Pääsivu Yksityishevoset Toiminta

M.B. Osmi

Nimi:	M.B. Osmi "Osmi"	Painotuslaji:	Esteratsastus
Syntymäaika:	02.06.2018, 9v	Väri & säkä:	Ruunikko, 165 cm
Rekisterinumero:	VH18-031-0279	Omistaja:	Anamaria (VRL-10531)
Rotu & skp:	Suomalainen puoliverinen, tamma	Kasvattaja:	Mandelbacke
Saavutukset:	Champion-nuori (myönnetty 01/19) EV-I (33 p.)

"Voisitko nyt käyttäytyä, kukaan muu ei ole vielä kiinnostunut susta tarpeeksi tullakseen edes katsomaan?" Vuotias Pulkan ja Polluxin sisko, Osmi, oli juuri esitellyt minulle liikkeitään ja taitojaan hypätessään laitumen portin yli ollessani menossa hakemaan tammaa sisälle siistittäväksi. Anamaria olisi tänään tulossa katsomaan Osmia ja minä totisesti toivoin tamman tekevän lähtemättömän vaikutuksen häneen. Kuulin auton ajavan pihaan samalla kun suljin taakseni jääneen kentän portin ja laskin Osmin vapaaksi kentälle. "Älä jooko nyt hyppää aidan yli, tai jos hyppäätkin niin toivotaan että Ana näkee sen vain lupaavana ominaisuutena estehevoselle" Osmi tapitti minua suklaanruskeilla silmillään ennenkuin laukkasi kentän toiseen päähän, kuin ottamaan vastaan meille saapuneita vieraita.

Osmi on luonteeltaan äärimmäisen utelias ja elämäniloinen nuori, joka tuntuu olevan aina hyvällä tuulella. Jo ennen kukonlaulua se kurkkii pihatosta ja odottaa innoissaan aamun väkirehuja, kun jotkut saattavat kääntävät vasta kylkeään ja ovat pitkään näreissään yhtään normaalia aikaisemmasta herätyksestä. Tamma voi olla tarhatovereilleen yksi maanvaiva loppumattoman energialatauksensa vuoksi, mutta vanhemmat hevoset ovat pitäneet puolensa ja näyttäneet nuorelle paikkansa. Mutta eihän Osmi kauaa usko, vaan puuhailtuaan hetken omiaan on se jälleen puskemassa ja haastamassa kavereitaan leikkiin mukaan. Se on perinyt vanhempiensa innokkuuden esteille ja onkin aina heti valmiina lähdössä hyppäämään, kun irtohypytystä on tarjolla. Tamma hyppää pelottomasti ja sen kanssa on kokeiltu tavan pystyjen lisäksi myös erikoisempia esteitä, jotka eivät ole hidastaneet tämän hevosen menoa. Hyvänä kakkosena tulee liikkuminen maastossa, jossa Osmi harvoin malttaisi kulkea pelkästään käynnissä. Taluttaessa sitä voi joutua muistuttamaan kuka käskee ja ketä ja käsihevosena ollessaan tamma voi yrittää kiilata ratsun ohitse. Ratsastajan alla onkin hyvä olla hyvähermoinen hevonen, joka ei lähde toisen toilailuihin mukaan. Äärimmäisen innokkuuden satunnaisia haittapuolia lukuun ottamatta Osmista on hankala keksiä pahaa sanottavaa; se antaa tarhasta helposti kiinni ja pysyy yllättävän hyvin aloillaan hoidon aikana. Se on tottunut myös hyvin kavioiden käsittelyyn ja niiden vuolu sujuu nykyään hienosti, kunhan otteet ovat rauhallisia. Kenkiä sillä ei ole vielä käytetty, mutta kolmivuotiaaksi käännyttyään nekin olisi tarkoitus ensimmäistä kertaa naulata jalkaan.

Hoito-ohjeet: » Talutus & tarhaus      » tarhataan Heran, Dinan ja Ursan kanssa      » riimu jätetään päähän hevosen ollessa tarhassa, muuten voi olla hankala saada kiinni      » ei märkänä tarhaan, vaan hevonen kuivataan ensin tallissa      » talutatessa saattaa olla nopealiikkeinen, vieraissa paikoissa talutetaan varalta vain kuolaimella » Varusteet tarpeen, tilanteen sekä sään mukaan      » hypätessä suojat kaikkiin jalkoihin, vyö vatsapanssarilla, romaani sekä martingaali      » estetreenin jälkeen jalat kylmätään geelipatjoilla      » sietää kylmiä ja kosteita kelejä huonosti, loimitetaan pienilläkin pakkasilla ja sateilla » Herkkänahkainen      » kesäisin hyönteissumutteet kovassa käytössä      » saa herkästi hankaumia esim. likaisista suojista, varusteiden oltava ehdottomasti puhtaita!      » käytetään kuolainkumeja

Varustekaappi: » Meksikolaiset suitset kumiohjilla » Suora kumikuolain, kuolainkumet » Estesatula, jalustinhihnat, kahdet jalustimet » Kaksi estehuopaa, romaani » Kaksi satulavyötä (toisessa vatsapanssari) » Juokseva läppämartingaali (pehmusteella) » Kaksi korvahuppua » Jännesuojat (etujalkoihin) » Hivutussuojat (takajalkoihin) » Joustopintelit, geelipatjat » Pehmustettu riimu, nahkariimu » Villanaru, nahkanaru » Villainen ja heijastava ratsastusloimi » Talli-, sade- ja toppaloimi kaulakappaleella » Osmin pääväreinä toimivat oranssi & turkoosi

Sukutaulu

LUONTEENPIIRTEET
ROHKEUS:	★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆	Taso 5: melko rohkea
KUULIAISUUS:	★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆	Taso 4: normaali
TEMPERAMENTTI:	★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆	Taso 5: melko temperamenttinen
HERKKYYS:	★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆	Taso 5: melko herkkä
TAIDOT
NOPEUS:	★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆	Taso 4: normaali
KESTÄVYYS:	★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆	Taso 4: normaali
HYPPYKAPASITEETTI:	★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆	Taso 6: normaalia parempi
KETTERYYS:	★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆	Taso 6: normaalia parempi
LIIKKEET:	★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆	Taso 4: normaali

