Kototalli

Kototallin Aprakka

Nimi:	Kototallin Aprakka "Appa"	Painotuslaji:	Työhevosajo
Syntymäaika:	08.01.2017, 13v	Väri & säkä:	Rautias, 157 cm
Rekisterinumero:	VH17-018-0094	Omistaja:	Kototalli (VRL-10531)
Rotu & skp:	Suomenhevonen, tamma	Kasvattaja:	Kototalli
Saavutukset:	KTK-II (T-suunta 70 p.) SLA-I (94 p.) TYH-II (109 p.) VVJ-II (99 p.)

Aprakan syntymää odotettiin kuin kuuta nousevaa, sillä vain kerran elämässään pääsee todistamaan ensimmäisen oman kasvatin syntymää! Aprakan tunnisti heti emänsä jälkikasvuksi samanlaisten lempeiden silmien ja pörröisen otsapehkon avulla. Appa on perinyt emältään myös pohjattoman ruokahalun ja synnyttyään se kampesi itsensä ennätysvauhtia jaloilleen ensimmäistä maitoateriaansa metsästäen. Vanhemmalla iällä ruokahalu ei ole kadonnut minnekään ja tammalla tuntuukin olevan pohjaton mahalaukku. Se on usein liikkeissään hieman holtiton ruokaillessaan, eikä tammaa kannata varoittamatta lähestyä, ellei halua jäädä hevosen tahattomasti tallomaksi. Muita hevosia Appa osaa myös komentaa kipakasti näiden parveillessa tämän syöminkien ympärillä, vaikka muuten se tuleekin hyvin juttuun lajitovereidensa kanssa. Tamma on helppo tarhata isoonkin laumaan, eikä se käy turhaan kierroksilla, vaikkei kuljetusautossa viereen lastattaisikaan sitä kaikkein parasta kaveria.

Tamma on hoitaessa erittäin säyseä hevonen, joka osaa seisoa nätisti aloillaan jopa ilman minkäänlaista kiinnitystä. Eläinlääkärin käydessä ei kannata kuitenkaan ottaa minkäänlaisia riskejä, vaan hevonen on syytä kiinnittää kunnolla käytävälle molemmilta puolilta. Appa vaistoaa herkästi jotakin olevan meneillään ja etenkin piikitettäessä se voi olla vauhdikas liikkeissään. Kengittäjän kanssa se on aina hyvää pataa, mutta päivittäisessä kavionhoidossa se koittaa usein laiskotella, eikä aina viitsi itse kannatella jalkojaan puhdistuksen aikana. Samoiten taluttaessa se ei ainakaan ohi ole rynnimässä, vaan usein kulkee taluttajan perässä pitämättä ylimääräistä kiirettä.

Toisinaan Appa osaa olla varsinainen untamo, joka katselee mielellään maisemia ja liikkumaan sitä ei tunnu saavan sitten millään. Kuuliaisuutta tammasta ei kuitenkaan uuvu etenkään ajettaessa, jota se tekeekin mielellään säästä tai vuorokaudenajasta riippumatta. Kyllä siitä vauhtiakin löytyy välillä yllättävänkin paljon, mutta hitaasti syttyvälle Apalle täytyy vain antaa riittävästi aikaa lihasten herättelyyn. Tamma on henkeen ja vereen työhevonen ja siinä lajissa se on ehdottomasti vahvimmalla osaamisalueellaan. Se on sitkeä ja vahva vetäjä, joka osaa useidenkin vuosien jälkeen yllättää omilla kyvyillään. Valjakkovaunujen edessä Appa on hieman kaksipiippuinen tapaus; se kyllä kuuntelee ohjastajaa hienosti ja on erittäin yritteliäs ajettava, mutta sen liikkeet eivät ole kovin tasokkaita ja etenkin laukassa olisi petraamista. Maratonosuudella tamma on ehdottomasti parhaimmillaan, kun taas koulukokeet menevät usein penkin alle etenkin kokoamisasteen ollessa riittämätön kriittisille tuomareille. Ratsuna Appa on hieman tumpelo, muttei sille voi kuin nauraa sen kuitenkin yrittäessä kivuta esteiden ylitse tai kompuroidessaan koittaessa kovasti suorittaa laukanvaihtoja. Maastoratsuksi varmajalkaisempaa peliä saa kuitenkin hetken aikaa etsiä ja monesti tamma otetaan pidemmille reissuille mukaan kuormahevoseksi.

Sukutaulu

i. Mini-Ukko sh, prt, 162cm	ii. Pramee sh, rt, 164cm	iii. Purnaus sh, evm
		iie. Vilhelmiina sh, evm
	ie. Rellan Rallatus sh, trt, 158cm	iei. Toivo-Aate sh, rt, 159cm, evm
		iee. Rellamari sh, tprt, 156cm, evm
e. Hirttivaaran Oprakka sh, prt, 159cm	ei. Rongoteus sh, prt, 156cm 32,2aly / 4 290ve	eii. Agricolana sh, tprt, 158cm, evm
		eie. Tasmaniina sh, rt, 155cm, evm
	ee. Urmakka sh, vrt, 152cm	eei. Vipinä sh, lkk, 153cm, evm
		eee. Metka sh, lkk, 150cm, evm

