tehdä oman päänsä mukaan. Verkassa ori oli onnekseni säyseä ja se hyppäsi yksittäiset esteet tarkasti turhia liioittelematta. Incognitoa kuitenkin selvästi tympi pitkän päivän jäljiltä ja päästessämme derbylle luokkamme toiseksi viimeisenä ratsukkona, oli ori yhtä tulta ja tappuraa. Kuolaimeen ei auttanut ottaa yhtään tuntumaa, tai se alkoi käydä vain yhtä enemmän kierroksilla ja satulasta käsin vain toivoin meidän selviävän ilman hylkyä, se olisi minulle täysin riittävä suoritus. Vaikka ori teki kunnon spurtit jokaisen hypyn jälkeen ja meinasin kiskaista yhden esteen matkaamme tehdessämme melkein liian tiukan reitin lankulta viimeiselle esteelle, selviydyimme kuitenkin radasta VAIN kahdeksalla virhepisteellä! Eihän sillä huomisen uusintaan ollut asiaa, mutta hengästyneenä ja selkä hikeä valuen se tuntui jopa suuremmalta saavutukselta kuin Gabbanan kanssa tehty nollarata.
Oman päivän viimeisen ratani jälkeen luovutin Iivon ohjat mielellään Prime Sporthorsesin kisagroomille ja siirryin itse katsomon kahvioon seuraamaan pian alkavaa Sokka Luxuriesin järjestämää ratsastusmuotinäytöstä. Iltaseitsemän aikaan järjestettäisiin vielä ratsastajille rentouttava jooga Auburnin väriloistoon puhjenneessa ruusupuutarhassa. Sinne pitäisi ehdottomasti mennä, niin saa ajatukset nollattua ja katseen vielä huomiseen uusintaan ja toivottavasti aina arvoluokkaan asti.
Lauantai alkoi omalta osaltani puolen päivän aikaan starttaavalla kolmosluokan uusinnalla, jossa kilpailimme Gabbanan kanssa Jackia ja kuutta muuta ratsastajaa vastaan. Nyt arvioitiin virhepisteiden lisäksi myös aikaa, joten tammasta täytyi saada vähän eilistä enemmän irti. Meidän rata meni kuitenkin täysin yliyrittämisen puolelle tavoitellessani sen hetkistä kärkiaikaa. Rauhallisemmalla tahdilla olisimme välttyneet parista liiankin helpoista paikoista tulleesta pudotuksesta, jotka eväsivät meiltä pääsyn arvoluokkaan. Tammasta kyllä olisi ollut rahkeet voittoon, mutta tänään homma kaatui minun mahdottomuuteni. Olin totta vieköön pettynyt suoritukseeni, mutta ei siinä auttanut kuin niellä oma turhautuminen ja kääntää katse kohti uusia koitoksia.
Kun kerta minulla ei ollut asiaa PJ-arvoluokkaan, löytyi katsomosta läheltä kahviota minulle ja Jackille paikat, josta oli hyvä seurata viimeisen luokan tapahtumia yli viidenkymmenen huippuratsukon ottaessa mittaa toisistaan. Mukana oli myös australiasta lähtöisin oleva tallikaverimme Andy Toyne, mutta hän jäi lopulta Avgasin kanssa luokan häntäpäähän kahdeksalla virhepisteellä. Päivä päätettiinkin lopulta suomalaisten juhlintaan: sekä voitto että viisi muuta ruusukesijaa menivät Suomeen. Olin ehkä vähän innoissani, kun voiton vei Milja tammalla M.B. Lemonetta, joka on oman hevoseni tavoin Mandelbacken kasvatti. Osmi oli tämän vuoden kilpailuihin vielä liian noviisi, mutta mikäli sen kehitys jatkuu samalla tahdilla eikä seuraavan vuoden kisoja järjestetä jossain toisella puolella valtamerta, pääsemme mahdollisesti toteuttamaan yhden haaveistani ja osallistumaan yhdessä tulevaan Power Jump -kilpailuun ja toivottavasti säilyttämään PJ-tittelin Mandelbacken kasvatilla!
