Elokuussa tallin erikoisten kylmäveristen lista sai jatkoa, kun tallille ostettiin bretagnenhevostamma Maela FRA suurtalli Sîr Angrenista. Tamma on varsonut kertaalleen edellisellä omistajallaan ja uutta jälkikasvua toivotaan saatavaksi mahdollisimman pian; se on tarkoitus astuttaa seuraavaan kiimaan Zachaz-orilla ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, tulisi varsa syntymään ensi vuonna.
Varsoista ei tarvitse pelkästään haaveilla, vaan niitä saa hoitaa ihan urakalla, kun viime kuussa varsoneen Winkan seuraksi mammalaitumelle liittyivät Hilppa ja Ama varsoineen. Hilpalle käytettiin orina Noitamäen Niiskua ja vanhempiensa tavoin varsa jäänee pienhevoseksi tai vaihtoehtoisesti pienikokoiseksi hevoseksi. Tammavarsa on ainakin alustavasti tarkoitus pitää kotona, mutta ratsusukuiselle hevoselle saatetaan etsiä myöhemmin uusi koti, jossa sen kykyjä osataan arvostaa paremmin. Näppärät ratsut eivät oikein istu meidän työhevosten sekaan.
Kuun toinen varsa oli juurikin raskas kylmäverihevonen, jonka meille keväänä muuttanut Fame-tamma varsoi. Florimond-ori oli ns. tilausvarsa Sîr Angrenin tallille, jossa asuvaa oria käytettiin myös varsan isänä. Florimond tulee muuttamaan uudelle kotitallilleen vieroituksen jälkeen.
Vaikka pari uutta varsaa tekivät elokuusta varsin kiireisen, osallistuimme sekä Suomenhevosten Työmestaruuskilpailuun että suomenhevosravureiden Kuninkuusraveihin. Työmestaruuksissa meiltä nähtiin viime vuoden voittaja Akka sekä Saaga ja Ipana. Akan tulos ei riittänyt tänä vuonna mestaruuden uusimiseen, mutta kolmikon nuorikko Saaga teki jokaisessa osakokeessa sen verran hyvää jälkeä, että se ylsi upeasti neljännelle sijalle Jeren ohjastamana! Allekirjoittanut työskenteli Ipanan kanssa ja erinomaisen vedon ansiosta olimme lopputuloksissa sijalla 6.
Aken ravitallilla järjestetyissä Kuninkuusraveissa osallistuimme toki myös päivien oheislähtöihin, mutta eniten jännitettävää saimme Purrin osallistumisesta Kuningatarkilpailuun! Ensimmäisenä kilpailupäivänä Lyyti nappasi kolmannen sijan Pikkukunkku-lähdöstä ja Saaga onnistui melkein parantamaan ennätystään kylmäveristen ryhmäajossa. Meidän kasvattama Lakka-tamma nappasi myös voiton kolmivuotiaiden lähdöstä. Ensimmäisessä, keskipitkän matkan kuningatarlähdössä Purri teki vakuuttavan juoksun ja sijoittui kolmanneksi, mikä antoi hyvät eväät seuraaviin lähtöihin. Seuraavassa päivänä tamma paransi kyllä ennätystään, mutta kilpakumppanit olivat liian vahvoja lyhyen matkan startissa. Iskus-ruuna nappasi neljännen sijan nelivuotiaiden Pikkuprinssi-lähdöstä ja viimeisenä meidän hevosista Purri juoksi vielä viimeisen kuningatarlähdön, joka kilpailtiin pitkällä matkalla. Tammalla on aina ollut hyvä kestävyys, mistä oli nyt etua; tasavahvalla juoksulla Jannen onnistui ylläpitää koko matkan ajan neljäs sija. Kokonaistuloksissa Purri sijoittui viidenneksi, mikä oli paremmin kuin olimme osanneet edes odottaa!
Maaliskuu on mennyt muuten varsin totuttuun tapaan, mitä nyt Janne taas vaihteeksi hankki yhden uuden hevosen talliin. Piia päätti laittaa kasvattinsa Annapurnan myyntiin, eikä Janne tahtonut päästää lempihevostaan Kadon Kartanolta maailmalle. Olin jo hetken ajan luullut meidän ottavan pienen irtioton arjesta alkavan viikonlopun kunniaksi, mutta auton lähestyessä uhkaavasti Kadon Kartanoa osasin jo aavistaa, mitä tuleman piti. Kotiin palattiin yhden hevosen verran köyhtyneenä, mutta ainakin mies oli yhtä hymyä pari seuraavaa viikkoa.
Kadon Kartanolla pyörähtäessämme pääsimme myös näkemään pitkästä aikaa meidän tallin Kryptoni-kasvattia, joka myytiin aikoinaan Kaunovaaraan. Tila pienensi vuoden vaihteen jälkeen kuitenkin radikaalisti toimintaansa ja Kinaasista ja Arsenikista syntynyt tamma laitettiin monen muun hevosen tavoin myyntiin. Piia ei ollut voinut sivuuttaa lupaavaa kenttähevosta, vaikka hän sanoikin, että sen emälinja alkaa käydä tallissa jo vähän turhankin tutuksi, eli Kryptoni palasi takaisin kotikuntaan Uussuolle. Tammasta oli kyllä kasvanut hurjan hieno, sillä oli isänsä ryhdikkyyttä ja emänsä tavoin pilkettä silmäkulmassa!
Helmikuu on on ollut tapahtumia täynnä ja talliin on muun muassa tullut pari uutta hevosta. Jere hankki yllättäen Viivin seuraajaksi Rinnan, vaikken uskonut miehen edes harkitsevan uutta hevosta edellisen poismenon jälkeen. Jokin tuossa suomenhevosessa kuitenkin kolahti ja kovaa, sillä Jere ei voinut olla tarjoamatta nuorelle hevoselle kotia. Jimi on ollut myös tovin aikaa enää yhden hevosen omistaja, mutta helmikuussa hän kotiuttu tallille quarter-tamm Gemman, joka on paljon säyseämpi, kuin mihin hän on ennestään tottunut.
Kuulumisten raapustelu on selvästi jäänyt viime vuonna, joten päätin koittaa uutta lähestymistapaa alkaneen vuoden kunniaksi; 12 kertaa vuodessa kuluneen kuukauden tapahtumat kerrottuna tiiviissä paketissa. Viime vuoden loppuosa ja nyt kulunut tammikuu eivät olleet mitään mieluista aikaa. Jouduimme hyvästelemään yhteensä neljä hienoa hevosta ja päästämään ne taivaslaitumille. Tammikuun alussa vanhuuden tuomien vaivojen myötä jouduimme lopettamaan Herkon sekä Voiton, marraskuussa Tarro menehtyi äkillisesti suolenkiertymään ja tammikuun lopussa Viivi jouduttiin äkillisesti päästämään tuskistaan liian aikaisin alkaneen varsonnan takia. Eloton varsa oli ollut tulossa ulos huonossa asennossa, mikä oli aiheuttanut emälle voimakasta sistäistä verenvuotoa. Vuosi ei siis ole alkanut järin loisteliaasti.
Ei me onneksi pelkässä murheessa olla rämmitty, sillä vaikka hevosista on jouduttu luopumaan, on myös uusia päivänpiristäjiä tullut talliin. Jani osti syksyllä Assin iäkkäämmän ja sittemmin menehtyneen Hemmon päästessä viettämään eläkepäiviään. Assin kanssa samalla kyydillä Kototallille saapui Ruu Jimin ostaessa kolmannen hevosensa. Kahdesta vanhemmasta hevosta on sittemmin jouduttu luopumaan ja tällä hetkellä Jimi on enää yhden hevosen omistaja. Remolla ja Ninolla on tallissa ennestään yhdet hevoset ja viime vuoden puolella kumpikin kotiuttu myös toiset kaviokkaat: Remo hankki työajoon painottuneen suomenhevostamma Akan ja Nino hankki westernhevoseksi Sillin. Veikan suomenhevosella alkaa puolestaan olla jo jonkin verran ikää ja mies halusi päästää Harmon jo vähemmälle käytölle; ruunan kaveriksi hän hankki pienhevostamma Hilpan. Lisäksi työajosta innostuneena Jalle päätti hankkia syksyllä Tikitin rinnalle lajiin paremmin soveltuvan suomenhevosen, Nalli-ruunan.