» Jälkeläiset «

01. suomenhevotamma Kototallin Armakka, syntynyt 28.11.2017 orista Fiktion Atlas

» Periyttäminen «

LUONTEENPIIRTEET
ROHKEUS:	★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆	Taso 6: rohkea
KUULIAISUUS:	★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆	Taso 6: kuuliainen
TEMPERAMENTTI:	★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆	Taso 2: lauhkea
HERKKYYS:	★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆	Taso 3: ei kovin herkkä
TAIDOT
NOPEUS:	★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆	Taso 3: hieman normaalia heikompi
KESTÄVYYS:	★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆	Taso 6: normaalia parempi
HYPPYKAPASITEETTI:	★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆	Taso 2: normaalia heikompi
KETTERYYS:	★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆	Taso 3: hieman normaalia heikompi
LIIKKEET:	★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆	Taso 3: hieman normaalia heikompi

Kilpailukalenteri

Työhevosajo (sijoituksia 45 kpl)

VVJ valjakkoajo (sijoituksia 43 kpl) / va: Noviisi yhdistetty

Näyttelytulokset

Päivämäärä	Jaos	Järjestäjä	Tulos	Tuomari
30.01.2017	VSN	Kadotetut Suomenhevoset	LKV1, SW1	Spookiness
29.01.2017	NJ	Kadotetut Suomenhevoset	BIS1, MVA-sert	Siiri K.

Päiväkirja ja valmennukset

17. syyskuuta 2018 » Ei enää ikuinen kakkonen / Jonna

Kakkoset sekä kantakirjasta että valjakko- ja työajon laatuarvosteluista napsinut Appa ei ole kuulkaas enää pelkkien kakkosten tamma - tänään kolmannen polven työtammamme nappasi nimittäin I-palkinnon suomenhevosten vuoden viimeisessä laatuarvostelutilaisuudessa! Arvostelussa erittäin fiksusti käyttäytynyt tamma pääsi yllättämään taustajoukot ja 94 pisteen yhteistulos jaksaa yhä hämmästyttää. Tuomarit kehuivat vuolaasti liinaharjamme yleistä ilmettä, väritystä sekä päivän kuntoa, vaikkei Appa ollutkaan yhtä atleellisen näköinen kuin arvostelun ratsuhevoset. Jokin tässä sympaattisessa suomalaisessa työhevosessa kuitenkin kolahti koko raatiin, sillä tamman suitsia koristi paluumatkalla upea sinivalkoinen ruusuke.

Rakenne 12 + luonne 22 + suku 20 + kilpailumenestys 20 + menestys ja muu panostus 20 = 94 pistettä
"Erittäin keskittyneen ja yhteistyöhaluisen oloinen hevonen!" -narri "Sympaattinen tyyppi!" - H

17. syyskuuta 2018 » Palkittu työhevonen / Jonna

Appa sai tänään kiitosta kyvyistään työhevosena, kun se palkittiin hienosti toisella palkinnolla Työhevosyhdistyksen alaisessa arvostelussa! Parempi palkinto jäi harmittavasti vain yhden pisteen (!) päähän, mutta kokonaispistemäärä 109 on kuitenkin hieno saavutus. Tamman luonnetta (13/15 p.) arvioitiin läpi tilaisuuden talutuksessa, valjastuksessa sekä ajossa, eikä Appa olisi paljoa paremmin voinut käyttäytyä. Se oli kuuliainen ja sopivasti innokas, vaikka kotoa arvostelupaikalle lähtiessämme neiti vetikin herneet nenäänsä liian aikaisesta aamuherätyksestä, eikä meinannut mennä ensinnäkään hevosvinkkaan. Odotukset eivät siis olleet korkealla pisteiden suhteen, mutta kuinkas kävikään.

Appa on menestynyt työajokisoissa hyvin, eikä kilpailuosion (40/40 p.) pisteet jääneet vajaiksi. Samoiten sukulaiset (20/25 p.) ovat näyttäneet kykynsä kotipeltojen lisäksi myös kisatilanteissa ja etenkin Ora-emän 58 sijoitukselle ei voi muuta kuin hattua nostaa. Varsoja Apalla on vain yksi, kotiin jäänyt Armi-tamma, jonka kisatuloksien avulla jälkeläispisteitä kertyi kelvot kahdeksan kappaletta. Lisäpisteosiossa (28/35 p.) tarkasteltiin vielä tamman ajettavuutta sekä vetokykyä ja muita saavutuksia. Kantakirjapalkinnosta heltisi esimerkiksi pari lisäpistettä. Jännityksen täyteinen päivä päättyi mukaviin tunnelmiin ja loppukuusta saammekin lisää jännitettävää, kun Apan kanssa käydään vielä näyttäytymässä Valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa.