Iivon kanssa on edetty aivan huikeesti sinä aikana, mitä se on meillä ollut. Piia päätti kesän kynnyksellä alkavansa itse kilpailemaan tulevalla, toivottavasti menestyneellä jalostusorillaan, joten hän on käynyt mahdollisimman usein vierailemassa orin luona aloittaen tämän kanssa maastakäsittelyharjoituksilla. Tuttuun tapaansa Iivo ei aluksi katsonut kovin suopeasti uutta tulokasta, mutta ajan kanssa myöntyi hänen pyyntöihin, joskin jonkun meistä tallilaisista täytyi aluksi olla orille henkisenä tukena, ettei sitä jätetty aivan suin päin vieraisiin käsiin. Piia sai melko nopeasti kokea orin olevan hyvin menevä ja temperamenttinen hevonen, joka etenkin turhasta ohjastuntumasta ottaa herkästi itseensä. Pukittelut tulivat myös omistajalle tutuiksi ja pariin kertaan myös Piia tuli selästä alas ryminällä, mutta mitään vakavampaa ei kuitenkaan onneksi sattunut. Piia on ollut hyvin tyytyväinen hevosen kehitykseen, vaikka aina kehitys ei ole ollut ainoastaan nousujohdanneista, vaan olemme välillä ottaneet takapakkia ja joutuneet kertaamaan paljon vanhoja, jo tuttuja asioita. Kunhan orin energiat osaa kanavoida oikein, on se oikein hyvä estehevonen, josta toivon mukaan tullaan kuulemaan vielä suuria. Meidän ja Iivon yhteinen taival päättyy kuitenkin tänään, mutta tulemme aivan varmasti seuraamaan tiiviisti hevosen elämää!
Orilla oli aivan järkyttävän kova draivi päällä käydessämme tänään maastoesteradallamme. Se tuntui liitelevän jokaisen esteen ylitse kepeästi kuin perhonen, vaikka vauhtia ei uupunutkaan. Tanner tömisi kavioiden rummuttaessa metsäreittien maaperää, mutta nyt orilla oli järki tallella ja se käänteli korviaan suuntaani ihailtavan hyvin, eikä sitä tarvinnut juurikaan moittia huonosta käytöksestä. Olin juoksuttanut sitä pyörössä hetken aikaa ennen ratsaille lähtöä, minkä olen kokenut hyväksi tavaksi etenkin silloin, kun olisi tarkoitus lähteä hyppäämään. Ori on muutenkin viisastunut ja oppinut talon tavoille, eikä sitä meinaa enää tunnistaa samaksi hevoseksi, kuin mitä se oli meille tullessaan. Tulevan syksyn aikana tämä lahjakkaaksi hyppääjäksi osoittautunut puoliverinen palaakin takaisin oikealle omistajalleen, mutta sitä ennen orin tuleva kisaaja ja pääasiallinen käsittelijä tulee tutustumaan ja totuttelemaan hevoseen sen ollessa vielä Kototallilla. Iivon kanssa ollaankin hyvissä uomissa, sillä sen kanssa on saatu sijoituksia jopa 110 cm esteradoilta! Huikee hevonen siitä on tullut, vaikka se osaakin välillä olla melkoisen änkyrä.
Maaliskuun toiseksi viimeinen torstai oli taas tapahtumia täynnä ja heti aamusta auton nokka suuntasi Stall Sjöholmaa kohden, sillä siellä järjestettäisiin esterataharjoitukset nuorille hevosille, kisakuntoaan viimeisteleville ratsukoille tai muuten vain halukkaille ratsastajille ratsuineen. Tallin omia hevosia matkaan lähti neljä kappaletta, joiden lisäksi kuljetusautoon talutettiin Piian omistama Iivo-ori. Piia lähti myös itse ratsuttamaan kokenutta kisakonkaria, Rendezvous-tammaa, joka on kuitenkin pitänyt pitkään kisataukoa ja tarvitsee taitojen herättelyä aluksi matalemmilta estekorkeuksilta ennen paluun yrittämistä aina kansainvälisiin luokkiin asti.
