Prime Sporthorses

Serellenders Bombycoid

virtuaalihevonen / a sim game horse
Bombycoid

Virallinen nimi Serellenders Bombycoid Painotus Kenttäratsastus
Kutsumanimi Cody Koulutus HeA, re130cm, CIC2
Syntynyt & ikä 24.07.2016, ikä alhaalla Väri & säkä Ruunikko, 175cm
Rekisterinumero Ei rekisteröity Omistaja Pierre (VRL-10531)
Rotu & skp Brandenburg, ori Kasvattaja Serellenders Saksa

Saavutukset:


Bronze Premium (Yhteensä 82%)

Kesän päätteeksi, kun kisakaudet alkavat ihan tosissaan ja vanhempia hevosia on jo jäänyt kisaeläkkeelle, on aina hyvä sauma hankkia uusia hevosia. Tällä kertaa täydensin Prime Sporthorsesin brandenburg-osastoa yhteensä kahdeksalla hevosella, joista osa on jo hieman vanhempia ja toiset taas täysin nuoria ja kokemattomia hevosia. Jokaisen hevosen kohdalla tulevaisuudessa siintävät kaksi asiaa: kisaus porrastetuissa kunkin hevosen omassa painotuslajissaan sekä vähintään yksi, mutta toivottavasti useampikin jälkeläinen. Serellendersistä meille hankittiin muutama hevonen, ja yksi näistä oli kenttäori Bombycoid, joka sai jo ennen tallille saapumistaan lempinimen Cody - jotenkin se vain sopi kaikkien suuhun.

Vaikka Bombycoid onkin ihan tajuttoman isokokoinen hevonen, ei sitä ole yhtään sen hankalampi käsitellä, kuin pienempiä lajitovereitaan. Päinvastoin, Cody on oikein herttainen rapsuttelukaveri, joka tulee aina tohkeissaan kerjäämään huomiota. Ori saattaa toisinaan hieman mökötellä ja kyräillä yksinään jäädessään paitsi korvarapsutuksista, mutta leppyy aina nopeasti. Ratsuna Codyä täytyy ajaa toisinaan melko kovasti eteenpäin, sillä jos ori liikkuu laiskasti, ovat myös hypyt sen mukaisia ja iso hevonen saattaa kompuroida myös pienillä esteillä huonon jalkatyöskentelyn vuoksi. Orin isoissa liikkeissä voi olla hankala istua, ja askelten matkaavoittavuus tulee monelle yllätyksenä - tiukoissa käännöksissä ratsastaja saakin hidastaa vauhtia ihan urakalla, sillä mikään super ketterä Cody ei ole.


Kuvagalleria

Bombycoid

Kuva © Flickr / Bob Harmaans (license), thank you!


Sukutaulu

i. Anthem's Bulletproof
brdbg, rn, 177cm
ii. Bonehead
brdbg, rn, 178cm
iii. Bonemean
brdbg, evm
iie. Midnight Heart
brdbg, evm
ie. Narcolepsy
brdbg, rn, 170cm
YLA2, KERJ-II, MEJ-II
iei. Boilerworks
brdbg, rn, 171cm, evm
iee. Dazzling Beauty
brdbg, rn, 169cm, evm
e. Kayleigh Spider
brdbg, rn, 167cm
ei. Wolfgang
brdbg, rn, 174cm
eii. Goldgräber
brdbg, rn, 174cm, evm
eie. Getrude
brdbg, m, 170cm, evm
ee. Katarzyna
brdbg, rn, 163cm
eei. Schnaps
brdbg, prt, 168cm, evm
eee. Mythologie
brdbg, rn, 162cm, evm

    LUONTEENPIIRTEET
       ROHKEUS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: neutraali
       KUULIAISUUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: melko kuuliainen
       TEMPERAMENTTI: ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 3: melko lauhkea
       HERKKYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
    TAIDOT
       NOPEUS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
       KESTÄVYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆ Taso 5: normaalia parempi
       HYPPYKAPASITEETTI: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
       KETTERYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
       LIIKKEET: ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 3: hieman normaalia heikompi