Tammikuussa kisattiin myös vuoden ensimmäiset Työhevosten mestaruuskilpailut ja meidän tallin hevosilta nähtiin kolmen päivän aikana hienoja suorituksia: Mini palkittiin kokonaiskilpailussa tottelevaisuusluokan toisena 174 pisteellä, Tikitti kruunattiin käyttöajon talvimestariksi 377 yhteispisteellä ja Nalli sijoittui vetoluokassa neljänneksi vedettyään kuormaa yhteensä 710 metriä. Lisäksi mukana kisoissa olivat Armakka, joka sijoittui metsäajossa 7. ja vedossa jäi ikävästi jumbosijalle, Ipana ja Akka, jotka ottivat tottelevaisuusluokasta kolmannen ja neljännen sijan sekä Vekki ja Kalla, jotka ikävä kyllä jäivät metsäajon tuloslistalla aivan häntäpäähän. Kynnössä kaksikko teki hieman tasaisempia suorituksia ja Kalla palkittiinkin neljäntenä ja Vekki ylsi sijalle 14. Juoksukokeessa toiseksi sijoittui myös maininnan arvoinen hevonen, Annapurna KAS, jota Janne on ohjastanut ravikilpailuissa. Janne on myös kovasti koittanut ostaa nuorta, lupaavaa juoksijaa omistajaltaa, mutta ainakaan vielä kauppoja ei ole syntynyt. Emmekä mekään puolestaan ole päässeet vielä yhteisymmärrykseen siitä, riittääkö tallissa tila lisähevoselle.
Elossa ollaan, vaikken olekaan antanut kuulua itsestäni! Kuulumisten jakaminen on jäänyt hälyyttävän vähälle, mutta loppuvuosi ja kulunut vuoden alku ovat olleet yhtä menoa ja meininkiä, mutta vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Syksyllä meillä oli TYH:n mestaruuskilpailut, joissa meidän tallin hevosten menestys oli vaihtelevaa. Kadon Kartanon Aaja-tamma pokasi itselleen kuitenkin hienosti juoksukokeen voiton!
Siinä missä ylläpitohevoset lähtivät vaihtoon, tapahtui muutoksia myös omassa hevospopulaatiossamme. Kototallin Aprakka varsoi kauniin liinaharjaisen tammavarsan, joka nimettiin emälinjansa mukaan Kototallin Armakaksi. Janne löysi itselleen myös Poksun seuraajaksi uuden hevosen ja marraskuussa kolmivuotias Vekki-ori saapui tiluksille. Poksua melkein 10 senttiä matalampi ori vaikuttaa veikeältä ja innokkaalta hevoselta, joka tuntuu jo nyt sopivan Jannelle kuin nakutettu! Myös Reko oli pitkään haaveillut eläkkeelle jääneen luottoratsunta tilalle nuorta ratsua ja Tuiskulan tallilta hänelle löytyikin rävällä suomenhevosori Rikko.
Vuoden lopussa huomasin vasta lanseeratun Storytellers Cup -ratsastuskilpailun, joka koostui neljästä eri osakilpailusta. Poikien yllyttämänä päätin pistää itseni likoon ja ilmoitinkin itseni kokoonpanoon Tinan kanssa. Muutaman kuukauden aikana kasvoimme tamman kanssa tiiviisti yhteen ja Cupin aikana kohdattiin iloisia ja odottamattomia tilanteita. STC:n finaaliin meillä ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä finaaliin kvaalautumiseen tarvittavat yhteisöpisteet jäivät meillä vajaiksi. Saimme kuitenkin Soinnin kanssa tunnustusta taipaleestamme ollen esterankingissa luokkamme toisina ja koulurankingissa kolmansina. Kokonaisrankingissa ylsimme toisiksi, mitä muistelen varmasti pitkään! Kuka kuitenkaan kehtaa lopettaa, kun on hyvä draivi päällä? En ilmeisesti ainakaan minä, viime vuonnakin järjestetty Tie Tähtiin -cup kisattaisiin myös tänä vuonna ja päätin lähteä koittamaan uudestaan onneani kyseisessä skabassa. Edellisellä kerralla kisasimme Herkon kanssa kouluratsastuksessa, tällä kertaa kulkupelikseni valikoitui nuorehko Sisu-ori.
Tammikuussa järkättiin myös vuoden ekat työhevosten mestaruuskisat ja siellä Vekki-ori yllätti kaikki ja nappasi voiton tottelevaisuusluokassa. Aprakan Armi-varsa sijoittui kyseisessä luokassa neljänneksi ja saimme katsella myös kartanon hevosten hienoa menestystä.
Pitkään tätä ollaan harkittu ja nyt saatiin vihdoin itseämme sen verran potkittua persuuksille, että hommaa saatiin myös vietyä eteenpäin; Kototallilla tullaan nimittäin elokuun alussa järjestämään avoimet lännenratsastuskisat! Aiemmin meidän tiluksilla on pidetty muutamat vain seuran jäsenille avoimet kisat, mutta tällä kertaa tartuimme härkää sarvista ja tulossa on Westernratsastusjaoksen alaiset yksipäiväiset kisat heti elokuun ensimmäisenä lauantaina. Ettei homma lävähtäisi kasaan heti alkumetreillä, päätimme heti alusta lähtien järjestävämme kohtalaisen pienimuotoiset kisat, joiden luokkakoot pidetään jaoksen sääntöjen puitteissa mahdollisimman pieninä. Luokkia otimme lopulta mukaan kuusi kappaletta ja valikoimme niihinkin mahdollisimman paljon vaihtoehtoja tuomaritarjonnan huomioiden. Tuomarit tulevat kisoihin seuran puolesta, itse emme kisoja tuomaroi, sillä starttaamme myös omilla hevosillamme kisoissa.
Perfektionistina mulla tulee olemaan paljon hommaa ennen varsinaista kisapäivää, sillä haluan kaiken olevan tip top kunnossa. Kentän pinta on möyhennetty kuntoon, vaikkei se koskaan älyttömän huonossa kunnossa ole ollutkaan ja kentän kupeessa olevalle laitumelle on suunniteltu aidattavaksi pieni siivu, jossa muutamat luokat järjestetään. Jossain vaiheessa täytyy hakea lähinnä trail-luokkaa varten estemateriaalia seuran varastolta, mutta muuten tarvikkeet löytyvät melko hyvin omasta takaa. Karjanajoluokkaan saamme lainata mullikoita naapurin tilalta, jonka väki on myös innoissaan järjestämässä kisoja tarjotessaan ja myydessään kisojen yhteydessä lähiruokaa. Kaiken valmistelun ohella täytyy toki myös harjoittaa omia ratsujamme, joista useampi kappale tullaan ilmoittamaan mukaan kisoihin.
Ei ole hevosalanyrittäjän työt aina juhlaa ja kun siihen kylkeen lisätään kaikki muut aktiviteetit (koirat, kuntoilut ja muut työt), niin päivään kyllä tarvittaisiin pari ylimääräistä tuntia. Uudet tuulet puhaltavat näin huhtikuun kunniaksi Kototallin yksityispuolella, sillä Doze-ori lähti lentorahdilla Yhdysvaltoihin, jossa sitä on vastaanottamassa joku Birch Barkin työntekijöistä.
Jereltä oli kyselty mahdollisuudesta westernkurssin järjestämiseen meidän toimesta, joten täytyihän haasteeseen tarttua kaksin käsin kiinni, vaikkemme ole aiemmin juurikaan ihmisille tarjonneet koulutusta. Englantilaiseen ratsastuksen opetusta tarjoava ratsastuskoulu halusi kuitenkin tarjota asiakkailleen myös aina välillä jotakin uutta tapahtumien muodossa ja näin huhtikuun puolella se jotain olisi kurssi lännenratsastuksesta. Kysely tuli melko viime tipassa, joten kurssin valmisteluun kului unettomia öitä ja kiireellisiä päiviä. Tarkoituksena oli pitää varsinaiset teorialuennot lyhykäisinä ja asioita opetettaisiin pitkälti käytännön kautta. Kurssille oli otettu yhteensä kymmenen henkilöä, jotka oli jaettu kahteen viiden hengen ryhmään. Lauantaina molemmat ryhmät pääsisivät lännenratsastuksen alkeiskurssille, jossa harjoiteltaisiin pääasiassa hevosen ohjausta. Sunnuntaina toisella tunnilla molemmat ryhmät pääsisivät kokeilemaan myös hieman haastavampia tehtäviä omien taitotasojensa mukaisesti.
