Nimi: | Venividivici Prime "Dina" | Painotuslaji: | Kenttäratsastus |
Syntymäaika: | 26.07.2018, 10v | Väri & säkä: | Mustanvoikonkimo, 167 cm |
Rekisterinumero: | VH18-066-0028 | Omistaja: | Jacki Cartagena (VRL-10531) |
Rotu & skp: | Brandenburg, tamma | Kasvattaja: | Prime Sporthorses ![]() |
Saavutukset: | ♕ Champion (myönnetty 11/04/19) ♕ Champion-varsa (myönnetty 27/11/18) ♕ KTK-II (73 p.) ♕ KEV-I (39 p.) |
Vuosien ja vuosien hevosharrastuksen jälkeenkään en ollut omistanut vielä kertaakaan omaa hevosta. Olin ratsuttanut, kilpaillut ja kouluttanut muiden hevosia, jolloin hevosia vaihdeltiin kuin sukkia konsanaan. Yksilöihin ei auttanut kiintyä, sillä kun hevosesta oltiin saatu koulittua valmis paketti omistajalleen, oli aika siirtyä eteenpäin. Enkä sen kaiken kiireen ja jatkuvan reissaamisen keskellä osannut edes kaivata mitään pysyvämpää, siinä elämäntilanteessa siihen ei olisi ollut edes saumoja. Vuosien aikana ulkomaalaiset hevossiittolat ja kisatallit tuli nähtyä ja esittelin myös suomalaista osaamista maailmalla kisaamalla FWB-hevosilla kansainvälisissä ratsastuskisoissa. Takaisin kotoisaan Suomeen palatessani ja kaikesta kiireestä hengähdystauon ottaessani löysin itseni katselemasta myytäviä ratsuhevosia - ensiksi vain selailumielessä, myöhemmin täysin tosissaan. Viimeisen sysäyksen oman hevosen hankintaan sain lapsuudenystäväni Anamarian ostaessa itselleen oman ensihevosen. Suomalainen Prime Sporthorses oli paikka, johon menin ensimmäisenä katsomaan myyntihevosia ja olo oli kuin lapsella karkkikaupassa! Olin aikaisemmin työskennellyt tilalla pääasiassa kisaajana ja tuttu omistajatar osasi heti suositella minulle sopivaa hevosta: vieroitusikään tuleva puoliveritamma Dina oli kuulemma täysin kriteereihini sopiva projektihevonen. Sukunsa puolesta siitä odotetaan hyvää hevosta kenttäratsastukseen, sen uskotaan kasvavan varsin kookkaaksi hevoseksi ja luonteeltaankin se vaikutti oikein fiksulta tapaukselta.
Fiksuksi olen joskus tainnut Dinaa mainita, ja sitä tämä tamma ehdottomasti on. Se oppii kaiken - siis aivan kaiken - kauhean nopeasti. Kerran erehdyin jättämään tamman hieman liian pitkäksi aikaa yksikseen seisomaan sidottuna karsinaan, ja se oli heti keksimässä itselleen ohjelmaa tympääntyessä pelkkään seisoskeluun ja odotteluun. Olin valehtelematta pois alta kymmenen minuuttia ja tamma oli siinä ajassa käynyt riimunnarun kimppuun ja keksinyt, kuinka tavalliset vetosolmut saa auki. Se on myös oppinut aukaisemaan karsinan oven omineen, ellei varsan ulottumattomissa olevaa alasalpaa ole muistanut lyödä lukkoon. Ylimääräisen näpertelyn saa kitkettyä melko hyvin pois kuluttavilla harjoitteluilla, joista etenkin irtohyppääminen on Dinan mieleen. Se hyppää innokkaasti ja on nuoresta iästään huolimatta erittäin rohkea, eikä ole osoittanut yhtään arkuuden merkkejä.
Dina kokeilee usein rajojaan nuoresta iästään johtuen, ja ehkä tällä hetkellä sen kaikista ärsyttävin piirre on tarhassa karkuun kirmaaminen. Ei auta huomiotta jättäminen, perään juokseminen tai herkuilla houkuttelu. Ainoita tällä hetkellä toimiviksi todettuja niksejä ovat jonkin - kahisevat muovipussit ovat hyvä vaihtoehto - rapistelu tai helpommin kiinni antavan tarhakaveri Osmin pois vienti. Yksin jäädessään Dinakin alkaa parveilla portin lähettyvillä ja sen saa silloin helposti napattua kiinni. Taluttaessa tamma käyttäytyy luojan kiitos kohtuu fiksusti, mitä nyt saattaa jäädä ihmettelemään kaikkea uutta ja innostua muiden hevosten käydessä kierroksilla. Tallipihalla on usein vähemmän ärsykkeitä kuin maastossa, joten maastakäsittely on täten kentällä helpompaa kuin metsän siimeksessä.