10. toukokuuta 2018 » Kestävyystreeniä / Jonna

Tämän vuotuinen toukokuu on alkanut lämpimissä merkeissä ja tarhat sekä maastot ovat pysyneet hyvässä kunnossa auringon kuivatessa kovaa vauhtia sulamislumista syntyneitä lätäköitä. Aurinkoinen ilma ja +10 asteen ulkolämpötila teki päivästä kuin tehdyn maastolenkille, joka suoritettiin tänään vaunuista käsin. Olin suostutellut Tian kuskin paikalle ja itse toimin groomina tasapainottamassa kärryjä tiukemmissa kaarteissa. Valjastin kymmenvuotiaan Apan avonaisten nelipyöräisten maratonvaunujen eteen ja hyppäsin itse kuskin penkin taakse istumaan alkukäyntien ajaksi. "Noniin, aletaanhan mennä" Tia tokaisi ja kannusti tamman liikkeelle. Alussa kuljimme lähes suoralla hiekkatiellä ja Tia haki tammaa kuulolle vaihtelemalla käynnistä raviin ja toisin päin. "Eihän tämä tunnu liikkuvan mitenkään päin" hän tuskasteli alussa, sillä Appa ei ollut ihan sellainen säpäkkä ja sporttinen hevonen, joiden kanssa Tia oli tottunut kilpailemaan. Alun herättelyn jälkeen sekä metsään päästyämme ja laukan nostettuamme alkoi tammastakin löytyä enemmän potkua. Nousin itse seisomaan ja nojauduin aina kaarteissa sisäkurvin puolelle vakauttamaan vaunuja, vaikkemme kulkeneetkaan mitään äärimmäistä nopeutta tai tiukkoja mutkia tehden. Tia yritti saada tamman työskentelemään paremmin takaosallaan kokoamalla sitä parempaan muotoon, sillä se tuntui vain päästelevän eteenpäin sen isompaa panosta antamatta. Apan heikkouksia valjakkoajossa ovat aina olleet liikkeen kokoaminen sekä lisätyt ja kootut askellajit, ja Tia halusikin kestävyystreenin ohella tarjota tammalle myös pientä aivojumppaa.

28. lokakuuta 2017 » Työhevosten syysmestaruuskilpailut, 3. päivä / Jonna

Tänään ratkottiin viimein ne kaikista kovimmat työhevoset! Aamulla pakkasimme hevoset jälleen kuljetusautoon ja etenkin Appa tuhisi tympeissään joutuessaan kipuamaan jo kolmatta päivää peräkkäin, eikä sitä tuntunut oikein kiinnostavan lähteä vielä kertaalleen kilpasille tämän kuun puolella. Paro, Eetos ja Aaja eivät puolestaan olleet nousseet ylös väärällä jalalla, vaan ylläpitohevoset sai lastattua kyytiin ongelmitta. Eilinen sadesää oli kaikonnut, mutta ilma oli yhä kolea ja tuulinen. Auton lämmitystä sai vääntää isommalle ja takinkaulusta kiskoa korkeammalle hypätessäni vänkärin paikalle.

Syksyn mestaruuskisat eivät koskaan ole olleet mikään kävijämagneetti muille kuin lajin tosiharrastajille, ja eipä tavan kävijöitä voi tästä syyttää. Kesäkelillä ja keväisessä auringonpaisteessa on huomattavasti mukavampi seurata tapahtumaa, kuin kylmässä ja kosteassa syyssäässä. Meidän porukan urakka alkoi päivän kolmannen luokan kohdalla, kun lähdettiin ottamaan hevosista ja ohjastajista mittaa metsäajossa. Jorin ohjastama Paro kävi ensimmäisenä taistoon ja ori tuntui työnarkomaanina olevan itsekin pettynyt eiliseen vetoon, joten hädissään se päätti työskennellä jälleen 2. sijan arvoisesti! Maapohja oli tukkien vetoon yhä erittäin kostea ja liukas, mutta niin orille kuitenkin liikeni hienot 139 pistettä. Luokan viimeisten joukossa starttasivat Janne & Eetos, jotka aloittivat tänään kohtalaisen rauhallisesti. Eetoksella on ollut nousujohteista työskentelyä päivästä toiseen, ja viimeisen suorituksen aikana se ei vauhkonnut energisyyttään, vaan kuunteli tarkoin Jannen ohjeita. Tuloksena kaksikolle oli hieno kymmenes sija 107 pisteellä!

Luokan päätyttyä ja tuomariston julkistaessa tulokset lähdimme hoitamaan Paron & Eetoksen pois ja Appan & Aajan puolestaan kuntoon tulevia suorituksia varten. Kyntöluokan ajan saimme huilia ja kävin seuraamassa pari Kadotettujen Suomenhevosten edustusvaljakon suoritusta. Alueen kovaäänisten särähtäessä päälle ja kuuluttajan käskiessä vetoluokkaan osallistuvat valjakot siirtymään alueelle, suuntasin itsekin paikan päälle kannustamaan Jereä ja Appaa. Tamma ei ikävä kyllä ollut tänään yhtään työmoodissa, aivan kuten ei kahtena edellisenäkään päivänä. Tamma kiskoi, muttei selvästi antanut parastaan ja luovutti aivan liian helposti märän maaperän selvästi hevosen mielestä jarruttaessa liikaa. Eilistä tulosta parannettiin kolmella metrillä, eli valjakon vedon pituus oli yhteensä 78 m. Sysisurkea suoritus siis, eikä Jere vaikuttanut järin innostuneelta nakatessaan tamman ohjaksen Jannelle. Appalla ei ole mitään saumoja kokonaistuloksissa, sillä se on kaikkina kolmena päivänä jäänyt tuloksissa keskivälin huonommalle puolelle.