---

Kilpailukalenteri

22.10.2020 | Zodiac Stables | 150 cm | 3/19 18.10.2020 | Zodiac Stables | 150 cm | 3/19 12.10.2020 | Zodiac Stables | 150 cm | 3/19 09.10.2020 | Yemene | 150 cm | 3/20 08.10.2020 | Yemene | 150 cm | 4/20 07.10.2020 | Yemene | 150 cm | 1/20 06.10.2020 | Yemene | 150 cm | 4/20 05.10.2020 | Yemene | 150 cm | 2/20 30.09.2020 | Dare Stable | 140 cm | 2/30 28.09.2020 | Dare Stable | 140 cm | 2/30 18.09.2020 | Dare Stable | 140 cm | 1/30 17.09.2020 | Yemene | 130 cm | 5/25 17.09.2020 | Yemene | 130 cm | 3/25 11.09.2020 | Yemene | 130 cm | 1/25 05.09.2020 | Mandelbacke | 130 cm | 2/7 05.09.2020 | Mandelbacke | 120 cm | 1/14 07.08.2020 | Ponitila Adina | 130 cm | 1/5 13.07.2020 | Prime Sporthorses | 130 cm | 5/37 11.07.2020 | Prime Sporthorses | 130 cm | 1/37 08.07.2020 | Prime Sporthorses | 130 cm | 5/37 19.06.2020 | Kisakeskus Bailador | 120 cm | 3/46 18.06.2020 | Kisakeskus Bailador | 120 cm | 4/46 08.06.2020 | Kisakeskus Bailador | 120 cm | 4/46

02.06.2020 | Kisakeskus Bailador | 120 cm | 6/46 19.05.2020 | Viljalehto | 110 cm | 5/38 20.04.2020 | Kototalli | 100 cm | 6/47 29.03.2020 | Mörkövaara | 100 cm | 2/30 28.03.2020 | Mörkövaara | 100 cm | 4/30 25.03.2020 | Mörkövaara | 100 cm | 3/30 19.03.2020 | Kototalli | 90 cm | 4/40 02.12.2019 | Safiiritiikeri | 80 cm | 2/30 01.12.2019 | Safiiritiikeri | 80 cm | 5/30 07.11.2019 | Hornanhovi | 80 cm | 2/30 06.11.2019 | Hornanhovi | 80 cm | 1/30 24.10.2019 | Cadogan Ponies | 80 cm | 4/26 23.10.2019 | Cadogan Ponies | 80 cm | 1/26 19.10.2019 | Hornanhovi | 70 cm | 1/30 11.10.2019 | Hornanhovi | 70 cm | 1/30 09.10.2019 | Kadon Kartano | 70 cm | 2/50 01.10.2019 | Kadon Kartano | 70 cm | 3/50 07.09.2019 | Mörkövaara | 70 cm | 2/15 05.09.2019 | Mörkövaara | 70 cm | 1/15 26.03.2019 | Kadon Kartano | 50 cm | 1/19 08.03.2019 | Ponitila Adina | 50 cm | 5/36 12.02.2019 | Hunajakumpu | 50 cm | 2/17

Päivämäärä	Jaos	Järjestäjä	Luokka	Tulos
31.12.2018	ERJ-cup	Kuuralehto	50 cm	5/68

Päivämäärä	Jaos	Järjestäjä	Tulos	Tuomari
12.01.2019	NJ	Kototalli	Näyttelyn paras nuori	Jannica
01.09.2018	NJ	Prime Sporthorses	Näyttelyn paras nuori	Kati

---

Päiväkirja ja valmennukset

25.-26. heinäkuuta 2020 » Power Jump / Anamaria

Kärpäset ja sadesää, ne jos mitkä tekevät Suomen kesän. Kuitenkin tämän vuoden Power Jump saatiin ainakin näin lauantain osalta käydä onneksi hyvin kesäisissä fiiliksissä ilman horisontissa uhkaavasti lähestyviä tummia pilvimassoja ja Mandelbackessa vallitseva saaristolle tyypillinen tuulinen meri-ilma piti myös Osmin kammoksumat pörriäiset poissa eli ainakaan ne eivät tänään saisi tammaa turhautumaan. Toisaalta tamma osaa olla hyvinkin dramaattinen sille päälle sattuessaan, joten automatka kului kauhukuvia seinälle maalaten ja stressaten, mitä se keksisi vuoden päätapahtumassa Power Jumpissa.

Paikan päällä Osmi tuntui jopa yllättävän lunkilta, vaikka aikaisemmin kotitallin pihalla se oli ollut tuttuun tapaansa täynnä virtaa ja vielä kisapaikalla sen piti peruuttaa autosta oikein katseet kääntävällä ryminällä. Ennestään tuttu paikka tuntui kuitenkin saavan sen rentoutumaan ja se olisi meille varmasti valttikortti suoritusten kannalta, vaikka tamma ei olekaan vieraillut kasvattitilallaan sitten sen muuton Pohjois-Suomeen. Niin se vaan kuitenkin tiesi, mistä löytää pitäjän parhaat ruohomättäät ja talliin vievän tien varrella tarhaavalle vanhemmalle tammalle - jonka kanssa se oli vieroituksen jälkeen tarhannut yhdessä muiden nuorien kanssa - piti jäädä oikein hörisemään, vanhoja tuttuja kun oltiin.

Oma kisafiilikseni alkoi hiljalleen kohota siirtyessämme maneesiin verryttelemään; turhaako sitä ennakkoon kannattaa hermoilla, kuten valmentajallani on tapana sanoa. Etenkään tänään hermoilulle ei olisi ollut mitään syytä, sillä nyt lauantain erikoisluokassa mulla ei ollut edes kovin isoja paineita: me saavutettiin Osmin kanssa yksi mun unelmista jo keväällä, kun saimme kvaalit kasaan ja pääsylipun huomenna kisattavaan PJ-arvoluokkaan. Tavoitteena oli kuitenkin tehdä mahdollisimman hyvä pohjustus huomiselle suoritukselle ja saada tuntumaa kisaradalta. Osmikin tuntui tänään olevan paras mahdollinen versio itsestään, joten eiköhän me hoideta homma kotiin. Erikoisluokassa viimeisenä oleva kolmoissarja sai kuitenkin perhoset liitelemään vatsanpohjassa; se voi olla lippunauhakoristeineen etenkin hevosen silmiin aika hurjan näköinen, eikä näyttävien ilmapallojohteiden välistä niin vain välttämättä hypätäkään. Voisin lyödä vaikka pääni pantiksi, että kyseinen estesarja tulee aiheuttamaan starttaaville ratsukoille tänään eniten ongelmia.