Perjantai-iltana pakkasimme tarvittavia tavaroita autoihin ja koska kyseisellä ratsastuskoululla ei ollut yhtään kurssikäyttöön soveltuvaa hevosta, lastaisimme omasta tallistamme viisi lauhkeaa ja hyvätapaista ratsua heti huomenaamuna kuljetusautoihin ja kuskaisimme pariksi päiväksi hieman etelämpään. Mukaan lähtisivät Veikan molemmat hevoset sekä Veikka itse yhdeksi kurssin vetäjäksi, Milon punaraudikko quarter-tamma, Janin pienikokoinen Winka-neiti sekä Kirppu-ruuna ja sen omistaja Janne. Hännänhuippuna mukaan lähti myös Oprakka, jota käytettäisiin maastakäsittelyharjoituksissa. Pääsin itse yöpuulle vasta myöhään perjantaina, joten seuraavana aamuna Janne nousi ruokkimaan hevoset ja tarkistamaan kaiken olevan ok yön jäljiltä. Matkaan lähtevät hevoset hän otti pihatoista talliin, josta saimme ne nopeasti talutettua kahteen hevoskuljetusautoon. Janne hyppäsi auton rattiin ja itse istuin hänen viereen pelkääjän paikalle otettuani vielä aamulla nopeasti pakkaamani oman tarvikelaukkuni matkaan. Veikka istui toisen auton rattiin ja lähdimme ajelemaan kohti määränpäätä.
Tallilla meitä oli ottamassa vastaan erittäin pirteän oloinen omistajatar sekä tallimestari, jotka itsekin tuskin malttoivat odottaa pääsevänsä näkemään erityylistä ratsastusta, kuin mihin he olivat aikaisemmin tottuneet. Talutimme hevoset alkajaisiksi niille varattuihin karsinoihin, joihin kukin asteli hyvillä mielin automatkan päätteeksi. Kävimme tallin omistajan kanssa aluksi kurssin sisältöä lävitse purkaessamme samalla muita tavaroita autoista. Kivenheiton päässä tallista oli kesäisin leirimökkinä toimiva rakennus, johon saimme roudata omat kamamme säilöön - samalla mökki toimisi myös asuinrakennuksenamme nämä tämän yhden yön ajan. Tallin omilla hevosilla oli melko pitkälti tänään vapaapäivä, joskin yksi ratsastuksenohjaajista kävisi vetämässä pari maastolenkkiä, jotka eivät kuitenkaan meidän toimintaamme haittaisi.
Kurssille osallistuneet henkilöt alkoivat hiljalleen valumaan paikalle ja pidimme poikien kanssa ensin lyhyen luennon lännenratsastuksesta esiteltyämme ensin itsemme. Kerroimme myös viikonlopun sisällöstä ja kyselimme myös osallistuneiden ratsastustaustasta ja mahdollisesta aiemmasta kokemuksesta westernhevosten parista. Teoriapohjaa oli muutamalla henkilöllä hiukan, mutta lähdimme oikeastaan jokaisen kanssa nollasta. Kaksi viiden hengen ryhmää lähtivät tämän päätteeksi omille teilleen, kun Veikka lähti vetämään toiselle ryhmälle Panko-orin kanssa maastakäsittelyohjausta maneesiin ja loput jäivät minun kanssa talliin, jossa harjoiteltaisiin ennen satulaan nousua hevosen varustamista. Hevosen hoidon kanssa kenelläkään ei ollut minkäänlaista ongelmaa, mutta varusteiden kanssa kävimme Jannen kanssa auttamassa, sillä vähäisillä remmeillä varustetut suitset sekä satulavyön kiinnitys aiheuttivat hieman päänvaivaa.
Maastakäsittelytuntia en itse ehtinyt seuraamaan, mutta Veikalta kuulin jälkikäteen, että homma oli kiinnostanut katsojia ja sujunut varsin mukiinmenevästi. Veikka oli pohjustanut tuntia näyttämällä ensin itse esimerkkiä Oprakan kera - tamma seisoi tyynesti hänen vierellään, eikä yrittänytkään tehdä mitään, mitä siltä ei pyydetty. Maastakäsittelyharjoitukset aloitettiin ensin talutusharjoituksina, joiden aikana Oran punavalkoiseen naruriimuun kiinnitettiin noin parin metrin mittainen liina. Tehtävinä toimivat seuraaminen, pysähdys eri mittaisilla ajoilla, peruutus sekä ihmisen väistäminen mahdollisimman vähällä paineella riimuun ja elekieltä käyttäen. Ora seurasi Veikkaa hyvin pitkällä narulla, pysähtyi kun hänkin pysähtyi ja malttoi olla aloillaan tarvittavat ajat. Tamman ollessa pysähdyksissä Veikka kiersi tätä narua löysällä pitäen puolelta toiselle, minkä aikana hevosen myös kuului pysyä aloillaan. Peruutuksissa ja väistöissä tamma kunnioitti hyvin ihmisen omaa tilaa.
Kun demonstraatiot oli näytetty, oli ryhmän aika kokeilla oppimiaan asioita käytännössä. Aluksi monella tuntui olevan liian vähän uskallusta löysätä narua tarpeeksi, vaan painetta annettiin jatkuvalla syötöllä. Liian arasti liikkeelle lähteneet oppilaat eivät myöskään saaneet heti Oran kunnioitusta osakseen, joten tamma ei muun muassa reagoinut heidän elekieleen kovin sulavasti. Toistojen kautta kärsivällinen tamma kuitenkin älysi mitä siltä haettiin, ja etenkin seuraamis- ja pysähtymisharjoitukset sujuivat hyvin. Käyntiä mentäessä Veikka heitti myös ilmoille tehtävän, jossa omaa tempoa tulisi vaihdella ja hevosen tulisi vastavuoroisesti mukautua siihen. Oprakka yritti luistaa etenkin nopeatempoisemmasta menosta, mutta suostuttelun päätteeksi antoi aina herkästi periksi. Peruutusharjoituksissa Veikka oli opastanut tekemään itsestään mahdollisimman ison näköisen ryhtiä parantaen ja kävelemään hevosen takapäätä kohden hieman oman puolen etujalkaan tähdäten. Jos hevonen ei parin askeleen jälkeen reagoinut ihmisen liikkeeseen, pystyi pyyntöä tehostamaan antamalla hieman painetta narulla. Veikka oli myös erityisen tarkka siitä, että paine vapautettiin heti, kun hevonen reagoi käskyyn. Väistäminen toimi samoilla periaatteilla, mutta hevosta kohden käveltiin hieman eri suunnista siten, että se kuitenkin pystyi huomaamaan ihmisen aikeet.
Ensimmäisen maastakäsittelyohjauksen aikana ehdimme itse käydä hevosten varustamisen lävitse. Olin tuonut paikalle erityylisiä suitsia ja muita varusteita, jotka kaikki eivät ensiyrittämällä menneet kaikille jakeluun. Kun Veikka oli saanut ensimmäisen tuntinsa päätökseen, koitti ryhmien vaihto ja toistimme ensimmäiset opetustuokiomme toistamiseen - tällä kertaa vain uudelle yleisölle. Parin tunnin alkurykäyksen jälkeen me ohjaajat ja toisen ryhmän henkilöt kävimme heittämässä vain jotain pientä suuhumme ennen ensimmäistä ratsastustuntia, mutta toinen ryhmä sai pitää pidemmän paussin odotellessaan vuoroa. Monet heistä tosin valuivat myös maneesiin seuraamaan tunnin pitoa katsomosta. Oprakka sai tässä välin vetää myös huilia ja se pääsi meille varattuun tarhaan heinäkasan äärelle muiden viiden hevosen päästessä tai joutuessa nyt työskentelemään.