Mulla ei kuitenkaan auttanut jäädä surkuttelemaan tamman huonoja saavutuksia, sillä juoksukoe alkoi heti vetoluokan perään, kunhan rata saatiin lanattua. Jori oli kiinnittänyt kärryt tamman perään ja hyppäsin kuskin paikalle ottaen miehen tarjoamat ohjat vastaan. Ohjastin virkeältä tuntuvan hevosen lähtöpaikalle, sillä starttasimme heti ensimmäisessä lähdössä neljän muun valjakon kanssa. Juoksukokeessa käytetään lähtönä linjalähetystä, eli lähdimme ensin keveässä ravissa kiertämään rataa kahdessa jonossa kilpailusuunnan vastaisesti ja linjalähdön kääntymispaikassa vaihdoimme suunnan kohti lähtölinjaa. Olimme Aajan kanssa lähtönumerolla kaksi lähestyimme lähtölinjaa toiseksi lähimpänä sisälaitaa. Hevoset ravasivat samassa rintamassa, lähtölinja läheni ja vauhtia alettiin kiihdyttämään. Ensimmäisen hevosen turvan leikatessa lähtölinjaa, alkoi ajanotto. Saimme Aajan kanssa erinomaisen startin ja se kiihdytti toiselle sijalle kolmen valjakon jäädessä taaksemme. Tamma oli sitkas, se ei halunnut antaa periksi pitäen paikkansa loppuun asti ja kiihdyttäen maalisuoralla turvan verralla voittoon! Ajaksi alle 1.50 ja pisteitä viisi, eli tämä oli huippu päivä Aajalle! Kolmannessa lähdössä kuitenkin nähtiin vielä tammaakin vakuuttavampia suorituksia ja kun kaikki lähdöt oli ajettu, oli tamma lopulta päivän kolmas.

Mestaruuskisojen kokonaistuloksissa Aajalle ei kuitenkaan löytynyt pysäyttäjää: raudikko kruunattiin juoksukokeen syysmestariksi vuosimallia 2017 ja se sai ansaitusti pari porkkanaa hyvästä työstä. Appan 32. sijalle ja kokonaistulokselle 117+75+78=278 m. voi lähinnä vain nauraa, mutta orimme ylsivät kolmen päivän yhteistuloksissa hienosti sijoille 12. ja 14. Eetokselle kertyi pisteitä yhteensä 307 ja Paro hävisi suomenhevoselle vain niukasti saaden itse 304 pistettä. Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut kolmen päivän kisarupeama, josta yritetään seuraavissa karkeloissa pistää vieläkin paremmaksi!

27. lokakuuta 2017 » Työhevosten syysmestaruuskilpailut, 2. päivä / Jonna

Kisapäivistä toinen valkeni harmaan eri sävyissä auton vinkkareiden käydessä armottomaan taistoon taivaalta ropisevia sadepisaroita vastaan. Ei mikään ihanteellinen kisasää, mikä myös näkyi kisojen katsomon ammottaessa tyhjyyttään. Vain ne kovimmat karskit sekä vanhaa kunnon hevosmiestaitoa arvostavat henkilöt olivat saapuneet paikalle kisahenkilöstön ja kilpailijoiden ohella. Ensimmäisenä nuorille hevosille järjestettyyn tottelevaisuusluokkaan ei aurinko- tai katsojapula vaikuttanut, vaan hetken aikaa seuraamani luokan taso oli ensimmäistä päivää kovempi, kun kisapaikka oli jo käynyt hevosille tutuksi. Janne ja Jori olivat jo valmistelemassa hevosiaan metsäajoa varten ja Parolta odotettiin yhtä tasokasta suorisuta kuin päivää ennen ja Eetos toivon mukaan pystyisi parantamaan tulostaan ja suorittamaan omalla tasollaan.

Eilen iltana ja yön yli katkeamattomasti jatkunut sade oli tehnyt metsäpoluista mutaisia juoksuhautoja ja tällä kertaa ensimmiäsenä kykyjään mittelemään lähtevä Paro ei ollut hyvillään pohjavalinnasta. Ison orin leveät kaviot lipsuivat liukkaalla alustalla ja turhautunut hevonen pärski tyytymättömästi ja yritti hakea pitoja lisäämällä vetoon voimaa. Janne tyynnytteli oria puhellen tälle rauhalliseen sävyyn, mutta tuomareiden punakynät viuhuivat kovaan tahtiin ja pystyin jo sivustakatsojanakin kertomaan, ettei nyt mennyt hyvin. Penkin alle menneestä suorituksesta huolimatta Janne oli tyyni oma itsensä, eikä purkanut pettymystään hevoseen. Säässä kuin säässä mielellään ulkoileva Eetos ei puolestaan olisi paljoa välittänyt, vaikka taivaalta olisi satanut sadevarjoja, mutta yltymättömän energinen ori ei vieläkään malttanut odottaa, vaan Jori joutui pyytämään siltä keskittymistä kerta toisensa perään. 114 pistettä oli kuitenkin eiliseen verrattuna tuuletuksien arvoinen juttu, mutta Paron mahalasku jumbosijalle oli kauheaa katseltavaa.

