Lost In The Flames

Lost In The Flames "Flint"
Quarter, ori
VH14-014-0104
s. 12.09.2013, 15-vuotias
Rautiaankimo, 162 cm
Omistaa Birch Bark Ranch (VRL-10531)
Kasvattanut VRL-10531 Suomi
Westernhevonen
      päälajina karjanajo
Saavutukset
  • II-palkinto WRJ laatuarvostelusta
         Heinäkuu 2022, yhteensä 89,5 p.
Arvokilpailumenestys
  • Ei arvokilpailumenestystä.

Flint on erinomaisen karjavaiston omaava quarterhevonen joka on etenkin ratsastaessa herkkä ja miellyttämishaluinen; silloin se keskittyy työntekoon, eikä joutavuuksiin ole sen mielestä aikaa. Ori on tarkka painoavuille, eli ratsastajan tulee hallita vartalonsa, eikä satulaan voi istuttaa täysin osaamatonta kaveria. Tarkalla ratsastamisella ori liikkuu lähes ajatuksen voimalla ja hyvällä halulla; sitä ei tarvitse patistella liikkeelle, vaan toimiva moottori löytyy omastakin takaa. Flintin yksi parhaimmista puolista on sen monipuolisuus: useassa eri lännenratsastuksen alalajissa pärjäävä hevonen on varsinainen all-rounder, vaikka onkin parhaimmillaan karjanajossa etenkin hyvän ketteryytensä ansiosta.

Flint ei ole käytökseltään yhtään pöllömpi ori ratsastajan laskeuduttua satulasta, vaikka kimolta saattaakin herkemmin unohtua ihmisen kuunteleminen ja se saattaa koittaa tehdä enemmän omatoimisia päätöksiä. Orin kanssa tuleekin olla himpun verran tarkempi muun muassa tammojen lähettyvillä, vaikkei se ratsastaessa niitä juuri huomioikaan. Hoitotilanteet sujuvat orin kanssa ilman isompia mutkia matkassa, kunhan sen muistaa sitoa hyvin kiinni. Heppoiset solmut ori aukaisee leikiten ja se ottaa satavarmasti ritolat huomattuaan vapauden koittaneen.

i. It's Not Flyers Time
QH rautias 163 cm
ii. It's Not My Time
EVM QH trt 163 cm
iii. Enough Time
EVM QH prt 164 cm
iie. Not Gonna Catch
EVM QH tprt 155 cm
ie. Little Miss Lady
EVM QH vrt 151 cm
iei. Little Speedy
EVM QH vprt 158 cm
iee. Miss Kiss Kiss
EVM QH rt 152 cm
e. Lost in the Echo
QH rautiaankimo 156 cm
ei. American Rocket
EVM QH rt 157 cm
eii. Rocky Rocket
EVM QH vprn 159 cm
eie. American Beauty
EVM QH rt 153 cm
ee. Missing Link
EVM QH rnkm 156 cm
eei. Linked In
EVM QH prn 154 cm
eee. U Miss Me
EVM QH rtkm 158 cm
Jälkeläislista
Virallinen nimi Syntymäaika Emätamma Saavutukset
QH t. B.B. Daisy Paisley 15.05 2022  Yhdysvallat Daffidazey 'DW
QH t. Accidentally In Love 25.05.2020  Yhdysvallat Accidentally On Purpose 16 WRJ-sijoitusta
QH o. Taking Pink Slip 08.01.2016  Yhdysvallat Pink About It
QH o. Up N' Ducks 21.01.2014  Suomi Up 'N Away 41 WRJ-sijoitusta
WRJ westernratsastus (sijoituksia 47 kpl)
24.09.2020 | Deadwood Rangers | Reined cow horse | 1/34
21.09.2020 | Deadwood Rangers | Reined cow horse | 3/34
30.08.2021 | Deadwood Rangers | Cutting | 1/48
29.08.2021 | Deadwood Rangers | Cutting | 2/48
28.08.2021 | Deadwood Rangers | Ranch trail | 1/50
24.08.2021 | Deadwood Rangers | Cutting | 5/48
23.08.2021 | Deadwood Rangers | Cutting | 2/48
22.08.2021 | Deadwood Rangers | Ranch trail | 6/50
16.01.2021 | Syringa Ranch | Reined cow horse | 5/27
10.01.2021 | Deadwood Rangers | Cutting | 6/43
08.01.2021 | Deadwood Rangers | Cutting | 5/43
03.01.2021 | Pyökkipolku | Reined cow horse | 2/34
26.08.2020 | Deadwood Rangers | Cutting | 3/21
25.08.2020 | Deadwood Rangers | Cutting | 2/21
19.08.2020 | Birch Bark Ranch | Reined cow horse | 3/52
01.08.2020 | Kototalli | Cutting | 3/11
26.07.2020 | Kototalli | Cutting | 3/11
08.05.2015 | Stableyard | Cutting | 3/62
07.05.2015 | Stableyard | Ranch trail | 3/54
05.05.2015 | Stableyard | Reined cow horse | 5/62
02.05.2015 | Stableyard | Freestyle reining | 7/54
29.04.2015 | Stableyard | Ranch trail | 1/54
11.01.2015 | Stableyard | Reined cow horse | 1/37
10.01.2015 | Stableyard | Reined cow horse | 2/37
09.01.2015 | Stableyard | Cutting | 4/51
08.01.2015 | Stableyard | Cutting | 2/51
06.12.2014 | Stableyard | Reined cow horse | 5/48
02.12.2014 | Stableyard | Cutting | 5/52
29.09.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Pole bending | 1/40
25.09.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Pole bending | 5/40
22.09.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Pole bending | 4/40
03.09.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 5/35
03.09.2014 | Stableyard | Reined cow horse | 6/40
01.09.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 5/35
31.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 3/35
31.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Reining | 3/33
30.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Reining | 5/33
28.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Reining | 2/33
27.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 5/35
27.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Reining | 3/33
26.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 3/35
25.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Reining | 4/33
19.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 3/36
18.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Pole bending | 3/28
18.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 5/36
14.08.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Pole bending | 2/28
30.07.2014 | Kilpailukeskus Reiter | Barrel racing | 3/34
VMRJ matkaratsastus (yhteensä 61 p.)
23.04.2016 | Valmarya | 145 km ihanneaika | 8/20 (3p.)
21.04.2016 | Valmarya | 160 km ihanneaika | 12/20 (1p.)
10.03.2016 | Valmarya | 120 km ihanneaika | 16/25 (1p.)
29.02.2016 | Crampton Stock Horses | 80 km ihanneaika | 2/11 (9p.)
28.03.2016 | Valmarya | 145 km ihanneaika | 4/26 (7p.)
07.02.2015 | Temareef Arabians | 50 km ihanneaika | 6/24 (5p.)
16.11.2014 | Oak Hill Event Park | 30 km nopeusaika | 4/13 (7p.)
26.09.2014 | Kings Riders | 15 km ihanneaika | 7/9 (1p.)
30.08.2014 | Yksityistalli Hummingbird | 15 km ihanneaika | 7/15 (4p.)
10.08.2014 | Kuiskeen Suomenratsut | 15 km ihanneaika | 4/19 (7p.)
Cup-kilpailut
Päivämäärä Jaos Järjestäjä Luokka Tulos
31.08.2021 WRJ-cup Orange Wood Ranch Ranch trail 5/44
31.07.2015 VMRJ-cup Temareef Arabians 80 km ihanneaika 8/24 (6p.)
31.01.2015 VMRJ-cup Temareef Arabians 50 km ihanneaika 6/26 (10p.)
31st of August 2021 ☆ Ensimmäinen Cup-sijoitus