Sjöholman pihaan saavuimme tottuneesti hyvissä ajoin, sillä liika kiire saa ainakin itseni käymään aina turhilla kierroksilla. Minun ja Piian lisäksi hoitajiksi ja ratsastajiksi matkaan oli meidän porukasta lähteneet Janne, Jani ja Veikka, joista kaksi viimeistä ratsastaisi omilla hevosillaa. Kunnon kisoista kumpikaan ei ole koskaan ollut järin innostunut, mutta koska nyt kyseessä oli pelkät rataharjoitukset, suostuivat molemmat ratsuttamaan hevosensa. Meidän hevosistamme ensimmäisenä kykyjään pääsivät näyttämään Hiputti ja Hehkuma luokassa kolme, jossa estekorkeus vaihtelisi 60 ja 70 senttimetrin välillä. Jani kipusi paremmin kouluradoilla pärjäävän Herkon selkään ja minä puolestaan säädin Hipun satulan jalustimet omiin jalkoihini sopiviksi.
Esteiden korkeudet eivät päätä huimanneet ja Hippu viiletti radan alusta loppuun hetkessä. Radalla kuluvaa aikaa ei mitattu, vaan nyt harjoituksissa keskityttiin virhepisteisiin. Jani ja Herkko ottivat tehtävänsä meitä rauhallisemmin, sillä ori alkaa herkästi ylisuorittamaan esteiden parissa vauhdin kasvaessa. Molemmat saimme kuitenkin nollaradat ja hevosille hyvää kokemusta tulevaisuutta varten. Neljänessä luokassa esteiden korkeus olisi jo 80 senttimetrin kohdilla ja tällä kertaa radalle suuntaisivat Veikka kera Harmon sekä minä Hervottoman kanssa. Janne oli varustanut voikon orin minulle valmiiksi, joten minun ei tarvinnut kuin ratsastaa Hipun kanssa takaisin hoitopaikalle ja tehdä sulava vaihto ennen uutta rataa. Veikka oli varustanut hieman vedottoman Harmon itselleen valmiiksi ja kohta olikin jo tämän ratsukon vuoro kokeilla taitojaan.
Veikka verrytteli ruunaansa parhaansa mukaan, mutta vielä radalle siirryttyään hevonen tuntui olevan pihalla aivan kuin talvihorroksesta heränneenä. Kankeasti ja laiskasti matkaa tekevä ratsukko ottikin heti alkuun pari puomin pudotusta, mutta hitaasti syttyvä Harmo veti loppuradan kuitenkin oikein reippaasti. Vastapainona vedimme Voiton kanssa nollan virhepisteen radan ja yleensä hieman ylienerginen ori tuntui nyt toimivan lähes ajatuksen voimalla. Jimi saisi kyllä kuulla kehuja hevosestaan päivän päätteeksi! Veikka ja Harmokaan eivät aivan pohjasuorituksia tehneet, sillä pari ratsukkoa hylättiin ja yksi sai enemmän virhepisteitä kuin he.
Viimeisessä luokassa hypättiin 90 sentin esteitä ja meiltä tähän oli ilmoitettu puoliveriset Iivo ja Ronja, jotka molemmat ovat Piian omistuksessa, mutta joista jälkimmäistä hän itse ratsastaa. Iivon ohjaus jäi minun vastuulleni ja tämä suoritus jännitti eniten vatsani pohjassa, sillä kotioloissa ori on ollut hieman itsepäinen ja yrittänyt kovasti hangoitella ratsastajaa vastaan, joten tämän päivän suoritus voisi olla täysi katastrofi. Piia uskoi puolestaan Ronjan suoriutuvan hyvin, sillä pitkään kisatauolla oleva konkari tarvitsisi vain hieman herättelyä ja positiivisia kokemuksia alemmilta tasoilta. Rendezvous liitelikin alle metrin esteet kepeästi ja Piia ohjasi puoliveritammaa tottunein ottein. Iivo kävi puolestaan kierroksilla ohjatessani sen radalle, jonka vedimme melko vauhdikkaasti. Jos ori olisi kuunnellut hieman paremmin ja nopeutta olisi saatu hieman pois, olisi suoritus ollut melkeenpä täydellinen!
Säästyimme kuitenkin myös Iivon kanssa virhepisteiltä ja hyvä niin, olihan orin omistajatar seuraamassa silmä kovana maneesin katsomosta suoritustamme, sillä hän toivoi kovasti toivottavasti-tulevan-estelupauksensa kehittyvän ja saavan hyvää harjoitusta, mitä tämä päivä Sjöholmassa on kyllä ollut. Orin kanssa on välillä otettu hurjastikin takapakkia, joten loistin kuin naantalin aurinko nollaradan jäljiltä, eikä hymy hyytynyt ikuisuudelta tuntuneen kotimatkankaan aikana.