Porukkamme siirtyi pienen paussin päätteeksi seuraamaan vetoluokan alkua toiveikkaina. Vettä lainehtivan, hevosten vuohiskarvoille miellyttävän mutakerroksen antavan vetoalustan nähtyäni sisäinen pessimistini otti kuitenkin vallan. Jos eiliset olosuhteet olivat olleet haasteelliset, niin tänäänkään olisi tuskin odotettavissa suuria saavutuksia. Nuori Appa ei ole vielä sisuuntunut riittämiin, vaan se jättää leikin heppoisin perustein kesken - näin kävi myös tänään. Pari pysähdystä selvittänyt valjakko hyytyi 75 metriin ja sijoituksena oli niinkin laiha lohtu kuin viidenneksi viimeinen sija. Luojan lykky sentään päivän päätteeksi saatiin myös yksi onnistuminen, kun Aaja tykitti jälleen kuudenneksi samaisella viidellä pisteellä kuin eilispäivänä. En itse loppukaarroksessa enää paljoa nähnyt tamman roiviessa takajaloillaan raviradan hiekkoja päälleni, mutta sen verran olin pysynyt laskuissa, että kärkinelikkoon yltäminen oli lähellä. Aajan kaksi täysien pisteiden arvoista suoritusta oli hyvää esimakua tulevasta, mutta ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

26. lokakuuta 2017 » Työhevosten syysmestaruuskilpailut, 1. päivä / Jonna

Lokakuun loppupuoliskolla ratkottiin jälleen Työhevosyhdistyksen syyskauden mestarivaljakot seitsemässä eri lajissa. Kototallilta karkeloihin kuljetettiin tällä kertaa vain yksi oma hevonen, Aprakka, jonka emä Oprakka sekä Tikitti-ori jättivät titteleiden tavoittelun muiden hommaksi. Kuitenkaan aivan yksin Appa ei joutunut kisoihin matkustamaan, sillä meillä täysihoidossa vielä olevat Eetos, Aaja sekä Paro lähtivät myös matkaan. Itse kisapaikka oli meille hyvinkin tuttu, joten kurvasimme tottunein elkein parkkialueelle, pysäköimme kuljetusyhdistelmämme ja purimme hevoset varusteineen. Pierre oli varannut kolmelle omistamalleen hevoselleen ilmaiseksi talliltaan karsinapaikat ja sen lisäksi olimme vuokranneet myös Appalle pientä maksua vastaan yhden boksin pariksi päiväksi, jottei sitä tarvitsisi kuljettaa kotitallin ja kisapaikan välillä.

Torstai oli vasta kääntynyt päivän puolelle ja kisapaikalla oli jo täysi hälinä päällä ja ensimmiänen luokka oli kohta taputeltu. Nuorille tarkoitettu tottelevaisuusluokka ei koskaan vedä hirveitä osallistujamääriä, mutta nuorten hevosten tarmokasta asennetta on hieno seurata. Pierren Kadotetuista Suomenhevosista luokassa starttasi kolme ravisukuista hevosta, joista orit tekivät vahvat suoritukset heti ensimmäisen päivän alkuun. Tottelevaisuusluokan rinnalla alkoi myös käyttöajo, jonka ajan saimme vielä huilata, ennen tuomarit pääsisivät siirtymään metsän puolelle ja metsäajoluokka pystyisi starttaamaan. Kyseisessä luokassa kisaisimme sekä Paron että Eetoksen kanssa, ja lisäksi siellä oli useita muita tuttuja hevosia vastuksena. Lämmittelylenkillä Partizansk pärski ja oli hyvin vilkkaalla päällä, minkä vuoksi jouduin sen ja Jannen suorituksen ajamaan ristimään sormeni ja toivomaan parasta. Parolla on kuitenkin ihailtavan kova työmoraali ja ryhmäpaineen vuoksi se ei tietenkään voinut vetää hommaa riman alta, vaan antoi kaikkensa ohjastajaansa kuunnellen. Eetos oli samalla tavoin eläväinen ohjastettava, ja se ikävästi yritti pariin kertaan nostaa raville kesken puunajon ja oli tuomareiden mielestä muutenkin turhan rauhaton, joten pisteet tippuivat kovaa vauhtia. Paron täydet pisteet heti ensimmäiseltä päivältä nostivat kuitenkin heti tunnelmaa!

Appa osallistui vetoluokkaan, jossa vetoalusta vaikutti hyvin raskaalta pari ensimmäistä suoritusta seurattuani. Märkä hiekkapohja vaatisi hevosilta veronsa, ja turhan rauhalliset lähdöt tekivät tepposet kuorman kasvaessa, eikä matka enää yltänyt seuraavalle lastauspaikalle. Hieman vajaa 120 metriä oli tamman ja Jeren ensimmäisen vedon pituus, eli kaukana hevosen ennätystuloksista. Meidän viimeisenä starttina oli Aajan osallistuminen juoksukokeeseen, jossa siltä odotettiin varsin hyvin alkaneen raviuran vuoksi paljon. 22 osallistujaa jaettiin kahteen lähtöön ja toisessa startissa juossut Aaja juoksi vaivattomasti ja teimme sen kanssa onnistuneen loppukirin ja sijoituimme lähtömme kolmansiksi, mutta kokonaistuloksissa jäimme sijoitusten ulkopuolelle neljällä pisteellä ja kuudennella sijalla. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, vaan olisimme vielä vahvasti kärkikahinoissa mukana, kunhan vain toiseltakin päivältä saisimme pisteitä vähintään saman verran.

