Prime Sporthorses

Vittoria Prime

virtuaalihevonen / a sim-game horse
Ayaana

Virallinen nimi Vittoria Prime "Tora" Painotuslaji Kenttäratsastus
Syntynyt & ikä 02.06.2022, 7v Väri & säkäkorkeus Ruunikko, 167 cm
Rekisterinumero VH22-021-0133 Omistaja Prime Sporthorses (VRL-10531)
Rotu & sukupuoli Trakehner, tamma Kasvattaja Prime Sporthorses Suomi

Saavutukset:


♕ EV-I (2022 elokuu, 35 p.)

Näyttelytulokset:



Vittorian perusluonteeseen kuuluu se, että tamma on aina menossa ja se on uteliaana hevosena hyvin usein tutkimusmatkoillaan - yleensä luvattomasti. Tamma taikoo heppoiset solmut hetkessä auki ja kerran se löytyi pihamaalta uutta kuivikekuormaa levittämässä, vaikka sen olisi pitänyt olla karsinassaan. Ovi oli kuitenkin visusti kiinni, joten muuta vaihtoehtoa ei jää, kuin että tamma on suorittanut vauhditonta korkeushyppyä ja loikannut puolioven yli saatuaan aamuheinänsä syötyä. Kisapaikoilla tammaa ei voi jättää valvomatta, ellei sitä laita suljettuun traileriin tai vuokrattuun päiväkarsinaan täyskorkealla ovella.

Aitauksessaan Tora on varsinainen remuaja, eikä heikompihermoiset lajitoverit sitä välttämättä kauaa jaksa. Tarhataan yhtä leikkisien kanssa, keillä on yhtä lailla pilkettä silmäkulmassa. Tammaa saa myös hetken aikaa maanitella, että antaa tarhasta kiinni ja päästään valmistautumaan päivän ratsastusta varten. Yllättäen tamma seisoo kiinnitettynä aloillaan kuin liimattuna ja usein se ottaa akut lataavat torkut hoitamisen aikana. Näennäisesti torkkuvaan tammaan ei kuitenkaan kannata luottaa - ellei sitä ole kiinnitetty kahdelta puolelta käytävälle - sillä se on hetkessä solmun kimpussa, kun hoitaja katoaa nurkan taakse hakemaan varusteita.

Ratsuna Tora nauttii sitä enemmän, mitä lujempaa se saa luvan mennä. Omineen se ei lähde ryöstämään, mutta se selvästi syttyy eniten maastossa ja kenttäratsastuksessa kestävyyskoe on sen mielestä parasta ikinä. Tammaa joutuu usein hieman jarruttelemaan, jotta pysytään luokalle asetetussa ihanneajassa. Tora hyppää rohkeasti kaiken mitä eteen tulee, hyvin harvoin se lähtee kieltämään, joten ratsastajan vastuulla on arvioida sopivat lähestymiset. Kentällä pienemmässä tilassa tamma osaa kyllä ottaa rauhallisemmin, jolloin myös kouluratsastus sujuu helpolla tasolla. Kuitenkaan se ei selvästi pidä jatkuvasta kehän kiertämisestä, joten koulutreenit on syytä pitää tiiviinä pakettina, jossa vältetään tamman mielestä typerää pikkutarkkaa nysväämistä.


i. Amenadiel Ion
XX ruunikko 166 cm
ii. Finest Lucifer Morningstar
XX tprn sabino 161 cm
KTK-III
iii. Finest That Man Is A Witch xx
XX rnkm sabino 166 cm
KTK-II
iie. Gaze From Void xx
XX tummanpunarautias 163 cm
ie. Xena Ion xx
XX ruunikko 168 cm
iei. Xenosaga GA
XX ruunikko 169 cm
iee. Jaylyn Lady GA
XX ruunikko 168 cm
e. Valenshy Prime
TRAK tummanruunikko 169 cm
ei. Thurlow Snilli
XX ruunikko 168 cm
XLA-II YLA2 ERJ-I KERJ-II
eii. Theudor Moine xx
XX ruunikko 165 cm
eie. OMG Ellen
XX ruunikko 164 cm
ee. Varmint NON
TRAK mustankimo 170 cm
eei. Koparion
TRAK rautias 168 cm
eee. Vivace Vogue
TRAK mustankimo 173 cm

Jälkeläiset

Sukupuoli & nimi Syntynyt Isäori Omistaja
TRAK o/t. Varsa 00.00.0000 Ori Omistaja

Kilpailukalenteri

Porrastetut kilpailut

Laji: Kenttäratsastus KERJ
Koulutustaso: CIC2
Ominaisuuspisteet: 3102.86 op.
Nykyinen vaikeustaso: 7 / 5

Laji: Maastoesteratsastus MEJ
Koulutustaso: 130 cm
Ominaisuuspisteet: 4631.64 op.
Nykyinen vaikeustaso: 9 / 8
Nopeus: 424.72 op.
Kestävyys: 1436.27 op.
Hyppykapasiteetti: 632.93 op.
Rohkeus: 608.94 op.
Kuuliaisuus ja luonne: 456.28 op.
Tahti ja irtonaisuus: 15.92 op.
Tarkkuus ja ketteryys: 1052.22 op.
Itsevarmuus: 1011.70 op.
Energisyys: 1131.45 op.