Hoito-ohjeet:» Talutus & tarhaus» tarhataan Osmin, Heran ja Ursan kanssa » riimu jätetään päähän hevosen ollessa tarhassa, muuten voi olla hankala saada kiinni » ei märkänä tarhaan, vaan hevonen kuivataan ensin tallissa » voi olla reaktioherkkä kovia ja yllättäviä ääniä kohtaan, taluttajan oltava hereillä! » Varusteet tarpeen, tilanteen sekä sään mukaan » sietää kylmiä ja kosteita kelejä huonosti, loimitetaan pienilläkin pakkasilla ja sateilla » esteillä vatsapanssarivyö, rintaremmi, romaani, suojat kaikkiin jalkoihin » maastoeteillä käytetään lisäksi kumiputseja etujaloissa » ratsastetaan pääasiassa waterford-kuolaimella » kotioloissa voi sileällä työskennellessä käyttää myös kuolaimettomia suitsia » estetreenin jälkeen jalat kylmätään geelipatjoilla » kuljetukseen päälle nahkariimu, pintelit ja puuvillapatjat sekä vähintään talliloimi » korvahuppu ulkokisoihin » Herkkänahkainen » auringonpaisteelta suojaudutaan voiteen ja toisinaan myös verkkoloimen avulla » ärsyyntyy mäkäräisistä ja muista ötököistä, kesäisin hyönteissumutteet kovassa käytössä |
Varustekaappi:» Estevarusteet» meksikolaiset suitset kumiohjilla » waterford-kuolain, kolmipalapessoa » estesatula turvajalustimilla » kaksi anatomista vyötä, toisessa vatsapanssari » kaksi estehuopaa, romaani » rintaremmi joustoilla » jännesuojat etujalkoihin » hivutussuojat takajalkoihin » kahdet kumiputsit etujalkoihin » Kouluvarusteet » englantilaissuitset kumiohjilla » kolmipalakuolain pallonivelillä » koulusatula turvajalustimilla » pehmustettu kouluvyö » kolme kouluhuopaa » Kuolaimettomat suitset kumiohjilla » Korvahuppu » Nahkariimu, nailonriimu ja kolme narua » Kahdet joustopintelit, puuvilla- ja geelipatjat » Kaksi ratsastuslointa » Kaksi tallilointa, sade- ja toppaloimet » Dinan pääväreinä käytetään viininpunaista ja violettia |
Dinan varusteet on hankittu seuraavista virtuaalisista hevostarvikekaupoista:
Equestrian PRO, Mestyn Varuste, OddPixel, Kivimetsän varuste, MWS Boutique, Kreivittären Varusteliike,
Takakujan Tallipuoti, Provando Shop, Sokka Luxuries, yksinoikeudella Hemsbury Saddlery & R.
i. Aim Civvies Prime brdbg, rnvkkkm, 164 cm Premier |
ii. Afflicted by the Curse HAY xx, vkk, 160 cm Premier |
iii. Malbec xx, cre, 160 cm | iie. Boomtown Balloon xx, rt, 157 cm |
ie. Lilypad Spider brdbg, rnkm, 167 cm Star |
ei. Sodom Axxis brdbg, rn, 169 cm |
iee. Arabesque brdbg, km, 166 cm | ||
e. Vice Prime brdbg, m, 167 cm |
ei. Ransom Prime brdbg, mrn tobiano, 171 cm |
eii. 2nd Redemption brdbg, mkm, 168 cm |
eie. Hills Havaiji brdbg, rn tobiano, 166 cm | ee. Vicinity Prime brdbg, tprn, 167 cm |
eei. Octo brdbg, prn, 172 cm |
eee. Vickiti I brdbg, tprn, 163 cm |
LUONTEENPIIRTEET | ||
ROHKEUS: | ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ | Taso 5: melko rohkea |
KUULIAISUUS: | ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ | Taso 4: normaali |
TEMPERAMENTTI: | ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ | Taso 5: melko temperamenttinen |
HERKKYYS: | ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ | Taso 5: melko herkkä |
TAIDOT | ||
NOPEUS: | ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ | Taso 4: normaali |