Huh heijaa, nyt olisi Iivon ensimmäiset kisat taputeltu kasaan! En olisi uskonut että näinkin pian olisin orin minnekään suuntaan ilmoittanut, mutta koska hevosen omistaja Piia järkkäsi kilpatallillaan helpon tason rataestekisat, niin pitihän niihin osallistua ihan vain kokeilumielessä. Luokkien koko oli rajattu 30 ratsukkoon ja tapahtumapaikkakin oli meille tuttu, joten lähtökohdat olivat jo varsin hyvät hyviin suorituksiin. Voittoja tai edes sijoituksia emme lähteneet hakemaan, vaan tasaisia ja varmoja suorituksia ilman orin kenkkuiluja. Kotioloissa sen kanssa on saatu edistystä, mutta vielä on paljon tehtävää. 70 senttimetrin esteillä ei hirveästi vaadita hyppytaitoa, vaan isot hevoset suoriutuvat tämänlaisista esteistä helposti myös hieman haparoivin ottein. Iivonkin kanssa tärkeintä olisi siis sopivan tahdin sekä harkittujen lähestymisien saavuttaminen.
Kilpailut järjestettiin viitenä peräkkäisenä päivänä, tosin olimme osallistuneet pariin viimeiseen päivään vain alustavasti ja saattaisimme jättää osallistumatta ainakin muutamiin luokkiin, jos näyttää ettei homma suju halutulla tavalla. Kisapäivien päätteeksi pääsimme myös helposti huristelemaan takaisin kotitallin omaan rauhaan, eikä kisapaikan hälyyn tarvinnut jäädä yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko. Ensimmäisenä päivänä tulimme paikan päälle hyvissä ajoin ja reaktiivinen ori hörisi ja tuhisi kaikelle ja kaikille vastaantuleville asioille ja eläville olennoille korvat hörössä ja hieman machomiehen elkein. Verryttelyalueella ori liikkui räjähtävästi, mutta se kuitenkin huomioi minut yllättävän hyvin. Deltaohjilla sain tarvittaessa oria takaisin kuulolle ja vauhtia hidastettua. Tosin liian ronskeista otteista ori ottaa herkästi nokkiinsa, joten sen kanssa täytyy edetä kultaisella keskitiellä käskyjen kanssa.
Itse startti meni myös miten meni, mutta ainakaan emme jääneet aivan viimeisiksi! Meitä ei myöskään heitetty suin päin radalta ulos, vaikka hylkäykseenkin oltiin henkisesti valmistauduttu. Puomeja kuitenkin kolisi muutamia alas ja kerran ori myös kielsi esteelle mutta hei - huonomminkin olisi voinut mennä! Sen verran huono maku jäi kuitenkin hampaankoloon, että halusin tulla paikkaamaan suoritustamme seuraavana päivänä, jonka aikana saimme kohotettua tulostamme peitoten nyt jopa lähes kymmenen muuta ratsukkoa! Nousujohteisten suoritusten myötä nälkä kasvoi syödessä ja varmistimme osallistumisemme myös kolmenteen päivään, mikä todentotta kannatti; tuloksena oli ykkössija nollalla virhepisteellä! Olin kyllä yhtä hymyä, sillä päivän alussa ori oli kyttäillyt taas kaikkea epäluuloisesti ja verryttelyesteille se oli pariin otteeseen kieltänyt. Myös Iivo tuntui olevan syystäkin itseensä tyytyväinen ja se viiletti kunniakierroksella häntä ylväästi pystyssä ja koreasti hirnahdellen. Neljäntenä päivänä tuloksemme oli sijoitus osallistuneiden puolivälin tienoille ja viimeisenä päivänä saimme vielä yhden ruusukkeen matkaamme viidennestä sijasta.