20. maaliskuuta 2017 » Kakkospalkittu kantakirjatamma / Jonna

Maaliskuun kantakirjaustilaisuudesta kotiuduttu ja sitä saa olla taas ylpeä omista hevosista! Poksu ja Voluutti arvioitiin pari päivää aikaisemmin kuun erikoistilaisuudessa, jossa raudikkomme jäi tuloksissa pistettä vaille kakkospalkinnosta ja Tintti puolestaan sai hylätyn ollen rotumääritelmän vastainen. Me vähän arvailtiinkin, että suvussa sabinonvalkoisen värin alla periytyneestä hallakkoväristä tulisi vähintäänkin sanomista. Tänään arvosteltavana kävitä Aprakka sekä Oprakka, joista molempia tarjottiin T-suunnalle. Ora käyttäytyi jälkeläistään fiksummin, mutta liikkui puolestaan äärimmäisen laiskasti talutuksessa käyntiä ja ravia esitellesämme. Eipä ainakaan mulla ollut haasteita pysyä tamman vauhdissa mukana. Appa oli puolestaan emäänsä eläväisempi ja ympyrää juostessamme kuulin sivukorvalla Jorin kiroavan tammalle, joka käytännössä loikki eteenpäin. Ajokokeissa nuorempikin tamma malttoi rauhoittua ja myös Oran ajettavuutta kehuttiin. Päivän päätteeksi saimme talliimme kaksi uutta kantakirjahevosta: Appa palkittiin kakkospalkinnolla tasan 70 pisteellä ja Oprakka kantakirjattiin kolmoselle sen jääden vain kahden pisteen päähän paremmasta palkinnosta.

22. helmikuuta 2017 » Kantakirjaus edessä / Jonna

Kerrankos sitä sattuu olemaan oikeaan aikaan liikkeellä, kun satuin hoksaamaan Suomenhevoskantakirjan kaksi avointa tilaisuutta. Viimeinen ilmoittautumispäivä on tosin jo viikon päästä, joten varmuutta mukaan mahtumisesta ei ole. Jos tilaa kuitenkin on ollut, niin 15. maaliskuuta ja 20. maaliskuuta olisi tarkoitus kärrätä meidän hevosiamme kantakirjattavaksi. Ensimmäisenä järjestettävä tilaisuus on siinä mielessä poikkeuksellinen, että se on avoinna kaikille niille suomenhevosille, jotka eivät ole kantakirjakelpoisia sukunsa tai näyttelymenestyksen perusteella. Erikoistilaisuuteen meiltä ilmoitin Ilon Poksun ja E.T. Voluutin, joista ainakin Poksun uskomme pärjäävän vähintään kolmannen palkinnon arvoisesti. Maaliskuun viralliseen tilaisuuteen olisimme sitten lähdössä äiti-tytär -kokoonpanolla, eli Oprakan ja Aprakan kanssa. Siinä missä Poksua ja Volua yritetään kovasti tarjota R-suunnalle, ilmoitettiin molemmat tammat arvosteltavaksi työhevosina. Appa on sopusuhtainen ja hyvätyyppinen työhevonen ainakin omaan silmään, joten sen kanssa voi tulla yllättävääkin menestystä, mutta koska Oprakka ei ikävä kyllä vastaa aivan T-suunnan hevosille asetettuja kriteereitä, lähdemme sen kanssa aluksi tavoittelemaan kolmatta palkintoa ja toki varovaisesti toivomaan kakkosta.

5. helmikuuta 2017 » Mökkeilyä / Jonna

Joulusta lähtien olimme miettineet lähtevämme yhdessä yön yli kestävälle ratsastusreissulle lähimaastoja samoilemaan, ja näin helmikuun alkupuoliskolla tuli aika myös toteuttaa tämä retki. Noin kymmenen kilometrin päästä tallilta sijaitsee yhteisomistuksessa oleva piilopirtti, jossa olimme sopineet yöpyvämme lauantain ja sunnuntain välisen yön. Jannen ja minun lisäksi mukaan olivat hanakasti halunneet Jannen veljet Jori ja Jere sekä heidän tyttöystävänsä, joilla ei hirveästi hevoskokemusta tai mitään isoa paloa hevosia kohtaan ollut. Rauhallisten ratsujen selkään hekin tohtivat kuitenkin nousta ja Aprakka-tamma sekä meillä hoidettavana oleva Aniliini saivat kuuliaisina karvakorvina toimittaa heidän hevosten virkoja. Aniliinin eli Liinun kanssa samoihin aikoihin meille toviksi ylläpitoon tulivat myös suomenhevostammat Pirre ja Tina, jotka saivat toimia reissun aikana minun ja Jannen kulkupeleinä. Jori ja Jere puolestaan luottivat omiin suomenhevosiinsa, ja tämä reissu toteutettaisiinkin suomalaisten tammojen voimin.