KESTÄVYYS: | ★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆ | Taso 6: normaalia parempi |
HYPPYKAPASITEETTI: | ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ | Taso 5: hieman normaalia parempi |
KETTERYYS: | ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ | Taso 5: hieman normaalia parempi |
LIIKKEET: | ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ | Taso 5: hieman normaalia parempi |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Päivämäärä | Jaos | Järjestäjä | Luokka | Tulos |
30.09.2021 | KERJ-cup | Haltiasalo | CIC3 | 5/48 |
31.01.2021 | ERJ-cup | Haltiasalo | 130 cm | 4/58 |
30.08.2020 | KERJ-cup | Silverlode | CIC3 | 1/31 |
28.06.2019 | MEJ-cup | Kisakeskus Bailador | 60 cm | 2/14 |
28.03.2019 | MEJ-cup | Thrillium | 40 cm | 2/18 |
Päivämäärä | Jaos | Järjestäjä | Tulos | Tuomari |
23.02.2019 | NJ | Stall Fernweh | LKV3 irtoSERT | birdie |
31.12.2018 | NJ | Beaumont | LKV1 irtoSERT | Jannica |
15.12.2018 | NJ | Stall Fernweh | LKV1 irtoSERT | birdie |
24.11.2018 | NJ | Stall Fernweh | Paras maitovarsa | birdie |
30.09.2018 | NJ | Ponitila Adina | Paras maitovarsa | Jannica |
"Äläpä nyt viitti!" parahdin Dinalle, joka oli jälleen juossut ulottumattomiini yrittäessäni napata sitä kiinni tarhassa. Kuulin Anan naurahtavan takanani Osmin kävellessä itse omistajansa luokse antaen kiinni ilman taistelua. Oma vintiöni oli päättänyt karauttaa tarhan kauimmaiseen nurkkaan, mutta kieltäydyin juoksemasta sen perässä askeltakaan. Käänsin varsalle selkäni ja vedin syvään henkeä - en varmasti menettäisi malttiani, vaikka välillä mulla meinaa keittää yli noin itsepäisen hevosen kanssa. Maltoin kuitenkin mieleni ja päättömän ryntäilyn sijasta aloin rapistella takkini taskusta löytynyttä pientä muovipussia. Rapina ja se, ettei tamma nähnyt mistä ääni oli peräisin, saivat sen mielenkiinnon heräämään. Sivusilmällä seurasin, kuinka hevonen lähestyi minua yrittäen samalla kurkkia mitä pidin käsissäni. Tamman silmiltä paistoi pettymys sen huomatessa pitäväni hyppysissäni tyhjää pussia, jossa enää hieman tuoksui jo parempiin suihin kadonneet hevosnamit. Tympääntyneenä varsa yritti jo lähteä uudestaan livohkaan, mutta ehdin tarrautua riimuun ja kiinnittää narun siihen. "Jäitpähän kiinni! Sun kanssa täytyy vielä harjoitella tätä kiinniottoa, voisit ottaa oppia kaveristas etkä aina pelleillä!"
Ana oli jo taluttanut Osmin hoitopuomille ja harjaili ruunikon parempaan kuntoon. Kaviotkin se nosti hienosti ylös, me vielä Dinan kanssa opetellaan tätäkin taitoa. Tänään oma varsani seisoi kuitenkin yllättävän hienosti aloillaan sidottuani sen puomiin ja siitä se sai kyllä kovasti kehuja. Otsaharjankin sain siistiä ilman pään viskelyä, mutta kavioita puhdistaessani tamma kiskaisi jalkansa rivakasti käsistäni ja laski ne visusti maahan. Etujalkoja se jaksaa kannatella jo jonkin aikaa, takasten kohdalla kärsivällisyyttä ei ole vielä nimeksikään asti. "Joko te alatte olla valmiinta?" kuulin Anan huikkaavan Osmin selän yli kurkaten. "Ihan kohta", ähkäisin vastaukseksi nostaessani viimeistä kaviota varmasti jo viidettä kertaa takaisin käsiini. Kun homma oltiin lopulta saadu hoidetuksi, oli aika lähteä tutkimaan lähitienoota.