Aluksi Iivon kisauran korkkaus näytti menevän penkin alle, mutta kolmas kerta toden sanoi ja sieltä pamahti voittoplakaatti ja myöhemmin myös toinen sijoitus tasaisen suorituksen myötä! Nyt palaamme takaisin Kototallille makustelemaan tapahtumiamme ja jatkamme orin koulutusta keskittyen kisoissakin esille nousseihin epäkohtiin, joista eniten työtä vaatii varmasti yhä hevosen huono apujen vastaanottavuus, sillä se tykkäisi tietyissä tilanteissa tehdä aina oman päänsä mukaan. Maastakäsittelyharjoituksilla tätä piirrettä onkin ajan kanssa saatu karsittua ja luottoa ansaittua, mutta työ jatkuu yhä. Orista tuskin koskaan saadaan monen ratsastajan kisapeliä, mutta muutamien valittujen luottoratsu tästä varmasti tulee, ellei sillä itsellään ole sananen sanottavana suunnitelmiimme.
Harjailin tallikäytävällä malttamattomana liikuskelevaa Iivoa pitkin vedoin jäämättä pakertamaan mitään ylimääräistä, sillä siihen orilla ei kärsivällisyys riittäisi. Olin koonnut kentälle muutamia esteitä ja ilmakin oli juuri sopiva kevyen pakkaslukemansa ja tyynen säänsä ansiosta rataesteiden harjoitteluun kentällä. Varustin Iivon rivakoin ottein ja talutin hypähtelevän hevosen kentälle kivuten jouhevasti sen selkään. Jalustimet olivat sopivan mittaiset edellisen ratsastuksen jäljiltä ja käskin orin liikkeelle. Se hypähti räväkästi eteenpäin, mutta malttoi kuitenkin jatkaa käynnissä istuttuani syvälle satulaan ja puristettuani hieman ohjista. Yksittäisillä maapuomeilla se osoitti innokkuuttaan joko astelemalla liioitellun korkein askelin niiden ylitse tai jopa tekemällä kunnon loikan toiselle puolelle. Olin kuitenkin osannut varautua aivan kaikkeen tämän orin kanssa, joten nyt mua ei yllätetty.
Pienille esteille Iivo kaahasi melko lailla, joten yritin parhaani mukaan hillitä sitä ja tehdä pieniä ympyröitä juuri ennen esteille lähestymistä, jotta hevosella ei olisi niin paljon aikaa kiihdyttää vauhtiaan. Yllättävän helposti ori myöntyi tahtooni sen huomatessaan pääsevänsä ilman vastaväitteitä paremmin tositoimiin. Vajaa metrin esteelle ori yllättävästi hiljensi roimasti vauhtia ennen hyppyä, joka oli puolestaan jäätävän kokoinen ja lähti lähes paikoiltaan ollen erittäin epämiellyttävä ratsastajalle. Esteen jälkeen ori sai myös sellaiset sätkyt, että se oli menoa se, ja löysinkin itseni hyvin pian maankamaralta orin jatkaessa matkaansa. Keräsin itseni ylös ja puistelin lumen rippeet kamppeistani ja karjaisin kuuluvasti orille: "Nyt kuule!!" Muuta en ehtinyt jatkaa, kun ori hidasti vauhtiaan ja seisahtui niille sijoilleen katsahtaen minua kysyvästi. Lähestyin hevosta varovasti kierrellen ja kaarrellen, mutta yllättävää kyllä, ori ei tällä kertaa lähtenyt livohkaan. Taputin sitä hyväksyvästi kaulalle ja hengähdin syvään, ennen kuin kipusin takaisin satulaan ja käskin orin liikkeelle - vielä yksi onnistunut hyppy niin hommat olisi purkissa tältä erää.