Ensimmäisen varsinaisen ratsastustunnin aikana minä sain puolestani ottaa ohjat käsiini ja vetää ensimmäisen hevosen selästä käsin suoritetun koulutushetken. Veikka ja Janne toimivat apukäsinä ja kävivät tarvittaessa näyttämässä asioita kädestä pitäen kurssilaisille. Alkulämppien aikana harjoittelimme vauhdin säätelyä ja tietenkin löysällä ohjalla ratsastusta ja ohjaamista, mikä tuntui monesta aluksi oudolta. Hevosilla käytettiin nivelkuolaimia, joten ohjia pidettiin kaksin käsin; heti ei siis tarvinnut heittää toista kättä lähes toimettomaksi. Englantilaisesta tyylistä poiketen lännenratsastuksessa ohjataan käännökseen nähden ulko-ohjalla, mutta periaate on sama; hevonen väistää ärsykettä. Pyysin kurssilaisia tarvittaessa liioittelemaan ohjasotteiden kanssa aluksi, jotta niiden käytön huomaisi helpommin. Harmo yritti kovasti laiskotella ja jatkoi itsepintaisesti uralla, joten käskin tämän ratsastajan tehostamaan käännöstä hakemalla sisäohjalla kuolaintuntuman. Hevosen reagoitua käskyihin tuli paine hellittää. Hyväkäytöksinen Winka puolestaan toimi hyvin pelkällä kaulaohjauksella, mutta sen ratsastaja antoi välillä ristiriitaisia ohjasapuja, joten pyysin häntä aina selvästi löysäämään ulko-ohjaa ja viemään sitä kaulaa kohden sekä sisäohjan siitä selvästi pois päin. Kun uudenlainen ohjaustapa iskostui ratsastajien päähän, alkoi meno näyttää ainakin näin käynnissä varsin sujuvalta.
Liikkeellelähdöt sujuivat moitteettomasti, sillä niissä ei ollut juurikaan uuden opettelua. Tehdyissä pysähtymisharjoituksissa useampi henkilö tuntui rutiininomaisesti kiristävän ohjia, mihin hevoset toki vastasivat pysähtymällä. Halusin kuitenkin kaikkien suorittavan onnistuneita pysähdyksiä ainoastaan vatsalihaksia rutistamalla ja viemällä jalkojaan eteenpäin, eli satulassa tuli erään ratsastuksenohjaajani mukaan ottaa sellainen harrikka-asento. Pikapysähdyksen olisi saanut tehtyä päästämällä ilmoille vielä kuuluvan "Hooo!" -äänähdyksen, mutta jätimme tämän toiseen kertaan, etenkin Connyn isoissa liikkeissä keikkuvalla ratsastajalla oli haasteita saada pidettyä pysähtymiseen vaadittua asentoa lähinnä raviaskelluksessa. Perusjuttujen luoviuduttua ratsukot pääsivät yksi kerrallaan pujottelemaan kartioita ravissa, mikä vaatisi tarkkaa ohjausta sekä tarvittaessa vauhdin säätelyä käännösten mukaan. Kirppu-ruunalle tämä oli tuttua juttua ja se puikkelenti kartioiden väleistä ilman että ratsastajan täytyi edes tehdä juuri mitään. Myös Lina oli ollut koko tunnin ajan tuttuun tapaansa vuorovaikutteinen ja tehden lähes automaattisesti halutut asiat. Harmokin oli saanut alun unisuuden jälkeen hieman vipinää kinttuihin, mutta ohjausta sillä piti aina välillä tehostaa kuolaintuntuman ottamalla.
Ensimmäinen tunti oli ja meni ja ykkösryhmä pääsi paljon uutta oppineina ja uusiin hevosiin tutustuttuaan valmiiden pöperöiden pariin. Meidän täytyi vielä heti malttaa mielemme, sillä heti perään tuli toisen ryhmän vuoro. Tunnin sisältö pysyi samana ja pari henkilöä tiesivätkin jo teoriassa, mitä tuleman piti. Harmo oli vironnut ensimmäisen käsittelyn avulla hyvin ja lähti aivan toisenlaisella energialla toisen tunnin tiimellykseen. Conny oli hieman malttamaton ja se kyllä reagoi etenkin eteenpäin komentaviin käskyihin, kun taas lopput kolme hevosta ottivat mielellään tässä välin pidemmät käyntipätkät. Etenkin Linan ja Kirpun uusilta ratsastajilta nähtiin hyviä suorituksia, mutta hevoset tuntuivat aloittavan annetut tehtävät muistin varassa, eivätkä välttämättä edes ehtineet odottaa ratsastajien käskyjä. Toinen tunti kului nopsasi ja pian koitti sekä hevosille että myös meille kouluttajille ansaittu huilitauko. Hevosten huolto tuli kuitenkin ensin varmistaa, ennen kuin pääsimme täyttämään vatsamme maittavalla kotiruoalla. Ilta kului lähinnä niitä näitä raataillen ja seuraavana päivänä pidettäisiin vielä ennen kotiinpaluuta yksi tunti, jonka aikana Janne ottaisi vetovastuun itselleen.
Seuraava päivä alkoikin mukavissa merkeissä maittavan aamiaisen parissa ja etenkin Janne ja minä meinasimme jäädä notkumaan turhankin pitkäksi ajaksi pöydän äärelle. Veikka oli onneksi malttanut sanoa ei isommille houkutuksille, joten hän oli jo valmistelemassa päivän ohjelmaa. Ensimmäisen ryhmän siirtyessä ratsaille saivat joutilaana olijat halutessaan käydä vielä koettelemassa taitojaan maastakäsittelytehtävissä Oran kanssa, mitä Veikka meni sitten valvomaan ja opastamaan. Janne puolestaan seisoa tönötti tänään maneesin keskellä ja jakeli ensimmäisen ryhmän ratsastajille ohjeita. Itse kävin kiristämässä parille henkilölle vyöt ja antamassa vielä pikakertauksen ohjien käytöstä. Tänään ohjasu sujuikin jo varsin mairittelevasti ja hevoset liikkuivat ainakin suurin piirtein sinne, minne niitä pyydettiinkin. Vauhdin kanssa oli taas erimielisyyksiä, kun Winka ja Harmo matelivat mieleistään vauhtia. Loput hevoset kulkivat ainakin lähes mallilleen kurin ja nuhteen pelossa. Tänään tehtävänä oli nopeat pysähdykset ja laukkaympyrät, joilla harjoiteltaisiin rauhallista työskentelylaukkan lisäksi vauhdikkaampaa menoa.
Conny oli päivän harjoituksissa erittäin pirteä ja innokas työskentelijä ja ratsastajansa päästäessä ilmoille napakan "Hoo!" -komennuksen pysähtyi se kuin seinään. Ratsastaja ei ollut varoitteluista huolimatta valmistautunut näin yllättävään muutokseen vauhdissa, ja hän löysikin itsensä tamman kaulalta kivuten sieltä takaisin satulaan. Laiskemmille ratsuille piti välillä muistuttaa ohjastuntuman avulla mitä niiltä haettiin, jos äänikomennus, vatsarutistus ja harrikka-asento eivät yhdessä toimineet. Janne kuitenkin muistutti käytettävän äänikomentoa vain tarvittaessa, jotta hevoset eivät kyllästyisi siihen. Käynnissä ja ravissa tehdyt pysähdykset sujuivat lopulta jokaiselta ratsukolta, vaikka tasapainoa saikin itse kukin korjailla aina välillä. Laukkaympyröillä Janne arvioi laukan tasaisuutta sekä hevosen asetusta ja askeleen rentoutta. Ympyrän kokoa tuli myös säädellä vauhdin mukaan siten, että työskentelylaukassa koko olisi pienimmillään. Rento laukka sujui hyvin myös Harmolta ja Winkalta, joista irtosi kuitenkin myös nopeatempoisempaa askellusta. Kirppu vilkuili jatkuvasti Jannen suuntaan kuin odottaen käskyjen tulevan häneltä eikä ratsastajaltaan, joten ruuna oli tällä erää hieman haastavampi ratsastettava. Lina puolestaan teki mitä käskettiin, muttei antanut mitään ilmaiseksi.
Toisen päivän ensimmäisen tunnin jälkeen tuli ryhmän vaihto ja pidimme vielä toiselle porukalla samanlaisen tunnin sisältöineen. Jokainen sai alleen onnistumisia mutta myös parannettavaa jäi. Hevosten hallinta oli välillä etenkin laukassa hakusessa ja hevoset luottivat tällaisissa tilanteissa monesti muistiinsa ratsastajiaan sen isommin kuuntelematta. Kiinnostusta kurssia kohtaan oli kuitenkin enemmän kuin aiemmin odotimme, joten meiltä kyseltiin jo ennen ensimmäisen loppumista mahdollisuuksia uuden koulutustilaisuuden järjestämiseen vielä saman vuoden aikana. Mitään varmaa emme kuitenkaan uskaltaneet lyödä lukkoon muiden kiireidemme vuoksi, mutta emme heti tyrmänneet ideaa täysin, vaan pohtisimme ajatusta paremmalla ajalla.