Dina käyttäytyy usein varsin fiksusti talutuksessa, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Rapsuttelin vapaalla kädelläni sen kaulaa ja virnuilin katsellessani Osmia, joka pisti vaihtelun vuoksi itse ranttaliksi hyppiessään eteenpäin Anan yrittäessä hillitä tätä samalla narusta tiukasti kiinni pitäen. "Osaa se sunkin hevonen!" naurahdin, enkä saanut vastaukseksi muuta jotain epämääräistä mutinaa kera silmien pyöräytyksen. Dinakin meinasi intoutua kaverinsa esimerkistä, mutta komensin sitä selvällä ja päättäväisellä äänellä rauhoittumaan narua hieman kiristäen. Ja tamma yllättäen jopa uskoi, mitä sille sanottiin ja se seisahtui vierelleni odottamaan. Kun edessä tempova Osmi oli rauhoittunut, annoin myös Dinalle luvan lähteä uudestaan liikkeelle. "Käydään vaikka laidunreitillä", Ana huikkasi, "pääsevät varsat totuttelemaan sillan ylitykseen." Vastaustani odottamatta hän kääntyi jo Osmin kanssa päätieltä peltojen välistä kulkevalle sivutielle, mikä sopi minulle hyvin. Emme olleet Dinan kanssa käyneet vielä kertaakaan tällä reitillä, mutta olemme kentällä harjoitelleet puulevyjen päällä kävelyä muun maastakäsittelyn ohessa.
"Menkää te vain ekana, Osmille tämä on kuitenkin tuttu paikka." Ana nyökkäsi ja kehotti tammansa takaisin liikkeelle. Keväisin peltojen välissä olevassa ojassa vesi solisee korkealla, mutta kuuman kesän jäljiltä se oli lähes kokonaan kuivunut. Osmi astui varmoin askelin sillalle, mutta pysähtyi kuitenkin aloilleen kavioiden kopsahtaessa ensimmäistä kertaa puupinnalle. Hevosen jäädessä epäröimään Ana kehotti sitä astumaan reippaasti eteenpäin, mutta joutui kuitenkin tekemään uuden lähestymisen tamman jäätyessä niille sijoilleen. "Mennäänhän nyt", Ana kannusti iloisesti varsaansa, joka asetti etukavionsa varovasti kopisevalle alustalle. Takakaviot seurasivat perässä ja kun koko hevonen seisoi puuparrujen päällä, antoi Ana sen seisoa hetken aloillaan ja makustella tilannetta. Hetken aikaa Osmi pyöritteli korviaan rauhattomasti, mutta rentoutui nopeasti huomatessaan kaiken olevan OK. Osmin päästessä toiselle puolelle seurasimme me Dinan kanssa heidän esimerkkiään. Tamma teki sillalle astuttuaan osmit ja löi liinat kiinni ja jäi haistelemaan ihmeellisesti ääntelevää maata kavioiden alla. Varovaisesti se lähti kuitenkin uudelleen liikkeelle nostellen jalkojaan korkealle kuin jotain varoen. Loppuun Dina teki vielä kunnon loikan laskeutuen turvallisesti takaisin hiekkapolulle, jolta se ei enää suostunut tällä kertaa palaamaan takaisin sillalle. Tallille palattiinkin aivan muita reittejä pitkin.
Kototallin yksityishevosiin saatiin tänään jälleen yksi uusi kaviokas, kun kävin koukkaamassa uuden hevoseni kyytiin niinkin läheltä kuin Prime Sporthorsesista. Toivon saavani kyvykkäästä kenttäsuvusta periytyvästä tammavarsasta tulevaisuudessa hyvän ratsun itselleni, mutta ensin alle vuoden ikäinen neiti saa oppia talon tavoille sekä kasvaa ja kehittyä omaan tahtiinsa. Talutin Dinan lastausramppia pitkin alas ja pitkäkoipi seisahti niille sijoilleen tasaiselle maalle päästyään ja kuunteli tarkkaavaisesti. Kuitenkin ainoastaan Osmi oli ottamassa uutta tulokasta vastaan aidan vieressä, muita ei hirveästi tuntunut kiinnostavan mitä tallipihalla melskattiin. Tammani kulki nätisti narun jatkeena, mutta intoutui Osmin käydessä riehumaan tarhassaan. "Soo jaa, ihan rauhassa nyt" toppuuttelin varsaani ja päästin sen aidan vierelle haistelemaan tallin toista nuorikkoa. Osmi puski nuorempaa lajitoveriaan turvallaan ja yritti lopuksi leikkisästi näykkäistä. Dina kavahti nopeasti taakse päin, mutta oli heti antamassa toiselle samalla mitalla takaisin. Kaksikon toivotaan tulevan keskenään hyvin juttuun, sillä ne saisivat toisistaan samanhenkistä seuraa ja ne olisi tutustelun jälkeen tarkoitus tarhata samaan tarhaan, jos yhteiselo lähtee sujumaan ilman isoja kinasteluja.