Tervetuloa Kelokorpeen!

Kaikki sai alkunsa vuoden 2011 syksyllä. Kelokorpi perustettiin ja tallissa asui omistajattaren suomen- ja islanninhevosia. Talli ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, vaan lopetti muutaman kuukauden jälkeen kiinnostuksen loputtua. Islanninhevoset eivät kiinnostaneet yhtään, eikä harrastetallin pitäminen ollutkaan se, jota omistajatar halusi. Vuonna 2012, tarkemmin toukokuussa, kiinnostus suomenhevosiin paloi voimakkaammin. Omistajatar osti muutaman suomenhevosen, joilla kilpaili ja joita piti samassa tallissa erirotuisten hevosten kanssa. Se ei kuitenkaan ollut kovin innostavaa, ja loppujen lopuksi keväällä 2013 syntyi idea: mitäs jos Kelokorpi nousisi uudelleen pystyyn, pelkkänä suomenhevostallina?
Kesällä talli oli jo saanut ulkomuodon ja lisää asukkaita. Aluksi Kelokorvella oli toinenkin omistaja, mutta tämä jäi jo kuukauden jälkeen pois.

Kesällä 2013 rakennettiin täysin uusi, moderni hevostila. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan tallin tiluksiin kuuluu kolme tallirakennusta, päärakennus sekä mökki tilan työntekijöille. Myös lisää maata ostettiin ja nyt tallilla onkin monta hehtaaria omaa metsää sekä erittäin paljon laiduntilaa.
Tallista voi lukea lisää erilliseltä Esittely -sivulta, josta löytyy tietoa myös tallin omistajista ja työntekijöistä.

- Kirsiina S.

(VRL-05196, KGR, KELO1943)
virtuaali@pullatiikeri.net
Kelokorven vieraskirja

Olemme yhteistyössä Riiviöiden kanssa!
Äänestä meitä VRL:n tallilistalla ylöspäin!