Pereyra

Pereyra "Eyra"
Criollo, tamma
Ei rekisteröity
s. 04.10.2015, 15-vuotias
Rautiaanpäistärikkö splash, 150 cm
Omistaa Birch Bark Ranch VRL-10531
Kasvattanut Loren Perez Argentiina
Westernhevonen
      päälajeina karjanajo & trailit
Saavutukset
  • Novice Endurance Champion
         2021 lokakuu, yhteensä 161 p.
Arvokilpailumenestys
  • Ei vielä arvokilpailumenestystä.

Vuoden vaihteessa Argentiinasta tuotiin Birch Bark Ranchille yhteensä neljä tuontisukuista criolloa, joilla oli jo sukujensa puolesta hyvät rahkeet westernhevosiksi. Kaksi oria, Roc Ibáñez sekä Paxon Chávez saapuivat ensimmäisessä erässä ja kaksikko oli ensimmäiset päivät kuin paita ja peppu uudessa ympäristössä. Kirjava Ibáñez ja hallakko Chávez hurmasivat jo ensisilmäyksellä tyylikkäillä värityksillään, mutta kaksikko oli myös luonteiltaan varsin hyväkäytöksiä. Molemmat tosin arastelivat aluksi tuntemattomia ihmisiä, mutta tottuivat uusiin käsittelijöihin varsin pian. Noin viikon päästä orien saapumisesta tallille tuli myös pari päistärikköä tammaa, Pereyra sekä An Varela. Tammat sopeutuivat nopeammin uudelle tilalle ja ne olivat myös luonteensa puolesta hieman kuuliaisempia, vaikka kasvattaja kehuikin oreja tasokkaimmiksi. Nelikon kanssa on tarkoitus aluksi tutustua ja samalla jatkaa näiden ratsukoulutusta, jonka myötä nähdään, onko jollakin hevosella oikein erityisiä lahjoja johonkin tiettyyn lännenratsastuksen alalajiin, vai tehdäänkö jokaisesta monipuolisia allroundereita.

