Hannover tamma, ruunikko, 170cm, 08.10.2023 4-vuotias 08.11.2023
Kasvattaja Beckenbauer, omistaja VRL-05196, Beckenbauer
Kilpailee porrastettuja KRJ:n alaisissa kilpailuissa, koulutustasoltaan Grand Prix
Tasolla 7 / 10
Kuvien © Dalhoeve
Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse
Beckenbauer Nadine, ensimmäinen kasvattimme, on saanut aivan pienestä pitäen kaiken mahdollisen huomion, kuin esikoislapsi. Nina tykkää ihmisten läheisyydestä ja hakeekin kontaktia itse mielellään. Runsaan käsittelyn ansiosta kaikki sen koulutustoimenpiteet ovat sujuneet erittäin hyvin ja nopeaan tahtiin. Se on emänsä kaltaisesti oman pienen laumansa pomo.
Kaikki hoitotoimenpiteet on helppoja suorittaa ja Nina seisookin pääsääntöisesti nätisti. Se kutiaa hieman vatsan alta, joten sen harjaaminen voi saada tamman vingahtelemaan ja heiluttelemaan päätään. Suitsiminen on sellainen tilanne, joka aiheuttaa tammalla välittömän flehmen-reaktion, mutta sen jälkeen ojentaakin itse päätään. Satuloinnin kanssa ei ole minkäänlaisia ongelmia. Selkään noustessa se saattaa ottaa pari sivuaskelta, mutta tästä tavasta opetellaan eroon.
Ratsastaessa Nina on aivan unelma. Se on perinyt molemmilta vanhemmiltaan herkkyytensä, sekä aivan upeat liikkeet. Sille ei ole mikään opettelu tuottanut ongelmia, ja se nauttiikin oppiessaan jotain uutta. Mitä vaativampi tehtävä, sitä tyytyväisempi tamma. Se vaatii taitavan ratsastajan, jotta kaikki paras saadaan siitä esiin, mutta toimii perushyvin ihan kaikenlaisilla ratsastajilla.
Kilpailupaikoilla tamma on hieman jännittynyt ja peilaakin ratsastajansa tunteita. Se antaa kuitenkin suorittaessaan kaikkensa ja on aina täysillä mukana tilanteessa. Rauhallinen venyttely ja lämmittely on kaiken avain.
i. Negroamaro KTK-I, KRJ-I, musta, hann, 177cm | ii. Negroamor evm, mustanruunikko, hann, 176cm |
ie. Tamarina WT evm, punaruunikko, hann, 167cm | |
e. Mazardina ruunikko, hann, 164cm | ei. Mazole evm, ruunikko, hann, 166cm |
ee. Nolana evm, musta, hann, 164cm |
Hevonen ei ole vielä käynyt näyttelyissä.
Hevosella ei ole vielä valmennuksia.
Hevosella ei ole vielä päiväkirjamerkintöjä.