Sähäkkä, oikukas sekä hieman arvaamaton Incognito-ori on majaillut meillä nyt jonkin aikaa, mutta ihan hirveästi emme ole hevosen kanssa edistyneet - välillä olemme päässeet askelen eteenpäin, mutta tuntuu, että takapakkia tullaan vähintään kaksinverroin enemmän. Taluttaessa ori on onneksi jättänyt näykkimisyrityksensä lähes kokonaan pois ja tarhaan tai karsinaan tulijoille se ei jatkuvasti luimi tai näytä hapanta naamaa. Liikutuksen suhteen samat vanhat tavat ovat kuitenkin ikävä kyllä säilyneet, ja orin kanssa ratsastus onkin usein varsinaista extreme-urheilua. Ääniin herkästi reagoivalle Iivolle on usein tungettu korviin pumpulia ja päälle vielä korvahuppu, jotta pahimmat äänet on saatu vaimennettua ja ainakin osa säikähtelyistä saatu karsittua pois. Alkutaival meni melko pitkälti myös kentällä tai pyöröaitauksessa ja ennen ratsastusta oria juoksutettiin ja mahdollisesti myös irtohypytettiin, jotta se olisi ollut vähemmän räjähdysaltis ratsastustilanteissa. Tästä huolimatta satulasta on monta kertaa meinannut tulla alas ja useasti myös tullutkin, ja aloin itse pitämään orin kanssa varsin pian turvaliiviä, kun maastossa se päätti tehdä yllättäen hirveän spurtin ja kunnon pukkilaukat siihen päälle, minkä päätteeksi löysin itseni varsin pian maankamaralta ilmat pihalla. Kauas Incognito ei kuitenkaan lähtenyt, sillä ärhäkkyydestään huolimatta se ei viihdy yksin, ja mukana olleiden muiden hevosten seura sai sen palaamaan takaisin ennen kuin se ehti edes kunnolla lähteä karkumatkalle.
Piian ostettua orin ja sen saavuttua meille tehtiin hevoselle heti kattavat terveystarkastukset myös paikallisen eläinlääkärin toimesta, vaikka jonkinlainen tarkastus niille oli ilmeisesti tehty myös ennen kauppojen sopimista. Iivo oli muuten oikein passelissa kunnossa, mutta suussa oli haavaumia todennäköisesti huonojen kuolainten ja ratsastajan kovien otteiden vuoksi. Hampaatkin olivat raspauksen tarpeessa, joten ei ollut ihmekään, ettei ori kuolaimia suuhunsa tahtonut. Ensimmäisenä tehtävälistalla olikin hampaiden raspaus, mikä oli jo haastava homma sinänsä ja eihän siitä ilman rauhoitusta selvitty. Huonosti hevosen suuhun mahtuvat kuolaimet lensivätkin nopeasti kaapin perälle ja aloittelimme Iivon kanssa ohuella kolmipalakumikuolaimella, jonka se hyväksyi melko mutkattomasti, kunhan vain sen sai suuhun asti ja ohjastuntuman piti lähes minimissä. Aluksi uusiin kuolaimiin totuteltiinkin lähinnä tallin käytävällä seistessä ja irtojuoksutuksen merkeissä. Kokeilimme useita eri kuolaimia (mm. suoraa) sekä kuolaimettomia suitsia. Nivelkuolain ei tullut kysymykseenkään matalan kitalaen takia, mutta kolmipalan ja suoran kuolaimen välillä emme huomanneet eroja. Kumikuolaimen Iivo noukkii nykyään suuhunsa jo varsin reippaasti ja kuolaimettomatkin suitset se antaa laittaa päähänsä ilman hermoromahduksia. Kuolaimettomista olemme kokeilleet sidepulleja, hackamoreja sekä orbitless-suitsia, jotka ovat kuin hackamoret mutta ilman vipuvaikutusta. Näistä parhaimmiksi ovat osoittautuneet ehdottomasti hackamoret, joiden vipuvarsi on meillä varsin pieni, eikä painetta synny liian paljon. Olipa kuolain mikä tahansa tai sitä ei ollut ollenkaan, ehdottomasti tärkeintä oli pitää ohjat melko löysällä ja hakea tuntumaa suuhun vain apuja annettaessa. Jatkuva ohjissa roikkuminen ärsyttää Incognitoa suunnattomasti, minkä se osaa ja uskaltaa myös näyttää.