ERJ esteratsastus (sijoituksia 00 kpl) / re: 140 cm

Cup-kilpailut

Päivämäärä Jaos Järjestäjä Luokka Tulos

Päiväkirja ja valmennukset

Tiistai 12.07.2022 - Ensimmäistä kertaa yksin maastoon

Nelivuotiaan Vittorian kanssa ratsukoulutus on vielä alkuvaiheessa, mutta tamma on siitä huolimatta ollut uskomattoman nopea oppimaan uusia asioita. Lyhyiden kenttätyöskentelyjen lisäksi tamman kanssa on käyty paljon maastossa kehittämässä lihaskuntoa. Tallipihan poistuminen ei ole jännittänyt Toraa sitten yhtään, tosin tähän mennessä sen kanssa on maastoilemassa vain kokeneempien hevosten kanssa. Viime viikolla seuraksi esimerkiksi lähtivät tamman emä Valenshy ratsastajineen. Tänään tamma pääsi siis ensimmäistä kertaa pelkän ratsastajan kanssa maastoon - lenkki pidettiin kuitenkin lyhyenä ja trakehnerin kanssa kierrettiin laidunlenkki, josta pystyi bongailemaan laitumilla lomia viettäviä hevosia.

Nuori tamma ei alussa edes muistanut kaivata hevoskavereitaan, vaan se poistui pihasta reippaassa käynnissä. Tarkoituksena oli aluksi kävellä rennosti vapailla ohjilla, mutta täynnä energiaa olevalla Toralla oli muuta mielessä ja ratsastajan täytyi ottaa hyvin pian ohja tuntumalle, jottei hevonen lisää vauhtia omineen. Luvan saatuaan Tora vaihtoi lennokkaaseen raviin, jota vedettiin noin 200 metrin pätkissä. Väliin lyhyet käyntipätkät, joiden avulla yritettiin opettaa sitä myös rennompaan liikkeeseen. Jossain välin Tora hoksasi tallipihan kadonneen puuston taakse, mutta laidunhevosten käyskennellessä lenkkipolun lähettyvillä, ei tallipihan hevosia tullut liiaksi ikävä, vaan lenkki voitiin ratsastaa hyvillä mielin loppuun asti.

Torstai 02.06.2022 - Syntymä

Toukokuussa menin sanomaan, ettei hetkeen ole saatu trakehner-varsoja ihastella, mutta nyt niitä löytyy ihan omasta tallista kaksin kappalein, kun Peonyn lisäksi myös Valenshy varsoi varsansa hieman jälkijunassa! Pari viikkoa lasketun ajan yli odotuttaneelle Valenshylle tämä oli ensimmäinen jälkeläinen, josta toivotaan tulevaisuudessa emän estetaustasta huolimatta hyvää hevosta kenttäratsastukseen. Tämän vuoksi orivalinta kohdistui lopulta täysiverioriin, jonka myötä varsa on toivottavasti saanut geenilotossa lisää kestävyyttä. Ei emätammakaan ole täysin ummikko maastoesteillä, vaikkei se ole niillä saatikka kenttäratsastuksessa kilpaillut.

Emälinjan tavoin tammavarsa sai V-kirjaimella alkavan nimen, Vittoria Prime. Kutsumanimeksi muodostui nopeasti Tora, sillä se yritti kovasti pureskella ikenillään kaikkea, mistä vain kiinni sai. Valenshy meinasi hieman säpsyä, kun varsa joi ensimmäisenä päivänä maitonsa varsin kovakouraisin ottein. Tuore emä ei kuitenkaan raaskinut siirtyä komentavalle linjalle, mutta tähän taitaa tulla muutos viimeistään siinä vaiheessa, kun Toralle puhkeaa ensimmäiset hampaat. Niillä pureskelua emä tuskin sietää samoissa määrin, eikä varsan hampaanjälkiä kyllä itsekään halua ikuistaa omaan ihoon.

Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © BDRS | Hevosen kuva © Serita Vossen CC BY-NC 2.0 (modified)