Eckleyn perheen omistamalta karjatilalta Yhdysvalloista Suomeen Polar Night Ranchille myyty criollo-ori Dzos Sancai jouduttiin ikävä kyllä palauttamaan takaisin kasvattajalleen lapissa sijaitsevan tallin lopettaessa toimintansa. Meidän rooli tässä hevospalautuksessa oli se, ettei nelivuotiasta hevosta lähdettäisi heti uudestaan kuskaamaan valtameren taakse, vaan eilen illalla lähdimme vielä hieman pohjoisemmaksi omalta leveyspiiriltämme, pysähdyimme yöksi Rovaniemen uudelle hotellille ja haimme Dozen heti aamusta kuljetusautoon ja lähdimme huristelemaan takaisin kotiin. Matkan varrella teimme useita pysähdyksiä tarkastaaksemme nuoren hevosen fiilikset, jotka olivat onneksi koko matkan ajan oikein korkealla, kun edessä roikkui täpötäysi heinäverkko. Kototallin pihaan saavuttuamme ja hevosen autosta purettuamme katseli se hieman ihmeissään uuteen paikkaan jouduttuaan, mutta hörähteli kuitenkin varsin pian tuttavalliseen sävyyn tarhoissa oleville hevosille. Kuljetussuojat saivat lähteä jaloista ja talliloimen päälle laitettiin vielä kevyt toppaloimi, sillä pakkasta oli auton mittarin mukaan ollut kylän pinnassa päälle kymmenen astetta ja navakka tuuli teki siitä entistä purevamman tuntuisen. Doze talutettiin ensin vapaana olevaan tarhaan, josta se saisi tutustua naapuritarhoissa oleviin hevosiin ja vasta myöhemmin miettisimme sille sopivan karsina- tai pihattopaikan. Orin takaisintulo kasvattajalle oli tullut melko yllätyksenä, joten mekään emme sen kummemin olleet ehtineet varautua uuden hevosen tuloon. Näin sydäntalvisin ulkopuolisia hevosia harvoin on isoa määrää, joten tilaa kuitenkin olisi yllin kyllin.
Muuden meidän arki on mennyt melkolailla tavalliseen tapaan, eikä mitään yllätyksiä ole tullut. Oprakka-tamma varsoi suloisen tammavarsan (mikä ei sinällään ollut yllätys mutta erittäin odotettu tapahtuma) ja muutamien hevosten kanssa on käyty näyttäytymässä myös kotitallin ulkopuolella hevoskisoissa! Tämän kuun loppupuolella järjestetään myös Työhevosyhdistyksen mestaruuskilpailut, joista toivomme jälleen hyvää menestystä. Omien hevostemme lisäksi saamme jännittää myös Ihantojan, meille tutuiksi käyneiden hevosten menestystän.
Tänään oli hevosten liikutuksen kannalta varsin kepeä päivä, kun etenkin suurimmalle osalle yksityishevosista oli merkitty viikkokalenteriin vapaapäivä tai korkeintaan juoksutusta tai vaihtoehtoisesti irtohypytystä. Tallin vakioasukkaille jäikin tänään enemmän aikaa, mutta koska häärin paikan päällä yksikseni, oli hommaa kuitenkin ihan riittämiin. Janne tulisi myöhemmin liikuttamaan omat hevosensa ja illan päälle käyttäisimme vielä juoksuttamassa koiria metsäautoteillä. Itse tuskin jaksamme lähteä jalkaisin liikkeelle, joten todennäköisesti joko satuloimme hevoset tai valjastamme Oprakan reen eteen ja otamme matkan ajan vain rennosti koirien telmiessä nietoksissa.
Ensimmäisenä hommana oli hakea Tikitti pois pihatosta ja hoitaa treenikuntoon. Suuntasin tallikäytävää pitkin tallin yhteydessä olevaan pihattorakennukseen, jossa sain vastaani kaksi uteliasta silmäparia; Poksun ja Kirpun. Jouduin siis sittenkin hakemaan orin pihalta asti, sillä pakkaskelit eivät tätä herraa tuntuneet haittaavan sen piehtaroidessaan antaumuksella hangessa. Hieman nyrpeästi Tikki antoi ensin itsensä kiinni, mutta leppyi kuitenkin harjauksen aikana antaessani tälle ylimääräisiä rapsutuksia. Varustin orin tämän westernvarusteilla, eli allrounder-lännensatulalla ja turparemmittömillä suitsilla. Kiristelin vyön vielä sopivan mittaiseksi ennen selkään kipuamista ja suuntaamista kohti metsäpoluille. Orin kanssa tehtäisiin tänään leppoisa maastolenkki, sillä eilen Jalle oli vetänyt hevosensa kanssa kuulemma kovemmat treenit.
Tikki liikkui leppoisasti pehmeää ja hidasta ravia, jossa oli erittäin miellyttävä istua. Ori totteli myös kaulaohjausta mukisematta, joten ohjastuntumaa ei tarvittu, vaan hevonen sai kulkea kaula pitkällä, mistä se oli kiitollinen. Tiet olivat paikoittain melko liukkaita, mutta muutamissa kohdissa otimme pätkät rauhallista ja lyhyttä työskentelylaukkaa. Orin pehmeissä liikkeissä oli kyllä mukava tehdä matkaa, sillä istuntaa oli helppo pitää yllä. Pysähdyimme maneesin luona ja laskeuduin orin satulasta taluttaen sen sisälle rakennukseen. Tikki sai odotella tovin aloillaan kasatessani pientä esterataa seuraavaa ratsutettavaa varten, ja se päästikin pari syvää huokausta mittaillessani askelvälejä ja suunnitellessani esteitä. Ori lähtikin innokkaasti uudestaan liikkeelle kivutessani takaisin sen satulaan ja lähtiessämme takaisin tallille päin.
Olin juuri saanut hoidettua Tikitin maastoreissun päätteeksi pihattokuntoon, kun kuulin jo Viivin vaativan kutsun. Tamma odotti pihaton ruokintapöydän kupeessa valmiina töihin pääsyä. Pujotin tammalle punaisen naruriimun ja talutin hevosen tallikäytävälle hoidettavaksi. Harjailin hevosen läpikotaisin ja kavioista irrotin kenkien väliin kiilautuneet jäiset lumipaakut, joita tamma ei kuitenkaan ilmeisesti ollut edes hoksannut, vaikka se yleensä on tarkka jaloistaan. Harjauksen päätteeksi asettelin Viivin selkään suloisen värisen estehuovan ja sen päälle puhtauttaan kiiltelevän estesatulan, jonka Jere oli viime sunnuntaina kuurannut edustuskuntoon. Jalkoihin vielä suojat ja päähän englantilaissuitset messinkikuolaimella ja olimme valmiita lähtöön.
Suuntasimme Viivin kanssa maneesille, jossa olin aikaisemmin käynyt laittamassa muutamia pieniä esteitä pystyyn. Metrin radoille taipuva tamma saisi harjoitella tänään matalemmilla korkeuksilla, sillä hioisimme lähestymisiä kuntoon, sillä säännöllisiä estetreenejä ei ole ollut mies muistiin. Viivi liikkui maneesiin astuessamme tohkeissaan huomatessaan kasaan kyhäämäni viritykset. Kuuliaisena hevosena se kuitenkin kuunteli myös antamiani käskyjä ja ravaili ensitöikseen uraa pitkin rennosti mutta tarmokkaasti. Aloitimme treenin keveästi maapuomeilla, joiden yli Viivi asteli erittäin tarkasti. Ohjasin tamman puomien jälkeen laukassa ensimmäiselle pienelle esteelle, myötäsin lyhyesti ja hevonen hyppäsi ristikon ylitse kevyesti. Isommilla esteillä pyysin Viiviltä hieman tarmokkaampaa laukkaa ja myötäsin itse vahvemmin. Parit laukanvaihdot jäivät matkan varrella tekemättä ja esteille lähestyminen vastalaukassa oli välillä haasteellista, mutta Viivi osasi onneksi käskystäni vaihtaa laukan myös esteen päällä, kun ei ollut sitä sileällä malttanut vaihtaa.