Pieniä esteitä olemme pariin otteeseen hypänneet ja etenkin niillä Iivo innostuu usein suunnattomasti, joten esimerkiksi orbitlessit eivät tässä tilanteessa soveltuneet hevoselle. Hackamoreilla ori hyppäsi yllättävän hyvin, kunhan vain ohjia ei jäänyt vetämään turhaan etenkään ennen estettä, jolloin se veti varmasti liinat kiinni. Muuten ori kenkkuili kyllä kaikesta muusta aina tuulisesta säästä lähtien, mutta en voinut olla tyytyväinen ensimmäisiin onnistuneisiin hyppyihimme. Kuolaintyyppiä vaihtelemme aina silloin tällöin ja käytössämme on tällä hetkellä hackamore lyhyellä varrella, ohut kolmipalakumikuolain sekä pessoakumikuolain. Pienestä vipuvarresta on havaittu olevan hyötyä räjähdysalttiin hevosen kanssa, mutta tuntuman tulee olla höyhenenpehmeä. Kumipäällysteisiin kuolaimiin Iivo on myös tykästynyt, joten niillä mennään tällä hetkellä. Kuolainrumban jälkeen ori on yhä jo luonteensa puolesta melko sähäkkä menijä, mutta se ei enää vastustele suuhun asetettua esinettä. Syksyn ja talven aikana toivommekin ottavamme useita edistysaskeleita ja vähemmän takapakkia, jotta hevonen saadaan sille tasolle, jolle sillä myös rahkeita tuntuu löytyvän.
Mitä lie on Piian päässä liikkunut, kun hän kaivoi shekkivihkonsa esille juuri Incogniton kohdalla Sportpferde Studin myyntihevoskatsauksessa. Varttuneemmat hevoset esiteltiin potentiaalisille ostajille usein myös ratsain, mutta tämä baijerilaisori pääsi näyttämään taitojaan vain irtohypytyksen merkeissä. Ja eikä ihme, tämä erittäin temperamenttisen hevosen ratsutus olisi varmasti ollut haastavaa, sillä sitä ei kuulemma ollut meinannut saada edes kuljetusautoon ja matka Prime Sporthorsesiin olikin ollut täynnä pysähdyksiä kimon puoliverisen rymistellessä vaunussa niin, että se vaikutti tulevan seinistä lävitse. Kuulemma Incogniton suku ja ulkomuoto olivat rahan arvoisia puolia ja kysyessäni mitä tapahtui rauhallisten ja selväpäisten hevosten kasvatukselle, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä: "Orin huonoja puolia voisi paikata lauhkealla tammalla." Taisin hieman virnuilla nähdessäni orin show'n tallipihalla, mutta hymy hyytyi nopeasti, kun Piia ilmoitti topakasti, että tämä hevonen lähtee muuten matkaani Kototallille koulutukseen. Kuulemma rauhallisempi ympäristö tekisi hyvää tälle rauhattomalle sielulle. Pojat saivat tulla hoitamaan orin kuljetuksen omalle tallillemme ja irvistelin sivustakatsojana mihin soppaan olimme nyt lusikkamme työntäneet, kun ori yritti vähintäänkin syödä Jonin käden hänen pidellessä riimunnarua kourissaan. Perille päästiin kuitenkin yllättävän leppoisasti aiemman automatkan vietyä hevosesta mehut, mutta jälleen lastausramppia ulos astellessa se päästi ilmoille kipakat hirnahdukset ja yritti ryöstäytyä taluttajan otteista. Hevonen talutettiin karsinaan, jossa se kuopi lattiaa ja taisi vielä läksiäisiksi yrittää kumauttaa Jonia takasellaan. Joni oli kuitenkin tottuneesti hereillä hevosen seurassa ja sulki vain rauhallisena karsinan oven. Incognito olisi varmasti yrittänyt syödä viereisessä karsinassa olevan hevosen, elleivät väliseinät olisi ylettyneet kattoon asti. Nakkasin orille hieman heiniä, joita se ensin vain nuuhkaisi ja viskeli ärhäkästi päätään, mutta asettui kuitenkin lopulta ruokansa ääreen ja hetken tarkkailun jälkeen lähdin purkamaan orin varusteita valjashuoneeseen. Meidän olisi ainakin tarkoitus kokeilla saada Incognitosta ratsukelpoinen hevonen esteille ja Piia nakkasi vielä ilmoille toiveen (tai vaatimukselta se kyllä kuulosti), että orin kanssa tulisi startata jossain vaiheessa kisoissa. Pahoin pelkään, että se olen minä joka tuon hevosen selkään joutuu kisatilanteissa kipuamaan, sillä pojat eivät liiemmin ole innostuneet osallistumaan enkkutyylin ratsastuskilpailuihin, vaikka muuten kilpaurheilu heitä kiinnostaakin.