17. elokuuta 2019 » Kalla CUP:n Summer Fling osakilpailu / Jacki

Vaikka elokuuta on eletty jo yli puolenvälin, on kesää onneksi vielä jäljellä. Kisaviikonlopun kruunasi onneksi aurinkoinen ja lämmin sää, kun matkasimme Anan, Jonna ja Tian kanssa Auburn Estateen, hulppealle Sokan suvun kartanolle, jossa kisatapahtumista onnistutaan aina luomaan unohtumattomia spektaakkeleita. Kartanoa ja kisapaikkaa lähestyessämme meidät opastettiin liikenteenohjaajien toimesta oikealle pysäköintialueelle ja jo sisäänpääsyn kohdalla kävi selväksi, etteivät nämä olleet mitkä tahansa kilpailut, vaan Kalla CUP:n kesän osakilpailut. Hera ja Osmi matkasivat ensimmäisessä autossa ja suomenhevoset Rinna ja Rossi oltiin pakattu Tian ajamaan autoon. Kuljetusrampin avatessani Osmi peruutti vauhdilla takapuomiin ja oli jo täysin valmis astumaan ulos. Anamaria yritti hillitä energistä tammaa ja sihisi sille pari valittua sanaa taluttaessaan puoliverisen lainakarsinaan. Hera käveli säyseästi tanssahtelevan ruunikon perässä ja Tia ja Jonna jäivät vielä purkamaan suomenhevosia.

Tallialueella kävi kova kuhina, mutta Hera asettui heti taloksi siirtokarsinaan ja kävi käsiksi puolilleen täyttämääni heinäverkkoon. Harjailin ja hoidin tamman siinä ohessa ratsastuskuntoon, sillä kohta oli aika siirtyä kentälle verryttelemään. Tia oli avustamassa Osmin valmiiksi laitossa ja jäi vahtimaan starttimme ajaksi Rossia, joka jäi vielä odottamaan omaa vuoroaan kakkosluokassa.

"Miten te aina onnistuttekin saamaan mut mukaan kaikkiin hullutuksiin?" Jonna päivitteli taluttaessamme hevosia hiekkakentälle, johon oltiin pystytetty pari verryttelyestettä. Pari ratsukkoa otti siellä jo lämpöjä alle, osallistuvat todennäköisesti meidän kolmen tavoin Juniorimestaruus-arvoluokkaan, joka oli avoinna vain poniratsukoille, alaikäisille ratsastajille sekä nuorille hevosille. "Eihän sun taivuttelu oo temppu eikä mikään!" Ana naurahti ja kipusi kentän reunalla Osmin selkään. Jonna oli kyllä tavattoman helppo saada suostuteltua mukaan Summer Fling osakilpailuun. Tie Tähtiin Cupin kanssa oli sama homma; ramppikuumeeseen vedoten Jonna torppasi idean ensin kokonaan, mutta niin vain hän toissa vuonna lopulta löytyi osallistujien joukosta. "Ratsastat vaan rennosti niin saa Rinna positiivisen kokemuksen vähän isommista kisoista, tuloksella oo niin väliä!" kannustin häntä ja taputin toverillisesti selkään, ennen kuin nousimme Anan esimerkin mukaan satulaan.

Verryttelyssä Hera tuntui hyvältä; se reagoi apuihin ja suoritti annettut tehtävät sopivalla innokkuudella. Hypyissä riitti sopivalla tavalla poweria ja tamma malttoi keskittyä minuun sekä ennen että jälkeen verryttelyhyppyjen. Toista oli Osmin kanssa, joka innosta soikeana yritti kaahottaa menemään pää viidentenä jalkana, ja näin jo Anamarian elkeistä naisen kiroavan itsekseen satulassa jääräpäistä tammaansa. Muut verryttelijät joutuivat luikkimaan alta pois, kun ruunikko rummutti hiekkapohjalla eteenpäin ja lähes syöksyi verryttelyesteille. “Onneksi ei olla ainoita, jotka aiheuttaa pahennusta!” Anamaria huudahti ratsastaessa ohitseni - kentälle saapunut ruunikonkirjava lämminveriratsu otti myös ilon irti elämästä, ja ratsastaja meinasi olla hätää kärsimässä pidätteiden kaikuessa kuuroille korville.

Anamaria ja Osmi lähtivät luokkamme ensimmäisenä ylittämään rataa metrin korkeudessa. Luokan yksitoista ensimmäistä ratsukkoa hyppäsi esteet kasikytäsenttisinä ja Anamaria oli päätynyt tammansa kanssa tällä kertaa metrin korkeuteen. Verryttelyssä hän oli jo kironnut päätöstään, kuulemma hyvä jos Osmi kiipeää tänään edes puolimetristen esteiden ylitse. Ehdimme Jonnan kanssa nippa nappa katsomon reunalle, kun ratsukko numero 12. kuulutettiin paikalle. Osmi tanssahteli näyttävästi areenalle ja näytti ottavan koko yleisön haltuunsa ravaamalla estradille korvat hörössä, häntä ylhäällä ja verryttelyalueelle jääville lajitovereille. Jopa katsomosta asti pystyin havaitsemaan Anamarian päättäväisyyden; tätähän ei nyt tyrittäisi. Lähtömerkin saatuaan hän käski Osmin laukkaan ja ruunikko ampaisi kohti lähtölinjaa luvan saatuaan. Tamma polki voimakkaasti ja ruohopaakut vain lentelivät, kun hokit takoivat nurmipohjaa ja ratsukko lähestyi ensimmäistä estettä. Osmi oli elementissään; innokkuudestaan huolimatta se oli ajantasalla ja kuunteli, ja se hyppäsi voimakkaasti ja isolla ilmavaralla eteen tulevat esteet. Anamaria ratsasti etenkin vinon lähestymisen sekä sarjaesteen huolellisesti, sillä nopeudella ei tässä kohtaa ollut väliä - kunhan osuu ihanneajan sallimiin rajoihin ja suoriutuu radasta pudotuksia, niin paikka tulevaan uusintaan on satavarmaa. Sarjan lähestyessä tarrasin katsomon kaiteesta kiinni ja pidätin hengitystäni; ensimmäiselle osalle ratsukko sai tehtyä helpon lähestymisen, este jäi jäi taakse ja toiselle osalle askeleet osuivat myös hyvin kohdalleen. Osmi ponnisti ja näytti liitävän ikuisuuden; se venytti itsensä toiselle puolelle ja Anamaria taputti riemuissaan ruunikon kaulaa - jatkossa oltiin!