i. Arramando
EVM CRI rtpäist 151 cm
ii. Compondo
EVM CRI vrnpäist 151 cm
ie. Carminda
EVM CRI vprt 153 cm
e. Bienvenida
EVM CRI prn sw 148 cm
ei. Cryo
EVM CRI vrn sw 149 cm
ee. Encarnacion
EVM CRI phkko 146 cm
Jälkeläislista
Virallinen nimi Syntymäaika Isä Saavutukset
CRI o. Vásqaz Acosta 14.01.2016  Yhdysvallat Paxon Chávez
WRJ westernratsastus (sijoituksia 23 kpl)
08.10.2017 | Mustang | Western trail | 4/22
06.10.2017 | Mustang | Western trail | 4/22
04.10.2017 | Mustang | Western trail | 1/22
02.10.2017 | Mustang | Western trail | 1/22
29.09.2017 | Birch Bark Ranch | Western trail | 2/21
28.09.2017 | Birch Bark Ranch | Cutting | 1/13
22.09.2017 | Birch Bark Ranch | Cutting | 2/13
08.08.2017 | Birch Bark Ranch | Western trail | 6/48
06.08.2017 |Birch Bark Ranch | Breakaway roping | 3/27
06.08.2017 | Birch Bark Ranch | Cutting | 3/27
06.08.2017 | Birch Bark Ranch | Western trail | 2/48
28.04.2017 | Zurück | Western trail | 8/66
28.04.2017 | Zurück | Western trail | 4/66
24.04.2017 | Zurück | Western trail | 3/66
13.04.2017 | Zurück | Western trail | 4/66
14.03.2017 | Revonkoski Ranch | Ranch trail | 4/30
11.03.2017 | Revonkoski Ranch | Western trail | 3/29
08.02.2017 | Kadotetut Suomenhevoset | Western trail | 5/35
07.02.2017 | Kadotetut Suomenhevoset | Western trail | 2/35
05.02.2017 | Riverrock Ranch | Western trail | 6/44
04.01.2017 | Chinet Ranch | Cutting | 5/25
03.01.2017 | Goldoak Farm | Cutting | 3/22
02.01.2017 | Chinet Ranch | Reined cow horse | 3/23
VMRJ matkaratsastus (yhteensä 161 p.)
15.10.2021 | Metsätalli | 80 km ihanneaika | 10/22 (1p.)
21.08.2021 | Yorca Warmbloods | 80 km nopeusaika | 4/24 (7p.)
26.06.2021 | Yorca Warmbloods | 80 km ihanneaika | 5/22 (6p.)
23.01.2021 | Yorca Warmbloods | 80 km nopeusaika | 1/21 (10p.)
09.01.2021 | Yorca Warmbloods | 15 km nopeusaika | 29/36 (1p.)
06.02.2021 | Yorca Warmbloods | 80 km nopeusaika | 15/18 (1p.)
19.11.2020 | Crampton Stock Horses | 80 km nopeusaika | 21/25 (1p.)
11.10.2020 | Sîr Angren | 80 km ihanneaika | 10/30 (1p.)
31.08.2020 | Kadon Kartano | 80 km ihanneaika | 1/13 (10p.)
23.08.2020 | Kadon Kartano | 80 km ihanneaika | 9/13 (2p.)
17.08.2020 | Crampton Stock Horses | 50 km ihanneaika | 9/14 (2p.)
15.08.2020 | Kadon Kartano | 80 km ihanneaika | 11/13 (1p.)
30.05.2020 | Kadon Kartano | 80 km nopeusaika | 2/17 (9p.)
27.05.2020 | Kadon Kartano | 80 km nopeusaika | 8/17 (3p.)
24.05.2020 | Kadon Kartano | 80 km nopeusaika | 10/17 (1p.)
18.05.2020 | Kadon Kartano | 80 km nopeusaika | 8/17 (3p.)
11.05.2020 | Crampton Stock Horses | 30 km ihanneaika | 2/24 (9p.)
09.05.2020 | Crampton Stock Horses | 30 km ihanneaika | 2/24 (9p.)
30.04.2020 | Kilpailukeskus Reiter | 50 km ihanneaika | 3/10 (8p.)
25.04.2020 | Kilpailukeskus Reiter | 50 km ihanneaika | 6/10 (5p.)
20.04.2020 | Kilpailukeskus Reiter | 50 km ihanneaika | 4/10 (7p.)
09.04.2020 | Kadon Kartano | 50 km ihanneaika | 6/9 (1p.)
06.04.2020 | Kadon Kartano | 50 km ihanneaika | 7/9 (1p.)
01.03.2019 | Sîr Angren | 50 km ihanneaika | 6/17 (5p.)
24.07.2018 | Kilpailukeskus Päike | 30 km ihanneaika | 9/17 (2p.)
29.06.2018 | Kontolan Ratsutalli | 15 km ihanneaika | 7/39 (4p.)
17.06.2018 | Chowanok | 15 km ihanne | 4/30 (7p.)
Cup-kilpailut
Päivämäärä Jaos Järjestäjä Luokka Tulos
31.01.2021 VMRJ-cup Crampton Stock Horses 80 km nopeusaika 10/26 (2p.)
30.11.2020 VMRJ-cup Crampton Stock Horses 80 km nopeusaika 17/27 (2p.)
04.10.2020 VMRJ-cup Crampton Stock Horses 80 km nopeusaika 16/26 (2p.)
30.07.2020 VMRJ-cup Crampton Stock Horses 80 km nopeusaika 1/10 (20p.)
25.05.2020 VMRJ-cup Crampton Stock Horses 80 km nopeusaika 2/11 (18p.)
28.02.2017 WRJ-cup Riverrock Ranch Western trail 2/45
4th of January 2016 ☆ Argentiinalaisia karjahevosia