

RWR Command And Conquer on vanhempiensa tavoin hyvin miellyttäväluontoinen yksilö, joka viihtyy huomion keskipisteenä ja rapsuteltavana, mutta ei kuitenkaan tee numeroa itsestään. Oriksi se on myös siitä kiva tapaus, että sitä voivat hoitaa niin lapset kuin aloittelijatkin eikä Commanderin kanssa tarvitse pelätä, että se hermostuisi kesken kaiken. Päinvastoin, tällä orilla on lehmän hermot ja se sietää aikalailla mitä tahansa. Korvat pysyvät myös sitkeästi hörössä ja koko herran yleisolemus ylipäätään huokuu ystävällisyyttä.
Commander on sosiaalinen luonne ja se on hyvin ihmisystävällinen. Ihmistä tervehditään hörähdyksin yhtälailla silloin, kun oria tullaan hakemaan laitumelta tai ensimmäisenä aamulla karsinassa. Commander kunnioittaa myös ihmistä, se on herkkä väistämään pyydettäessä eikä se esimerkiksi koskaan tungeksi tai luimi ruokittaessa vaan ori tietää odottaa kiltisti sivummalla kunnes ihminen poistuu karsinasta. Commander onkin varsin mukava hoitaa ja varustaa, sitä ei välttämättä tarvitse sitoa esimerkiksi karsinassa kiinni ja vaikka karsinan ovi olisi auki, ori tietää ettei sillä ole lupa lähteä minnekään. Hyvätapainen ja hyvin koulutettu oripoika on siis kyseessä, Commanderin kanssa on hyvin helppoa tulla toimeen ja rauhalliseen oriin onkin helppo tykästyä.
Ratsuna Commander on ihanteellinen westernratsu, se toimii pienillä avuilla eikä kiihdy tai kuumu nopeistakaan temmonvaihteluista. Tämän orin voi kääntää yhtäkkiä ympäri ja laukata täysillä kentän päätyyn, tehdä sliding stopin ja pyytää sitten Commanderia seisomaan nätisti aloillaan ja ori tekee sen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hallakko on erittäin tarkasti kuulolla eri avuille ja tuntuu että sen järkähtämätöntä luottamusta ratsastajaan on mahdotonta horjuttaa millään. Commander onkin osaava westernratsu, jonka kanssa on mukavaa lähteä myös maastoon ja se pärjää karjanajossakin mainiosti mukana.
© Ravenwood Ranch
| i. Finest Fallout Forever QH punahallakonpäistärikkö 158 cm |
ii. Old World Blues EVM QH |
iii. Lonesome Road EVM QH | iie. Wasteland Memories EVM QH |
ie. Whiskey Rose EVM QH |
iei. Ol' Buddy Ol' Pal EVM QH |
| iee. Roxie EVM QH | ||
| e. Countess Of Countless Moons QH voikko 157 cm |
ei. Timaeus The Dreamer EVM QH |
eii. Raining Red EVM QH |
| eie. Lost In Galaxies EVM QH | ee. Lady Insterstellar EVM QH |
eei. Rum Run EVM QH |
| eee. Space Odysseia EVM QH |
| Virallinen nimi | Syntymäaika | Emätamma | Saavutukset |
| QH o. Commander Only Ion | 05.02.2018 ![]() |
Pink Cash Only |
| Päivämäärä | Jaos | Järjestäjä | Luokka | Tulos |
| 30.09.2022 | WRJ-cup | Deadwood Rangers | Western horsemanship | 4/35 |
Ravenwood Ranch päätti vähentää rankalla kädellä hevosmääräänsä, josta löytyi myös meidän tilalle useampi hieno hevonen; aikoinaan meillä hetken aikaa jo asunutkin quarter-ori Goo Goo Gas, oma kasvattimme B.B. Cherryberry, karjatamma Cotton Tail, all-rounder Butternut ja meidän nopeuslajeissa erinomaisesti menestyneen Ceana-tamman puoliveli RWR Command And Conquer.