Anamaria oli yhtä hymyä poistuessaan Osmin kanssa radalta. "Uusinnassa nähdään!" hän heitti suuntaani ja kehui vielä vuolaasti tammaansa, joka oli taas onnistunut yllättämään taidoillaan. “Metriset näytti kyllä teillä helpon näköisiltä!” Jonnakin saapui paikalle ja ojensi Anamarialle vesipullon. Anamaria lähti jäähdyttelemään Osmia lähimaastoon ja odottamaan uusinnan alkua, jota varten siirryin itsekin takaisin hevosalueelle ja aloin valmistella Heraa uudestaan ratsastuskuntoon. Hera oli saanut huilia pidemmän tovin, joten kävin sen kanssa kentällä vielä askellajit kertaalleen läpi ja otin pari verryttelyhyppyä.

Uusinnassa vedettiin hieman modifioitu versio aiemmasta perusradasta. Hyppyjä oli nyt vähemmän, mutta niiden sijoittelu myötä lähestymiset tulisivat olemaan haasteellisempia. Uusintarataa lähti suorittamaan kaksitoista ratsukkoa, joista heti ensimmäinen otti radalta useamman pudotuksen. Onneksi itse ei tarvinnut olla ensimmäisenä starttivuorossa, joten ehdimme Anamarian kanssa seurata pari suoritusta ja bongata radan vaaranpaikat. Kentälle ratsastaessani olin käynyt radan päässäni lukuisia kertoja; tällä kertaa vaakakupissa painaisi virhepisteiden lisäksi myös aika, joten päätin ottaa riskin ja viidennen esteen jälkeen käänsin Heran tiukasti kahden pystyesteen välistä okserille, kun aiemmat olivat hakeneet helpomman linjan ja kiertäneet esteiden takaa. Hera pyörähti ketterästi tehden liki 180 asteen käännöksen, eikä sen suoristaminen viimeiselle okserille tehnyt edes tiukkaa, vaan tamma liisi kevyesti sen yli ja ohitimme maalilinjan ilman virhepisteittä. Anamaria pääsi lähtövuoroon lähes heti meidän jälkeemme, kunhan rata vain oltiin korotettu metrin korkeuteen. Osmi lähti sähäkästi liikkeelle ja se ylitti ensimmäisen trippelin ja muurilla näytti, että hevonen lähti ponnistamaan aivan liian kaukaa ja vetäisi puolet esteestä mukaansa. Niin vain tamma kuitenkin venytti itsensä maksimaaliseen pituuteen ja venyi toiselle puolelle esteen jäädessä koskemattomana paikoilleen. Anamarian ja Osmin nopeus oli aivan toista luokkaa kuin minun ja Heran, mutta nainen halusi pelata varman päälle, eikä kikkaillut lyhyillä lähetymisillä ja tiukoilla käännöksillä minun tapaani. Huolellisella ratsastuksessa myös he tekivät onnistuneen nollaradan.

Junioriluokan uusinnasta vain viisi oli selvinnyt ilman virhepisteitä, joten eiköhän meistä ainakin toinen ole yltänyt sijoituksille asti. Ja niinhän siinä kävi, että ilman ruusukkeita ei kotiin tarvinnut tänään lähteä, sillä Anamaria palkittiin kultakirjailulla koristellulla punaisella ruusukkeella neljänne sijan kunniaksi! Anamaria ja Osmi olivat lisäksi luokan ainoa ratsukko, joka teki metrin korkeudella puhtaat radat sekä perusosalla että uusinnassa. Paremmaksi kuitenkin pistimme, ja Heran suitsiin kiinnitettiin upea käsinkirjailtu sinivalkoinen ruusuke ja kaulaan pujotettiin esteratsastuksen Juniorimestaruusvoiton kunniaksi violetti silkkinauha, johon oltiin sidottu Kallan Kukka & Ruukun toimesta upeita tuorekukkia. Kunniakierroksella oli syytäkin hieman tuulettaa ja antaa tamman päästellä tohkeissaan eteenpäin - kaksi saman tallin ratsukkoa saman luokan kärkinelikossa!

Jonna starttasi myöhemmin iltapäivällä Rossin kanssa vielä 110 cm radalla, jossa ratsukko sijoittui sijalle 12. kahdeksalla virhepisteellä. Rossi tuli huonosti sisään kolmoissarjalle ja pari puomia kolisi ikävästi alas, kun hevonen ei saanut askeleitaan sopimaan väleihin. Radan alku meni liki täydellisesti ja ilman perusradan sarjan pudotuksia ratsukko olisi päässyt melko varmasti myös uusimaan. Jonna oli syystäkin hieman pettynyt, mutta hän ei onneksi ole yhtä kilpailuhenkinen kuin allekirjoittanut, joten pettymyksestä päästiin nopeasti yli ja Estemestaruus-arvoluokan aikana hän oli jo innokkaana kannustamassa minua ja Anamariaa, kun ratsastimme Prime Sporthorsesin puoliverikilpureita 140 cm radalla. Huomenna pääsisimme vielä nauttimaan Tian laadukkaasta ratsastuksesta kouluradoilla ja ensi viikonloppuna palaisimme vielä uudemman kerran Auburniin kisaamaan Summer Flingin kenttäviikonlopussa!