Lauantaina ennen lähtöä teimme aamutallin yhteisvoimin ja liikutimme tallille jäävät hevoset, jotta naapurillemme jäisi vain niiden ruokinta ja tarhassa olevien hevosten vienti illan päälle karsinoihin. Olimme useaan otteeseen käyneet lomittamassa naapurin karjatilalla, joten sieltä tultiin vuorostaan ystävällisesti auttamaan meitä, kun emme omasta porukasta saaneet ketään paikan päälle. Laittelimme hevosia valmiiksi tavarat pakattuamme ja lopulta viimeisetkin matkalaiset saapuivat paikalle. Jori ja Jere avustivat kumppaneitaan vöiden ja jalustinhihnojen säätämisessä ja punttasivat heidät lopulta hevosten kyytiin hypäten heti perään kepeästi omien ratsujensa satuloihin. Lähdimme valumaan tallipihasta verkkaiseen tahtiin minun pitäen perää Pirren kanssa ja Jeren johtaessa letkaa Viivillä, jolla oli yllään beigensävyiset varusteet sekä suloinen pinkki satulahuopa.

Matkaan tuli heti alussa pieni mutka ja täten vajaa puolitoista kilometriä lisää talsittavaa suunnatessamme ensitöiksemme lähimmäisen kaupan pihaan. Ei ole ensimmäinen kerta kun hevosille karautamme maastolenkin ohella kauppaan, joten kauppias oli jossain vaiheessa pystyttänyt pihalle myös puupuomin, jonkalaisia löytyy kaksin kappalein myös meidän tallin pihasta hoitopuomin virkaa toimittamasta. Ihan ketä hevosta tahansa ei kuitenkaan kaupan pihaan tohtisi yksikseen jättää, mutta siihen tottuneet hevoset eivät korvaansa lotkauta joutuessaan seisoskelemaan tovin aloillaan, vaan odottavat tyynesti paikoillaan kaupasta palattuaankin. Tällä kertaa kaupassa kävivät Janne isoveljensä Jeren kanssa ja me muu nelikko jäimme pihalle odottamaan valmista. Ostosreissun jälkeen tavarat pakattiin kaupan pihalla reppuihin ja satulalaukkuihin, ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa Jeren ohjatessa Viivin autotien yli jalkakäytävälle, josta poistuimme kuitenkin varsin nopeasti pienemmille poluille.

Itse matka tallilta kaupan kautta pirtille sujui yllättävän nopeasti, eikä yllättäviä sattumuksia tapahtunut. Aniliini ja Aprakka kuljettivat kokemattomia, toivottavasti tulevia hevosharrastajia varsoin ja vakain ottein, mutta Jorin Nasu-tamma oli hieman vallattomalla päällä ja tekikin yhtäkkiä yllättäviä spurtteja yrittäessään ohittaa edellä kulkevaa ratsukkoa. Jori ei tosin yllättynyt hevosensa touhuista, vaan hiljensi tämän vauhtia vain tyynen rauhallisesti ja ohjasi ratsun takaisin jonoon. Nasun irrotteluloikat unohtaessa tammalauma pysyi hyvin aisoissa Viivin kulkiessa tasaisen tappavaan tahtiin kärjessä ja perässä tulevien Pirren ja Tinan ihmetellessä keskellä letkaa riekkuvan tamman touhuja. Piilopirtille saapuessamme nappasimme Jannen kanssa Liinun ja Apan kätösiimme, jotta osa meistä pääsisi laittamaan tupaa yöpuille. Hepoille kyhättiin viime kesänä tuvan kupeeseen heinäseipäistä aitaus, jossa ei kyllä sähköä kulje mutta hevoset ovat ainakin vielä aitojen sisäpuolella pysyneet - hieman toki huoletti Kadotetuista meille tulleiden Pirren, Tinan ja Liinun käytös, mutta jos ylivilkas Nasukaan ei ole hoksannut lähteä livohkaan, eivät varmasti nämäkään.

Satunnaisesti ja lyhyitä aikoja kerrallaan käytössä olevassa tarhassa on myös suojaa antava katos, joka on itseasiassa vanha parilato, jonka seiniä on sisäpuolelta hieman tikattu umpeen, mutta ei se vieläkään sataprosenttisesti tuulenpitävä ole. Vesi pysyy kuitenkin ulkopuolella, joten herkkänahkaisemmille hevosille riittää ohut lämmike päälle tuulisemmilla keleillä. Viivi, Liinu ja Tina saivat aluksi loimet niskaansa ja yritettiin sitä tarjota myös Pirrelle Nasun tavoin, mutta kaksikko juoksi äkkiä karkuun, joten luotimme kaksikon osaavan huolehtivan omasta pukeutumisestaan, joten ylimääräisiksi jääneet loimet viikattiin ja laitettiin tuvan kuistilla olevaan puuarkkuun säilöön. Hevosille nakattiin myös repuissa kantamiamme heiniä ja Jere kävi kaatamassa omista metsistämme pari pientä kuusta, jotka vietiin tarhaan hevosten koluttavaksi heinän ohella. Tina ja Appa kävivät heti puiden kimppuun ja riepottelivat niitä innokkaina ympäri tarhaa, mutta muut tyytyivät aluksi heiniinsä uteliaisuuden kuitenkin lopulta vietyä voiton.