Olimme juuri lopettelemassa Viivin kanssa Jannen saapuessa maneesille Kinaasi ratsunaan. Kävimmekin heittämässä yhdessä vielä lyhyen jäähdyttelyreissun maastossa, jossa Nasu pääsi kuitenkin päästelemään minkä kavioistaan pääsi. Viiviä ei irrottelu enää kiinnostanut, vaan se kulki rauhallisesti haluamassani askellajissa. Palailimme pikkuhiljaa takaisin tallille, jossa Janne juoksutti ratsuaan vielä tovin pyöröaitauksessa itse taluttaessani hevoseni jo talliin, jossa riisuin varusteet, harjailin hevosen kuntoon ja tarkistin vielä kaviot ja tunnustelin jalat tarkistaen kylmäyksen tarpeen. Jalat eivät tuntuneet normaalia lämpimämmiltä, sillä olimme jo paluumatkalla kahlailleet reilu viisitoista minuuttia hevosten polviin asti yltävässä hangessa. Talutinkin Viivin takaisin pihattoon fleeceloimi päällään ja nakkasin hevosille vielä heiniä ruokintapöydälle ennen kiiruhtamistani tuvan lämpöön ja ruokapöytään.
Joulu oli ja meni, nyt hommana onkin karistaa kinkkukilot kesään mennessä. Hevosetkin saivat juhlan kunniaksi omat herkkunsa, mutta niiden vyötäisillä napostelu ei tunnu näkyvän tai sitten sitä on vain itseään kohtaan kriittisempi. Jouluun kuuluu myös osana kunnon puunaustalkoot ja siivosimmekin hikipäissämme tupamme sekä tallimme ja laitoimme pihapiirin muutenkin edustuskuntoon, vaikkei meille kummoisia vieraita jouluna olisikaan tulossa. Aatonaattona ei hirveästi ehtinyt hengähtää ja osa painui pehkuihin vasta pitkälti seuraavan päivän puolella, mutta itse joulun ajan vietimme stressittömästi rentoutuen. Jouluaatto meni jouten hyvän ruoan ja seuran parissa, hevosetkin saivat olla lähinnä omissa oloissaan ruokintakertoja lukuun ottamatta. Joulupäivänä teimme paikalla olleen talliporukan kanssa vajaa parin tunnin maastoreissun, joka kului kuin siivillä talvisia maisemia ihastellen.
Uusivuosi kului puolestaan samanlaisissa tunnelmissa kuin joulukin ja kukaan tuskin lähti nukkumaan tyhjin vatsoin. Pihatien reunoilla oleviin heinäseipäistä kyhättyihin lyhtytelineihin piti käydä tuikut laittamassa ja parit tähtisädetikut siinä sivussa polttaa, mutta kunnon raketteja emme ampuneet. Suurin osa hevosista ei niistä välittäisi, mutta naapurien navetan asukkaat ovat useamman kerran hyppineet lähes seinille, joten naapuritilan asukkaatkin ovat jo useampana vuotena käyneet ampumassa rakettinsa kauempana olevalla kukkulalla, josta ne näkyvät hyvin myös meidän takaterassille. Itse ei siis tarvinnut investoida sentin senttiä ja pääsi silti näkemään kauniin väriloiston taivaalla. Hevoset höristelivät korviaan välillä vaimeana kuuluvan paukkeen vuoksi, ainoastaan Roosa-tamma oli hieman valppanaa, mutta pysyi muuten rauhallisena muiden hevosten seuraan hakeutuessaan.
Vuoden vaihtuessa mietimme myös suunnitelmiamme alkavalle vuodelle. Omien hevostemme taival jatkuu samaan malliin, mutta ehkä niiden kanssa käydään kisaamassa ainakin western- ja työajokisoissa useammin. Oprakkahan ilmoitettiin tammikuun lopussa oleviin Työhevosyhdistyksen talvimestaruuskisoihin, joissa yritetään pitää metsäajon mestaruustitteli hallussamme. Tamma ilmoitettiin myös kyntöluokkaan, joka näin talvella ilmeisesti suoritettaisiin maneesissa. Otamme todennäköisesti myös aktiivisemmin uusia täysylläpitohevosia Pierren talleilta ja etenkin ravihevosien siirtoa meidän hoidettavaksemme suunniteltiin jo viime vuoden lopussa. Tällä hetkellä ylläpitohevosia on neljä kappaletta, joista kaksi ravuria ovat jo jättäneet kisaradat suurimmalta osin taaksensa.
Tätä päivitystä kirjoittaessani selailin myös nettiä ja keskustelufoorumia siinä sivussa, ja törmäsin uuteen ja kiinnostavaan lappilaiseen suomenhevostalliin, Revonkoski Ranchiin. Lännenratsastukseen erikoistuneisiin suomenhevosiin keskittyvä tila järjestää tammikuun puolivälin tienoilla avajaisvaelluksen, johon heitin ilmoittautumista sen kummempia ajattelematta. Jannella veljineen oli onneksi siellä päin kelkkakisat edeltävänä päivänä, joten reissumme venyisi vain päivää pidemmäksi omien menojeni vuoksi. Vaellukselle sai valita hevosenkin näin ennakkoon, ja ellei mitään erikoista satu, niin tammikuun kolmantena sunnuntaina lumisissa maisemissa ratsunani toiminee Taika-tamma, joka vaikutti juuri minulle passelilta hevoselta.
21.12.2016 - Ihan kuin näin joulun alla ei muutenkin olisi kädet täynnä töitä, kun pitäisi muun muassa talli ja tupa laittaa sellaiseen kuntoon, että itse joulupyhinä voi vain olla ja rentoutua. Ja vielä mitä, päätimme kuitenkin koko talliporukan voimin ottavamme osaa Vaahterapolun joulukisoihin, joissa miteltäisiin perinteisten koululukkioen lisäksi myös hiihtoratsastuksessa sekä hankilaukoissa. Saisivat pojatkin itselleen mieluista tekemistä, heitä kun nuo enkkutyylin kisat eivät hirveästi nappaa. Pakkasimmekin hevoset kisa-aamuna autoon ja lähdimme huristelemaan parin hevostrailerin voimin Vaahterapolkua kohden. Neljän hevosen tilavaan vaunuun oli mahdutettu matkaan lähteneet pojanjässikät: Jannen Poksu, Joonin Voluutti, Jeren Walle sekä Kadotetuista Suomenhevosista meillä täysylläpidossa oleva Rannikkojannu. Hyppäsimme Jannen kanssa toisen auton kyytiin ja perässämme tulevassa kaksipaikkaisessa kuljetuskopissa matkaa tyytyväisinä tekivät myöskin Kadotettujen omistuksessa olevat suomenhevostammat Utu-Valssi ja Pikku-Roosa.
Matka taittui jouten ja saavuimme hyvissä ajoin perille. Pojat jäivät purkamaan hevosia ja varusteita autoista ja itse kipaisin infopisteeltä hakemassa kisanumeromme ja päivän aikataulun. Ensimmäisenä vuorossa oli kolmen luokan koulukisat, jotka pidettäisiin mukavan lumipeitteen saaneella ratsastuskentällä. Meillä oli hyvin aikaa ensimmäisen luokan ajan valmistella hevosiamme, sillä Janne starttaisi Poksun kanssa vasta toisessa luokassa. Helpon B:n kouluohjelman liikkeet olivat molemmille hyvinkin tuttuja, mutta Janne ei ihan hirveästi ole lajia kisannut, eikä rataohjelmien ulkoa opettelu kuulu muutenkaan hänen vahvuuskiin, joten tulos voi olla mitä vain. Kolmannessa luokassa pääsen sitten itse esittelemään taitojani Utu-Valssin kanssa, kun starttaamme tämän päivän haastavimmassa eli helppo A -luokassa.
Janne nakkasi Poksun selkään mustan yleissatulan ja mallasi vielä satulavyön säädöt kohdilleen ennen kuin lähti verryttelemään hevostaan. Poksu liikkui heti ensimmäisestä askeleestaan lähtien erittäin tomerasti ja kuunteli korvat hörössä omistajansa ohjeita, mutta tästä huolimatta Janne ei verryttelyjen jälkeen suunnannut kovin rennolla mielialalla kentälle. Huikkasin heidän perään vielä onnentoivotukset, ennen kuin kipaisin katsomoon seuraamaan kaiken kaikkiaan varsin hyvin mennyttä suoritusta. Poksu liikkui rennosti ja ratsukon välillä vallitsi yhteysymmärrys, mutta yksi unohdus kävi ratsukon kulkiessa keskihalkaisijalla käynnin sijaan. Janne hoksasi mokansa melko pian ja tiputti Poksun käyntiin, mutta tuomarit olisivat olleet täysin puusilmiä, elleivät olisi huomanneet hevosen ilmavaa raviosuutta. Janne ruoti itseään melko kovin sanakääntein suorituksensa päätteeksi, mutta tiesin hänen toipuvan unohduksestaan varsin nopeasti. Poksu pääsi huilimaan hetkeksi, sillä palkintojenjako järjestettäisiin vasta viimeisenkin luokan päätyttyä, eli siinä välissä kentällä nähtäisiin myös minun ja Udun menoa. Tamma olikin jo lähtövalmis, joten nopeiden alkulämmittelyjen jälkeen siirryimme kentän laidalle vartomaan vuoroamme.