28. huhtikuuta 2019 » Tie Tähtiin 4. osakilpailu Sateentallilla / Anamaria

Viikkoa ennen neljättä osakilpailua onnistuin hankkimaan itselleni lievän aivotärähdyksen sekä pari murtunutta kylkiluuta. On sanomattakin selvää, ettei viimeinen valmennuksemme mennyt aivan toivotulla tavalla joutuessani poistumaan paikalliseen ensiapuun ennen kuin valmennus ehti kunnolla edes alkaa. Usean päivän ajan ramppasin vain sohvan, keittiön ja WC:n väliä, mutta loppuviikosta pistäydyin tallilla katsomassa virtaa kerännyttä tammaani. Se oli ollut hyvin kevyellä liikutuksella viikon ajan ja Jonna oli ehtinyt käydä sen kanssa vain kerran maastossa. Itse en vielä uskaltanut kiivetä energisyyttä oikein uhkuvan hevosen selkään, sillä kylkeä vihlaisee ikävästi äkkinäisissä liikkeissä, eikä Osmi varmasti olisi malttanut olla siivosti minilomansa jäljiltä. Tyydyin siis vain juoksuttamaan sitä parina päivänä ja perjantaina tamma pääsi myös irtohyppäämään. Sunnuntain osakilpailuosallistuminen oli kuitenkin vielä yksi iso kysymysmerkki, ja olin kahden vaiheilla, pitäisikö se perua kokonaan – en varmaan olisi saanut laittaa ketään kisaamaan puolestani.

Lauantaina löysin itseni kuitenkin tamman satulasta, mutta otin hyvin varovasti ja lähinnä kokeilin omaa kuntoani. Ei tuntunut edes yhtään niin pahalta, kuin olin aluksi odottanut, mutta pari kertaa kirpaisi niin, että tammakin seisahtui ihmeissään, mitä minä siellä satulassa vaikeroin ja kiemurtelin. Sunnuntain kisoihin lähdettiin buranan voimalla ja heräsin hyvissä ajoin, jotta ehdin vielä ennen lähtöä juoksuttaa tammaa ja ottaa siltä luulot pois – ei se jo valmiiksi väsytettynä kehtaisi enää riekkua.

Jos vammoista pitää jotain hyvää keksiä, niin ainakin sain 4. osakilpailupäivänä kaiken nenän eteen valmiiksi tarjottimella tuotuna, eikä itse tarvinnut laittaa juuri tikkua ristiin asioiden eteen. Jonna oli puolestani herännyt juoksuttamaan Osmin, pakannut auton ja lastasipa hän tamman myös kyytiin yhdessä Tian kanssa, joten minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin etsiä omat kisakamppeeni ja kiivetä kyytiin. Kisapaikalla sain vain katsella vierestä, kun Jonna talutti pärskivän ja jokaiselle vastaantulijalle hörisevän tamman hoitopaikalle ja vieläpä harjasi ja varusti sen minulle valmiiksi ja itse otin päivän ensimmäisen kosketuksen tammaan vasta lähtiessäni verryttelemään sitä.

Osmi oli sinä päivänä yllättävän säyseä ratsastaa, aamun lyhyt juoksutus oli varmasti tehnyt tehtävänsä, eikä tamma yrittänyt jatkuvasti painaa kädelle. Se kulki kuuliaisesti haluamaani tahtia, mutta toisaalta suorituksen aikana hidas tempo aiheutti myös päänvaivaa, sillä luulin meidän joutuvan pian hylätyksi, kun olimme heti radan alussa kiskoneet pari puomia mukaamme. Kun vauhtia ei ollut riittävästi, puuttui myös hypyistä tammalle ominainen energisyys. Hyväksytty suoritus sieltä kuitenkin tuli, vaikka puhtaasta radasta saimme vain unelmoida ja sijoituimme tänään surkeasti luokkamme kolmanneksi viimeiseksi. Finaalipäivään on onneksi vielä pari viikkoa aikaa, niin ehdin vielä parannella itseäni paremmin ja käydä harjoittelemassakin useammin kuin kerran viikossa. Tämän vuoden Tie Tähtiin päättyy 12. toukokuuta sunnuntaina, ja mehän tulemme antamaan kaikkemme kyseisenä päivänä! Neljännet osakilpailut olivat ikävä mahalasku muuten niin hyvin menneen kilpailusarjan aikana ja haluan päättää kisat kauden parhaimpaan suoritukseemme.

20. huhtikuuta 2019 » Estevalmennus Hallavassa / Anamaria

Mulla ei oo hirveän paljon muistikuvia viimeisestä valmennuksestamme ennen neljättä osakilpailua. Aamu meni melko lailla vanhalla kaavalla, eli jätin auton pakkaamisen viimetippaan, mutta tällä kertaa Osmi ei yrittänyt juoksuttaa minua tarhassa, sillä siihen se ei saanut mahdollisuutta; tamma talutettiin nimittäin suoraan karsinasta traileriin, eikä unenpöpperöinen ruunikko hoksannut vielä pistää elämää risaiseksi. Jonna lähti pitkästä aikaa matkaan ja sain itse vain istua menomatkan, mutta taisin lupautua ajamaan vuorostani paluumatkan. Hallavaan saavuttuamme tamma kolisteli autossa jo varsin vaativasti, sillä se oli saanut karistettua unenrippeet silmistään ja oli täysin valmis valloittamaan tallipihan pirteällä olemuksellaan.

Osmi oli tuttuun tapaansa virkeä ratsastaa, tänään se kävi vain normaalia suuremmilla kierroksilla. Jouduin jarruttelemaan sitä välillä kovillakin otteilla, kun tamma tuntui hukanneen sekä korvansa että aivonsa, eikä se tuntunut ottavan normaaleja käskyjä kuuleviin korviinsa. Manailin tuskastuttavan itsepäistä tammaani, joka ei ollut vielä päässyt edes vauhtiin. Lähestyimme ensimmäistä tehtävää uraa pitkin laukassa, kun tamma sai sätkyt ja se veti kulmassa täydessä vauhdissa liinat kiinni, pyörähti ulkojalan ympäri ja oli hetkessä vaihtanut täysin suuntaa. Itse en kuitenkaan pysynyt tamman mukana, vaan jatkoin matkaani ja rysähdin vauhdilla kentän reuna-aitaan. Sen jälkeen muistankin vain pätkiä sieltä täältä.