Jälkeläiset

Sukupuoli & nimi Syntynyt Emä Omistaja
brdbg-o/t. Varsa 00.00.0000 Tamma Omistaja

Kilpailukalenteri

Jaos: KERJ kenttäratsastus
Ominaisuuspisteet: 0.00 p.
Nykyinen taso: Taso 0
Maksimitaso: Taso 5
Koulutustaso: CIC2
Hyppykapasiteetti & rohkeus: 0.00 p.
Nopeus & kestävyys: 0.00 p.
Kuuliaisuus & luonne: 0.00 p.
Tahti & irtonaisuus: 0.00 p.
Tarkkuus & ketteryys : 0.00 p.

Päiväkirja ja valmennukset

21. huhtikuuta 2017 - Kevään ensimmäinen maastorata

Talven jälkeen maastoesteet saavat monet hevoset käymään turhankin vilkkaasti kierroksilla, ja Yerkey on aina ollut juuri tällainen hevonen, joka innostuu aina hurjasti kaikesta ja yrittää paahtaa menemään miten mieli tekee. Maastoestetreeniin mukaan lähtikin myös lauhkeampi Cody ratsastajineen, jotka toivottavasti saavat jo pelkällä läsnäolollaan tätä toista kuumakallea hieman rauhoittumaan ja malttamaan mielensä. Tallipihalta poistuttiin hyvässä järjestyksessä ja yhteishengessä, mutta tutuille, talvella hyvin vähäisellä käytöllä olleille estepoluille kääntyessämme Jerkko kohensi ryhtiään ja siirtyi salakavalasti lähes paikoillaan steppaavaan raviin, vaikka olimme ehdoin tahdoin menneet käynnissä. Himmailinkin oria hieman Codyn puolestaan kulkiessa maltillisesti ratsastajansa hallinnassa. En edes heti lähtenyt orini kanssa kokeilemaan pieniäkään esteitä, vaan pyörimme niiden lähettyvillä ja annoin hevosen kiihtymyksen tasaantua. Cody pääsi jo verestämään muistojaan pienien tukkien kanssa, ja mekin tulimme tuulispäänä viilettävän Jerkon kanssa kohta perästä, kunhan ori olisi vain malttanut mielensä ennen ensimmäistä estettä ja kulkenut edes jotenkin järkevästi - ei poukkoillen eteen ja sivulle kuin uhmaikäinen mullikka. Cody päästeli jo lähes kilpailutasoaan lähenteleviä esteitä, mutta me kokeilimme tämän vauhdikkaamman herran kanssa tänään vain matalahkoja esteitä ja palaamme radalle myöhemmin harjoittelemaan lisää itsekuria.

30. elokuuta 2016 - Uusi kilpahevonen

Kesän päätteeksi, kun kisakaudet alkavat ihan tosissaan ja vanhempia hevosia on jo jäänyt kisaeläkkeelle, on aina hyvä sauma hankkia uusia hevosia. Tällä kertaa täydensin Prime Sporthorsesin brandenburg-osastoa yhteensä kahdeksalla hevosella, joista osa on jo hieman vanhempia ja toiset taas täysin nuoria ja kokemattomia hevosia. Jokaisen hevosen kohdalla tulevaisuudessa siintävät kaksi asiaa: kisaus porrastetuissa kunkin hevosen omassa painotuslajissaan sekä vähintään yksi, mutta toivottavasti useampikin jälkeläinen. Serellendersistä meille hankittiin muutama hevonen, ja yksi näistä oli kenttäori Bombycoid, joka sai jo ennen tallille saapumistaan lempinimen Cody - jotenkin se vain sopi kaikkien suuhun.

Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © BDRS