Lopulta kun viimeisetkin meistä pääsi sisälle, oli takkaan laitettu jo tuli ja tupakin oli jo pikkuisen saanut lämpöä nurkkiinsa. Vielä ei kovin vähille vaatteille viitsinyt heittää, mutta takin pystyi jo nakkaamaan naulakkoon ja kääriytyä vilttiin takkatulen eteen. Takassa paistettiin hieman jauhelihaa ritilän päällä olevassa pannussa ja kypsytettiin hieman riisiä kattilassa. Eväät nakattiin tuorejuuston kanssa tyhjiksi kaivettuihin paprikoihin - joita sai halutessaan hieman kypsyttää tulen lämmössä - ja pisteltiin parempiin suihin. Ilta meni jouten ja kävin vielä tarkistamassa tyytyväisesti joko ruokailevia tai torkkuvia hevosia, ennen kuin hajaannuimme mökkiin nukkumaan kaivettuamme komerosta petivaatteet. Jannen kanssa saimme tyytyä sohvalla makuupusseissa nukkumiseen muun nelikon kömpiessä makuuparvelle kunnon sänkyihin.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja keli oli oikein raikas pakkasen myötä. Olisiko se ollut Jere joka parvelta kolisteli jossain vaiheessa aamua nakkaamaan hevosille hieman heinää ja väkirehua, minkä päätteeksi oli oman tankkauksen vuoro. Kukin kömpi omaan tahtiin ylös ja saatuamme murkinaa nassuun aloimme valmistella lähtöä takaisin kotiin - reissua olisi toki mieluusti jatkanut vielä päivällä tai parilla, mutta velvollisuudet kotona kutsuivat. Mökki laitettiin kuuden hengen porukalla ennätysvauhtia kuntoon odottamaan seuraavaa käyttökertaa ja osa hevosistakin oli keräytynyt tarhan portille ihmettelemään pihalle talsiessamme. Nasu oli tuttuun tapaansa taas enemmän kuin valmis lähtöön, ja tämä oli tartuttanut ylienergisyytensä yön aikana myös Pirreen, joka myöskin sähelsi sitä varustaessani. Viivi ja Liinu kömpivät vasta useiden vislausten jälkeen ulos ladosta juuri heränneen näköisinä jouhista hieman heinänkorsia roikkuen. Loputkin hevoset varustettiin matkakuntoon ja lähdimme valumaan hiljalleen kohti kotitallia kohden ja tällä kertaa pidimme Jorin kanssa kärkipaikkaa hallussamme reippaimpien ratsujen myötä.

30. tammikuuta 2017 » Kisaaminen aloitettu / Jonna

Apan kanssa tehtiin hurjasti kaikkea mukavaa kuluneen kuukauden aikana ja kotitouhujen ohella tapahtumakalenteriin mahtui myös hieman erikoisempaa menoa ja meininkiä. Ensinnäkin kävimme muutamissa työajokisoissa osallistumassa nuorille tarkoitettuihin tottelevaisuusluokkiin, joista heltisi myös muun muassa yksi kolmossijoitus. Toisekseen kävimme osallistumassa vähän isompiin karkeloihin, kun Työhevosyhdistus järjesti talven kolmipäiväiset mestaruuskilpailut, joissa osallistumisen kohteena oli myöskin tottelevaisuusluokka. Aprakka aloitti kisarupeamansa vahvasti ja ensimmäisenä päivänä se sijoittui viidenneksi 31 osallistujan joukosta saaden 79 pistettä sadasta. Toinen ja kolmas päivä eivät menneet ihan niin hyvin kuin olisi voinut odottaa nuoren tamman ollessa melko innokas ja malttamaton ohjastettava, mutta kumpinakin päivinä saimme kuitenkin yli puolet maksimipisteistä. Kolmen päivän yhteispistemääräksi tahkosimme 183 pistettä ja sijoitus oli lopulta hienosti kahdeksas! Luokan voittoon kiri Pierren omistama ja Jannen ohjastama Taavi-ori ja myös kolmas sija lähti tuttujen matkaan. Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, Kadotetuissa Suomenhevosissa järjestettiin useita alaisia näyttelyitä työsuomenhevosille. Eilen oli vuorossa Näyttelyjaoksen alaiset näyttelyt, johon osallistui meidän tallista Aprakka ja emä Oprakka, joka ei suloisuudestaan huolimatta miellyttänyt tuomarin silmää jääden luokkansa viimeiseksi. Appa puolestaan oli hienosti luokkavoittaja ja lopulta koko BIS-luokan ykkönen saaden MVA-sertin ja täten kantakirjakelpoisuuden! Tänään iltapäivällä on puolestaan vuorossa VSN:n alaiset näyttelyt, joihin meiltä osallistui taasen Aprakka emineen. Vielä on siis tämä päivä ja näyttelyiden kulku jännitettävä, ennen kuin voimme siirtyä hyvillä mielin helmikuulle, josta toivomme toki positiivisessa mielessä yhtä tapahtumarikasta kuukautta kuin kuluneesta tammikuusta.