Valmentaja, Jonna ja useampi muukin pyöri ympärilläni ja kiskoivat minut ylös maanpinnalta. Ilmat lähtivät ainakin pihalle, muistan miltä tuntui, kun ei saanut happea, vaikka kuinka haukkoi henkeä. Olo tuntui myös huteralta, päätä jomotti ja pääsin kentän reunalla olevalle penkille istumaan vain muiden taluttamana. Jonna kävi nappaamassa irti juoksentelevan ja muita hevosia käytöksellään villitsevän Osmin kiinni ja olin kuulemma mutissut, että tamma pitää jäähdytellä. Totta se olikin, ei sitä niissä kierroksissa olisi voinut lastata tai laittaa karsinaan tai edes tarhaan, joten Jonna oli kivunnut tamman selkään ja jäänyt kävelyttämään sitä kentälle. Pari tallin työntekijää lähti puolestaan saattamaan minua paikalliseen ensiapuun – matkasta en muista mitään, mutta diagnoosiksi olin kuuleman mukaan saanut lievän aivotärähdyksen ja pari murtunutta kylkiluuta. Ei aivan parhaat lähtökohdat auttamatta lähestyvään viimeiseen osakilpailuun, joka ei tässä vaiheessa kyllä ollut ensimmäisenä mielessäni.

10. huhtikuuta 2019 » Estevalmennus Hallavassa / Anamaria

Ratsastuskoulu Hallava ehtii käymään meille tutuksi meneillään olevan TT19-kilpailun aikana; olemme käyneet siellä jo kerran aikaisemmin valmentautumassa, tänään olisi luvassa toinen ja heti kymmenen päivän päästä kolmas valmennus. Toukokuussa käytävä finaalikisakin ratsastettaisiin Hallavassa, joten Osmin uskoisi suorittavan hyvin päästessään kisaamaan tutussa ympäristössä. Tänään tamma hirnahti äänekkäästi ja pärski heti perään oikein mieltä osoittavalla tavalla joutuessaan olemaan trailerin perään kiinnitettynä, kun ohi talutettiin montaa niin mielenkiintoista lajitoveria. Se on vähintään pyhäinhäväistys tamman mielestä, ellei muiden hevosten kanssa pääse kaveeraamaan lähietäisyydeltä! Osmi kuopi tuohtuneena maata pöllyttäen, mutta osasi kuitenkin olla siivosti putsatessani kaviot ja kiinnittäessäni suojat jalkoihin.

Huhtikuinen keskiviikkopäivä oli ihanan lämmin ja pääsimme pitkästä aikaa treenaamaan ulkokentälle! Valmennuksiin se tuo mukavaa vaihtelua, vaikka kotioloissa ei tällä häävää olekaan muuta tarjolla kuin ratsastuskenttä taivasalla. Maneesia olen kovasti toivonut ja ehkä vähän kinunnutkin, mutta Jonna on vaan sanonut, että me ollaan opittu liian hyvälle – kyllä nyt pakkasillakin pitää pystyä ulkona treenaamaan! Oon kuitenkin kuullut vähän huhuja siihen suuntaan, että me ehkä saatettais kuin saatettaiskin saaha halli ratsastuskäyttöön, eli nyt vaan sormet ristiin ja parasta toivomaan.

Nyt ei kuitenkaan ehditty haaveilla mukavia, vaan kapusin Osmin selkään ja käskin sen liikkeelle. Tai ei sitä olisi edes tarvinnut käskeä, vaan tamma oli jo syöksymässä matkaan ilman erillistä käskyä, ennen kuin stoppasin sen ja käskin odottaa hetken aloillaan. Tamma tuhahti oikein syvään, mutta seisoi aloillaan neljällä jalalla sen hetken, että ehdin säätää jalustimet kohdilleen. Kaarrosta liikkeelle päästyään tamma liimautui samassa ryhmässä olleen mustan suomenhevosruunan perään, johon se on kovasti tykästynyt kilpailusarjan aikana. Käänsin tamman radan poikki toiselle puolelle kenttää, jotta se malttaisi keskittyä muuhunkin kuin edessä ravaavaan hevoseen.

Keskittymistä tänään tarvittiinkin, sillä valmennuksessa hypättiin kymmenen esteen rataa, jossa esteet oli aseteltu viisisakaraisen tähden muotoon. Rata sisälsi siis nopeita hyppyjä ja vinoja lähestymisiä, eli se ei ollut mikään läpihuutojuttu, vaikka Osmi tuntuikin tänään siltä, että se hyppäisi tuli eteen mitä tahansa. Kaksi ensimmäistä estettä sujui hyvin, kun niille sai tehtyä suoran lähestymisen. Kolmaskin meni vielä kelvosti, mutta neljännelle joutui jo tekemään töitä tamman mutkitellessa kuin viimeistä päivää, sillä se oli päättänyt olla vahvasti sitä mieltä, ettei estettä pysty hyppäämään vinosta kulmasta. Puolivälissä rataa pari vuoroaan odottavaa hevosta säpsähtivät äkillistä puissa suhisevaa tuulenpuuskaa ja ottivat jalat allensa. Osmi otti kierroksia muiden hötkyilystä ja se hypähti pystyyn, ennen kuin ehti edes miettiä, oliko siihen mitään tarvetta. Ei tainnut olla, sillä tamma laskeutui siististi takaisin neljälle jalalle ja jatkoi matkaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pystyynnousu yhdistettynä sitä seuranneeseen tamman oma-aloitteeseen hyppyyn horjuttivat tasapainoani, mutta sain kiskottua itseni kuin ihmeen kaupalla takaisin satulaan tamman jouhiin tarttumalla. Eka yritys ei mennyt niin kuin strömsössä, mutta seuraavalla kerralla antaisimme parastamme.