Itse muistin kuin muistinkin luokkamme ohjelmanumeron, mutta muuten homma meni melkolailla pipariksi. Olisin voinut ratsastaa tiet hieman tarkemmin ja Utukin olisi voinut liikkua terävämmin, mutta en jaksanut ottaa tuloksesta stressiä, sillä olimme tulleet tänään tänne pitämään lähinnä hauskaa. Kilpailuhenkinen kun olen, jäi suorituksemme kuitenkin hieman kaihertamaan takaraivoon, mutta siirtyessämme takaisin kuljetusautomme luokse unohtuivat hiomista vaatineet kohdat kokonaan Udun pehmeässä ravissa. Olin hyvillään siitä, että Pierre oli päättänyt uskoa juuri tämän tamman meidän huomaamme, sillä monet mukavat maastoreissut ja muut virikkeet olisivat jääneet kokematta ilman sitä. Luokkaamme seurasi jokaisen tason palkintojenjaot, joissa Janne ja Poksu sijoittuivat hienosti viidenneksi ja myös minä ja Utu saimme kuin saimmekin ruusukkeen muistoksi neljännestä sijastamme! Kaikki menikin loppujen lopuksi paremmin kuin odotettiin ja ruusukkeensa myötä Jannekin voi ehkä lopettaa syyttelemästä itseään.
Poksu ja Utu pääsivät nyhtämään kuivaheinää meidän siirtyessä seuraamaan hiihtoratsastuskisoja. Jalle ravaili Rannikkojannun kanssa Janin kiinnittäessä lyhyitä suksia jalkaansa. Hevosten hiihtoratsastusluokkaan osallistuvalla kolmikolla oli edessään pieni rata, joka tuli selvittää hyväksytysti sekä ratsukon että perässä tulevan hiihtäjän toimesta. Jani oli harrastanut lumilautailua ihan ammatikseen ja myös suksilla laskettelu oli hänelle tuttua puuhaa, joten pystyssä pysymisessä ei ollut vaikeuksia. Jalle ohjasti tarkasti tarmokkaasti askeltavaa ravuria, ja ratsukko kulkikin koko radan vain ja ainoastaan ravissa, sillä se on Jannulle huomattavasti mielekkäämpi askellaji kuin laukka. Ainakaan omaan silmään kolmikko ei tehnyt mitään hirvittäviä virheitä, vaan meno näytti oikein vaivattomalta, enkä itsekään olisi varmasti pystynyt moiseen. Hiihtokisoja seurasi vielä hankilaukat, joihin lähdin itse hyvissä ajoin valmistumaan Pikku-Roosan kanssa. Hevosluokkaan osallistuivat myös Jooni Voluutilla ja Jere Red Wingsin kanssa. Pikkutamma Roosa paineli kyllä menemään minkä kintuistaan pääsi, eikä jäänyt paljon jälkeen voiton napanneesta tilastotammasta. Myös hevosluokassa meidän pooppoo pärjäsi hyvin Voluutin pingottua toiseksi ja lähes kolmanneksi kirineen Wallen sijoituttua neljänneksi.
Päivä oli ennen kaikkea mukava sekä tapahtumarikas, mutta saimme myös tulosta aikaiseksi ja etenkin laukkakisoissa hevosemme pärjäsivät hyvin. Jallen, Janin ja Rannikkojannu-orin ryhmä nimitettiin päivän hiihtomestareiksi, vaikkei kolmikon kokonaisaika ollutkaan kaikista paras. Etenkin Janin hiihtotaitoja kehuttiin vuolain sanoin, mutta myös hevosen upeaa ravia. Minä ja Roosa saimme Hankikiitäjä-tittelin nimiimme, sillä tuomariston mukaan pieni tamma taisteli kuitenkin tulisesti ja kiri lähes länniltä aivan ensimmäisen ratsukon rinnalle häviten heille vain niukasti. Kuulemma kunnon taisteluhenkeä löyty tästä hevosesta. Loppurupeaman päätteeksi hoidimme hevoset matkakuntoon ja kävimme vielä hakemassa pientä purtavaa paikan päällä olevalta kioskilta, ennen kuin hyppäsimme autoihin ja lähdimme huristelemaan kotia kohti. Janne onneksi ajoi, joten itse pystyin vain syömään ja taisinpa torkahtaakkin matkan aikana.
Osa tallin vakituisista asukkaista on ollut tovin poissa omistajiensa mukana reissaten, mutta tänään sekä Jooni, Jake ja Jalle saapuivat hevostensa kera takaisin Kototallille. Olin juuri saanut putsattua käytössä olevat karsinat kun kavioiden kopse kantautui pihatietä pitkin ja kolmikko saapui tallipihaan lumen naristessa hevosten kavioiden alla. Rapsuttelin hetken eteeni pysähtyneen Panko-hevosen kaulaa Jaken laskeutuessa likaa keränneestä satulasta. Pojilla taitaisi olla edessä varusteiden puhdistus, sillä nuo kamppeet eivät olleet nähneet pesuämpäriä ja sientä toviin. Jake talutti kimon orinsa talliin ja peräkanassa tuli Jalle taluttaen Jimmyä, joka asteli tottunein elkein oman karsinaansa. Jori jäi Jaken tavoin tallikäytävälle, sillä heidän hevoset asustaisivat pihatoissa. Jäin auttelemaan jätkiä hevostensa kanssa, jotta ehtisimme Jannen tekemälle päivälliselle, johon kuului oma herkkuni savustettu lohi.
Jo karsinassa olevalle Jimmylle nakkasin eteen täyden heinäverkon, johon ori keskittyi täysin rinnoin Jallen harjatessa lehmänkirjavan hevosen karvaa pitkin ja rauhallisin vedoin. Hiki hevosen karvan pinnalla levittyi vain laajemmalle alueelle, mutta tallin lämpö kuivattaisi turkin nopeasti ja fleeceloimi estäisi paleltumisen. Tallikäytävällä harjausta vastaanottava Vaski joutui vielä odottelemaan eväitään, minkä vuoksi se kuopi betonilattiaa hieman happamin ilmein. Homma loppui kuitenkin kuin seinään, kun Jori vain vilkaisi hevostaan sivusilmällä ollessaan juuri harjaamassa takajalkoja ja samalla häntää setvien. Jaakima oli taluttanut Pankon pesukarsinaan, sillä kimosta hevosesta tuskin lähtisi lika pelkällä pölyharjalla. Nappasin myös itse sienen kauniiseen käteeni ja hinkkasin pahimpia likatahroja pois orin karvasta. Valkoinen karvapeite alkoi vähitellen pilkistää lian alta ja saatettuamme homman loppuun Jake nakkasi Pankon selkään talliloimen ja sen päälle vielä toppaloimen, jottei hevonen aivan kylmettyisi pihattoon päästyään. Itse pihattorakennuksessa lämpötila pysyi kuitenkin nollan tuntumassa, joten kylmyyden ei pitäisi yllättää. Voluutti otti iloisesti vastaan Pankon, joka ei kuitenkaan tällä erää enää jaksanut alkaa riehumaan kaverinsa kanssa. Jorikin oli saanut puhdistettua eläimensä ihan hevosen näköiseksi ja puettua sille talliloimen, joten myös Vaski oli valmis pihattoelämään Poksun ja Kirpun kanssa.