Vaikka Flintin kanssa ollaan kilpailtu jo vuosia ja aktiivinen kisaura alkaa olla itseasiassa jo takanapäin, ei orille ole kertynyt tähän päivään mennessä vielä yhtään Cup-sijoitusta Westernratsastusjaoksen alaisista kilpailuista. Tänään tilannetta lähdettiin kokeneen orin kanssa korjaamaan Orange Wood Ranchilla järjestetyssä elokuun Cup-kilpailussa. Oria sekä ranch trailissa että cuttingissa ratsasti Birch Bark Ranchilla työskentelevä Cole Reeker.

Kaksikon päivä alkoi hyvissä merkeissä, sillä trail-luokassa he tekivät tilan ratsukoista parhaan suorituksen ja sijoittuivat 44 osallistujan joukosta viidensiksi ja samalla Flint nappasi sen kauan kaivatun sijoituksensa! Trailissa ori on aina rauhallinen ja suorittaa esteet hyvin tarkasti, mutta karjanajoon siirtyessään kimo vaihtaa isommalle vaihteelle ja siitä kuoriutuu hyvin sähäkästi liikkuva hevonen. Tänään Flint kuitenkin ylisuoritti ja ajautui liian lähelle nautaa, eikä ratsukko ehtinyt kunnolla reagoida paimennettavan pinkaistessa takaisin muun lauman sekaan. Cuttingissa luokan puoliväliin sijoittuminen ei ollut ihan sitä mitä Cole lähti päivältä hakemaan, mutta sijoitus edeltävästä luokasta lämmitti kuitenkin mieltä.

25h of May 2020 ☆ Jälkikasvun kuulumisia

Tamma Accidentally On Purpose varsoi tänään varsan, joka oli Flintin kolmas ja samalla ensimmäinen tammavarsa. Suloista rautiasta, mahdollisesti kimoutuvaa, hörökorvaa Juddin kanssa ihastellessani (tai allekirjoittanut ihasteli, cowboy tyytyi lähinnä toteamaan varsan syntyneen ja sillä selvä) jäin muistelemaan orin aikaisempia jälkeläisiä. Ensimmäisenä syntyi Up 'n Ducks, jonka elämä meinasi loppua ennen kuin se ehti edes alkaa. Ennenaikaisesti syntynyt pieni ja heikko varsa kuitenkin selvisi, ja Duckiesta saatiin talliin nopeuslajeissa hyvin menestynyt kisahevonen. Pari viikkoa sitten myös Duckielle syntyi kolmas jälkeläinen, upea samppanjanvärinen ori. Toinen jälkeläinen on ori Taking Pink Slip, josta saatiin näppärä harrastetason all-rounder käyttämällä karjahevosena toimivaa Flintiä nopeuslajeissa kisanneella Pinkillä. Slipin tiet eivät ainakaan vielä ole vieneet sitä kisaradoille, mutta omistaja on ollut hyvin tyytyväinen kotioloissa hyvin toimineeseen hevoseen.