31. maaliskuuta 2019 » Estevalmennus Hallavassa / Anamaria

Nyt aletaan olla jo voiton puolella, Tie Tähtiin Cupissa nimittäin. Pari osakilpailua takana ja niistä kummastakin saatiin hienosti toimineen Osmin kanssa ruusukkeet kotiin viemisiksi. Ensi viikonloppuna kisataan jo kolmannessa osakilpailussa Lehtovaaran Ratsutilalla ja sen jälkeen on edessä enää yksi osakilpailu ennen toukokuun puolivälissä olevaa finaalia. Aika menee kyllä aivan järkyttävää vauhtia, vastahan me Osmin kanssa osallistuttiin ensimmäiseen Tie Tähtiin kisaan ja ollaan käyty tänä aikana useissa eri valmennuksissa, joista on ollut hyötyä niin meneillään olevaan kisakoitokseen sekä varmasti myös tulevaisuutta ajatellen - nuori puoliverinen on kehittynyt huimasti ja easy-tason 60 senttimetrin esteet tuntuvat olevan sille enää pelkkää lastenleikkiä! Tänään ei kuitenkaan ollut enempää aikaa muistella menneitä tai haaveilla tulevasta, sillä mulla oli kiireinen aikataulu aamulle, jotta ehtisin ennen kymmentä Hallavaan, jossa osallistuimme taitotasomme estevalmennukseen. Olin tallilla jo hieman ennen seitsemää, sillä auton pitäisi nytkähtää pihalta liikkeelle viimeistään puoli yhdeksän aikaan, jotta ehtisin hyvissä ajoin perille. Jonna oli jo tuttuun tapaan tallilla ja Jannestakin ehdin nähdä vilauksen, ennen kuin mies lähti paikkaamaan naapuritilan aamunavetan miehitysvajetta.

"Mää ehdin just heittää Osmin tarhaan, en odottanut sun tulevan ihan näin aikaisin!" Jonna huikkasi viedessään tallista viimeistäkin hevosta pihalle ulkoilemaan. "Eipä mitään, mulla menee vielä hyvä tovi, ennen kuin pääsen edes miettimään hevosen lastausta", vastasin. "Mää voin vaikka joutessani käydä jakamassa heinät tammatarhaan, ellet oo jo ite ehtinyt hoitaa sitä?" Ei kuulemma ollut ehtinyt ja Jonnan kiitosten saattelemana lähdin reippaasti hakemaan rehunjakoon tarkoitetut kottikärryt ja lastasin siihen sekaisin kuivattua ja säilöttyä heinää. Viime kesän sato oli erittäin onnistunut ja hevoset ovat saaneet nauttia laadukkaasta korsirehusta. Heraa, Osmia tai Dinaa aamuheinät eivät kuitenkaan kiinnostaneet, vaan sain täyttää tammatarhan paria heinähäkkiä kaikessa rauhassa nuorisolauman temmeltäessä keskenään. Ainoastaan varttuneempi Ursa-tamma tuli uteliaana viereeni odottamaan pääsevänsä heinien kimppuun, eikä se varmaan olisi heti päästänytkään saman laarin äärelle ketään muuta.

En enempää puuttunut aamutallin tekoon, sillä Jonnalla tuntui olevan hommat hoidossa, sillä hän oli jo ehtinyt levitellä heinää paremmin tarjolle pihattojen ruokintakatoksissa ja oli puhdistanut karsinat sekä tallin yhteydessä olevat pihattokarsinat ja oli jo siirtymässä isompien pihattohallien kimppuun. Minä olisin ollut vain tiellä, joten valuin varustehuoneeseen, jossa aloin kerätä Osmin mukaan otettavia varusteita. Pirteänvärinen oranssi huopa sai tänään jäädä kotia siihen sopivien jalustimien kanssa ja tällä kertaa otin matkaan mustan huovan turkooseilla yksityiskohdilla. Huovan lisäksi uskoin pärjääväni vain suitsilla, satulalla ja suojilla sekä tietenkin kuljetuksen ajaksi tarvittavalla villaloimella, pinteleillä ja nahkariimulla ja -narulla. Tamma antoi tarhasta helposti kiinni ja käveli traileriinkin niin erittäin fiksusti, että ajattelin uhkarohkeasti jättää korvahupun kotiin. Osmi voi olla kunnon pöljäke vieraissa paikoissa, eikä aina muista keskittyä kunnolla, mutta tänään se käyttäytyi yllättävän sivistyneesti.

Valmennuspaikalle saavuttuamme Osmin piti tietenkin peruuttaa ramppia alas oikein vauhdilla ja samalla pärskien ja äänekkäästi hirnuen. Taluttaessa se tanssahteli ja oli jo lähdössä keulimaan, ennen kuin pistin stopin neidin touhuille ja sihahdin sitä olemaan kunnolla. Uskoi kerrasta, ihme kyllä. Ja varustaessakin tamma osasi seisoa kohtuu aloillaan, ei heilunut ja yrittänyt päästä haistelemaan jokaista ohi kulkevaa hevosta. Kymmeneltä olimme kuitenkin täysin valmiina aloittamaan ja lähdimme muiden ratsukoiden tavoin aloittamaan itsenäiset alkuverryttelyt. Ryhmäkoot olivat melko isot ja maneesissa ei voinut huidella missä ja miten haluaa, vaan muut piti ottaa normaalia paremmin huomioon. Kotona pystyi hyödyntämään koko alueen itsellään, mutta tänään väisteltävänä oli seitsemän muuta ratsukkoa. Osmia joutui jarruttelemaan aika lailla heti raviin siirryttyämme, tammalla ei ole koskaan ollut ongelmia moottorin ja eteenpäin pyrkimyksen kanssa, eikä niitä ollut tänäänkään. Laukalle se yritti vaihtaa pariin otteeseen temponvaihteluita tehdessäni, mutta fiksusti se vastasi hidastaviin apuihini.