Lähdin jo edeltä auttamaan Jannea ruoanlaitossa ja leikkelinkin aikani kuluksi salaattia, kurkkua ja viinirypäleitä lohen ja riisin kyytipojiksi. Nostin myös pöydälle raejuustopurkin sekä naapuritilan emännän syksyllä valmistamaa puolukkahilloa, joka kruunaisi koko aterian. Jälkiruoaksi oli tarjolla eilen valmistamaani mansikka-mustikkarahkaa, joka oli huvennut kuitenkin melko vähiin vuorokauden aikana. Jake ja Jalle istuivat tyytyväisinä valmiiseen ruokapöytään, Jori lähti suorinta tietä kotiinsa tyttöystävänsä luokse, joten meille jäi tällä erää enemmän syötävää. Ruokailun yhteydessä pojat kertoivat hieman reissustaan siten miten syömiseltä malttoivat. Rahkan he lappasivat jälkiruokakulhoihin ja menivät tyhjentämään kipot olohuoneeseen, josta alkoi kuuluä änärin ääniä pleikkarin käynnistyessä. Ruokatarpeiden ja astioiden korjaaminen jäi siis minun ja Jannen vastuulle, mutta pelaamaan livistänyt kaksikko lupasi kuitenkin vastata seuraavan päivän ruoan valmistuksesta - ensin saisivat kuitenkin käydä korjaamassa talliin levälleen jättämänsä hevosten hoitovälineet ja varusteet, jotka voisi myös puhdistaa eikä kuljettaa mutaa niiden myötä myös satulahuoneeseen.
06.12.2016 - Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme sinä päivänä paikan päällä olevan talliporukan eli minun, Jannen, Jeren ja Joonaksen kanssa käydä maastossa nietosten ympäröivillä metsäteillä. Itse valjastin reen eteen troikan keskelle Hirttivaaran Oprakan sekä reunoilla nuoremmat tammat; vasemmalle Luotto-Osuman ja oikealle Hykson Helemin. Jere satuloi hevosekseen Utu-Valssin, Joonas päätti ottaa ratsukseen Kettupihlajan ja Janne luotti puolestaan pienen mutta sitäkin veikeämmän Pikku-Roosan. Jeren ja Joonaksen avopuolisot eivät ole henkeen ja vereen hevosihmisiä, mutta he päättivät kuitenkin lähteä reen kyytiin nauttimaan mukavasta talvi-ilmasta. Yrittäisin suostutella heitä siirtymään jossain vaiheessa reen ohjaksiin, mutta ainkaan vielä kummallakaan ei ole riittänyt uskallusta kuin rauhalliseen ratsastukseen, joten kolmen hevosen vetämän reen ajo voi hyvinkin jäädä toiseen kertaan.
Sää oli selkeä ja aurinko paistoi taivaalta lämpötilan ollessa jotakin kymmenen ja viidentoista pakkasasteen välissä. Hevoset oli valjastettu ja satuloitu ja lähdimme tallipihalta leppoisasti käynnissä. Reen edessä kulkevat tammat olivat kuuliaisia, joskin reunoilla olevat nuorikot olivat hieman innokkaita ja yrittivät pari kertaa nostaa omatoimisesti ravin. Kolme ratsukkoa kulki omaan tahtiinsa ympärillämme, milloin perää pitäen tai edessä leikkisästi toisiaan vastaan kisaillen. Pikku-Roosalla ei Jannen kanssa ollut juurikaan saumoja muita vastaan hankilaukkakisassa, sillä reilusti itseään isommat hevoset harppoivat keveästi nietosten yli. Pihlaja ravaili lennokkain askelin kuunnellen ratsastajaansa erittäin tarkkaavaisesti - tamman miellyttämishaluinen luonne olikin yksi syy, miksi Joonas on tykännyt sillä ratsastaa. Jere ja Utu-Valssi olivat jo kirmanneet peltojen välistä kulkevan tien päähän, jossa he meitä odottivat. Udun hengitys huurusi ja lavat kohoilivat laukkapätkän jäljiltä, mutta heti luvan saatuaan tamma oli taas innoissaan lähdössä liikkeelle.
Kuljimme ensin päätien loppuun ja käännyimme hieman pienemmille metsäteille, joita pääsi varsin kevyesti kulkemaan, sillä siellä kulkeneet traktorit olivat painaneet alustan melko tasaiseksi. Troikkani liikkui reippaasti Oprakan ravaten ja reunahevosten laukaten rennosti eteenpäin. Keskihevosena toimiva Oprakka osasi hommansa hyvin, sillä se oli saanut harjoitella itseään kokeneimpien työhevosten kanssa pari-, kolmi- ja nelivaljakkoajoa viime kesästä lähtien. Luotto-Osuma ja Helemi hieman hätäilivät, eivätkä aluksi malttaneet laukata vieressä kulkevan Oprakan päästellessä ravilla eteenpäin. Kun Jere sujahti Udun kanssa vierestämme ohi, lähtivät nuorikot leikkiin mukaan. Pienemmillä kinttupoluilla jouduimme lopulta kulkemaan kiltisti peräkanaa, ja jopa vauhdikkaalla tuulella ollut Utu rauhoittui kulkemaan reen tekemiä jälkiä pitkin. Perää pitävä Roosa jäi aina hieman jälkeen, joten Janne ravasi meidät aina kiinni. Yli puolentoista tunnin reissun päätteeksi hevoset asettuivat tyytyväisinä pihattoon, eikä kenelläkään ollut enää ylimääräistä virtaa.
Marraskuinen lauantai valkeni kahdentoista asteen pakkassäässä kirkkaan taivaan kera. Aamutalliin ei onneksi tarvinnut nousta, vaan olin saanut nakitettua sen homman muille. Vetelehdinkin sängyn pohjalla jopa kymmeneen asti, kunnes lopulta raahauduin alakertaan ja laitoin jotakin ääntäni kohden hiljentääkseni vatsan kurinan. Pystykorvat olivat myös saaneet ruokansa ja yritin houkutella niitä ulkotarhasta sisälle, mutta raikas ulkoilma viehätti niitä ilmeisesti enemmän, eikä lämpö näyttänyt houkuttelevan, joten kaksikko sai siis jäädä pihalle telmimään. Sain nakattua vaatteet niskaani ja tehtyä muut aamutoimet, jonka jälkeen jäin vielä sohvalle katsomaan yhden jakson eilen aloittamastani tv-sarjasta. Yksi jakso muuttui kuitenkin kahdeksi ja olin aloittamassa jo kolmatta, kun Jooni romisteli sisään - olimme sopineet käyvämme vetämässä tänään hieman hankilaukkaa, joten ei se auttanut kuin kammeta itsensä ylös sohvalta ja kiskoa talvisaapikkaat jalkaan, lämmin talvitakki niskaan, tupsupipo päähän sekä lampaanvillalla vuoratut hansikkaat kätösiin.
Jooni kävi hakemassa oman Voluutti-orinsa pihatosta, jossa samaisessa rakennuksessa majaansa piti myös Jannen Ilon Poksu -hevonen, joka toimisi tänään omana ratsunani. Molemmat orit olivat varsin siistissä kunnossa, eli harjaamiseen ei mennyt kuin yksi hujaus. Varusteita laitettaessa Volu oli jo hieman hätäisesti lähdössä liikkeelle, mutta napakalla komennuksella se asettui taas aloilleen, kun Jooni nakkasi huovan ja westernsatulan sen selkään. Poksu oli puolestaan aloillaan ja sain putsattua sen kaviot helposti. Satuloidessa pohdin pitkään yleis- ja lännensatulan välillä, mutta päädyin lopulta enkkutyyliin, eli varusteina tällä reissulla toimisivat yleissatula ja turparemmittömät suitset. Saatuamme varusteet niskaan kävin hakemassa matkaamme vielä suomenpystykorvat Jätkän ja Vekun, jotka saisivat juoksennella mukanamme.
Kuljimme alkumatkan vapailla ohjilla, tosin Jooni luotti kaulaohjaukseen eikä koonnut ohjia kertaakaan tuntumalle asti. Poksukin hallitsee kaulaohjauksen, tosin hieman heikommin kuin Joonin hevonen, mutta enkkutyylillä ratsastaessani pidin orin tuntumalla. Ravailimme päätiellä, josta koukkasimme viereiselle pellolle, johon oli satanut sopivasti puuterilunta. Lumen pinta ei ollut kova, vaan kaviot upposivat siihen kivuttomasti, joten uskaltautuisimme päästelemään oikein kunnolla. Koirat porhalsivat pellon toiseen päähän huomatessaan teeriparven lehahtavan sieltä lentoon. Pian metsän reunalta alkoikin kuulua eloisa koiran haukku, josta hevoset eivät kuitenkaan välittäneet, vaan päästelivät menemään sydämiensä kyllyydestä leikkisästi kisaillen. Pienempi Voluutti ei juurikaan kaverilleen hävinnyt, mutta sen ratsastajan painaessa reilusti minua enemmän oli isommalla Poksulla minä selässäni helpompi porhaltaa nietoksissa.