Noin 15 minuutin verkkojen jälkeen siirryttiin päivän aiheeseen, joka oli lyhyen radan ratsastus ja keskityimme etenkin teiden huolelliseen ratsastukseen. Lyhykäisyydessään tehtävänä oli nostaa laukka lyhyellä sivulla ja tehdään valmentajan painottama huolellinen kulma, suunnataan kaarevalla uralla olevalla kolmen puomin sarjalle, josta jatketaan kahden ristikon sarjalle ja siitä oman maun mukaan joko loivalla tai jyrkällä lähestymisellä pystylle ja loppuun vielä puomisarja uudelleen, siirtyminen raviin ja uraa pitkin kulman kautta takaisin aloituskohtaan, johon pysähdys ravista. Ei mitään kommervenkkeja, kuten laukanvaihtoja tai liian vaikeasti muistettavaa rataa, vaan keskityimme perustyöskentelyyn. Osmin kanssa saimme odottaa pitkän tovin vuoroamme ja viimein lyhyellä sivulla laukan nostaessani ampaisi tamma matkaan kuin raketin suusta. Otin sitä heti hieman kiinni, mutten jäänyt roikkumaan suuhun, vaan jarrutin liikettä enemmänkin istunnalla kuin ohjalla. Kulmasta menimme melko vauhdilla ohitse, mutta sain ohjattua tamman siististi puomisarjan keskelle. Innostuksissaan Osmi loikki maassa makaavien puomien ylitse, vaikka niistä olisi voinut vain astella siististi yli. Ristikkosarjalle tamma tuli hyvin ja pystyesteelle lähestyessämme se asettui hyvin kaarteeseen ja taipui sisäpohkeeni ympärille. Itse hyppy lähti voimakkaasti ja matka jatkui sulavasti laskeutumisen jälkeen. Hidastin tamman vauhtia ennen puomisarjaa ja Osmi vastasi puolipidätteisiini turhankin hanakasti ja tiputti raville jo ennen sarjaa. Ravissa se ei ainakaan hypännyt puomeja, vaikka liikkuikin yhä kauhealla kiireellä. Viimeisen kulman tein huolellisesti ja ravissa tamma malttoikin mennä sen tarkasti loppuun asti. Lyhyen sivun keskellä pysäytin vielä tamman kuin seinään ja jäin odottamaan valmentajan kommenttia.

"Vähän tarkkuutta teiden ratsastukseen laukassa, etenkin ensimmäisessä kulmassa se oikoi melko pahasti. Puomisarjalla sun täytyy vähän hillitä sun hevosta, mutta vain riittävän kevyin avuin, jottei se vaihda askellajia. Hyppy sillä kuitenkin luistaa erinomaisesti ja se taipuu myös hyvin tiukoissakin kaarteissa! Tulkaa seuraavalla kerralla vain hillitymmällä vauhdilla, niin Osmikin malttaa oikeesti ajatella mitä siltä pyydetään, eikä ala vain paahda menemään eteenpäin kuin mikäkin tuulispää!"

9. maaliskuuta 2019 » Estevalmennus Saaristossa / Anamaria

Lopuillaan oleva viikko on vienyt minusta täysin mehut. Olin aivan lopussa ja pitkien työpäivien vuoksi yöunet ovat useana päivänä jääneet vähiin. Lauantaiaamun valmennus Saaristossa yhdessä Osmin kanssa ei napannut niin sitten yhtään, sillä olisin vain mieluusti kääntänyt kylkeä ja vähentänyt univelkaani. Jonnalta tuli kuitenkin seitsemän maissa äkäistä viestiä, että missä mää oon kun en ollut vielä tallilla. Jätin vastaamatta. Seuraavaksi tuli perään soitto, jonka mykistin ja annoin päristä loppuun. Jonna oli kuitenkin päättänyt olla itsepäinen ja seuraavaksi puhelimeen kolahti uusi wappi-viesti: "Osmi seisoo kohta jo kopissa täysin valmiina ja sua näy vielä missään!" Jonna olisi vaikka ajanu auton trailereineen suoraan kämpän pihaan ja tullut potkimaan mut omatoimisesti ylös, joten nakkasin paksun untuvapeiton syrjään ja raahauduin keittiöön. Olin torkuttanut jo varmaan viisi kertaa, joten enää ei auttanut säästää mm. jättämällä aamupalan väliin, sillä enää ei ollut ylimääräistä aikaa mistä tinkiä. Virutin nopeasti kasvoni vedellä, sipaisin naamaan kosteusvoidetta, kiinnitin tukkani nutturalle ja hyppäsin vaatteisiini. Eteisessä komusin vielä kenkiini ja nakkasin ylleni korkeakauluksisen fleecetakin, joka on ollut pelastukseni kylminä pakkaspäivinä. Tänään pakkasesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, vaan ilma tuntui lämpimältä ja puhelimen sääkartta näytti paria plusastetta.

Jonna nappasi mut läheiseltä bussipysäkiltä kyytiin ja jupisi huonoa ajankäyttöäni ja jouduttuaan itse hyppäämään rattiin. Yleensä olen erittäin täsmällinen, mutta tänään ei vain jaksanut. Lupauduin myös nöyrästi ajamaan paluumatkan, olinhan vielä alkuviikosta nyökytellyt ja sanonut voivani itse hyvin ajaa vaikka molemmat matkat. Otin parin tunnin ajomatkasta kaiken irti ja nukuin kuin tukki koko kaksituntisen ajan. Jonnan sadatteluista päätellen hän ajoi joko pariin kertaan harhaan tai edessä mateli joku tientukkona pikkuteillä välttäessämme ruuhkaisia valtateitä. Saariston pihalla havahduin Jonna tökkiessä minut hereille käskien pitää kiirettä - ryhmämme alkaisi kymmenessä minuutissa.

Osmi oli putsattu jo ennen lähtöä, joten riitti, että otin loimen ja kuljetussuojat pois ja kävin hevosen suurpiirteisesti läpi pölyharjalla. Osmi oli tänään yllättävän yhteistyökykyinen, se ei eväänsä väräyttänyt varustamisen aikana, vaikka yleensä tamma oikein aistii kiireen ja vetää silloin kaiken överiksi. Maneesille siirryimme juoksujalkaa ja kipusin ruunikon selkään Jonnan pidellessä sitä kiinni ja ojentaessa vielä perään blingbling-raippani.

Valmennus alkoi reippailla alkuverryttelyillä ja olin aluksi hieman hämilläni valmentajan käskiessä meidän siirtyä raviin - englanniksi! Oli mukavaa vaihtelua valmentautua toisella kotimaisella kielelläni, vaikka herra Jonathan Luckyn särmikkäästä murteesta oli aluksi hankala saada kiinni. Verryttelyissä haimme hevosia rennoiksi ja työskentelemään tehokkaasti koko vartalolla. Osmi oli virkeä, mutta pysyi nätisti hallinnassa. Se vastasi jopa yllättävän hyvin apuihini, harvoin se on niin hököllä tai toteuttaa yhtä auliisti pyyntöni, kuin tänään. Ryhmässämme oli meidän lisäksemme vain kaksi muuta ratsukkoa, joten pääsimme kukin vuorollamme hyvin perehtymään päivän tehtäviin, joissa hypättiin kolmea lyhyttä rataa ja harjoiteltiin samalla laukanvaihtoja.

Ensimmäisessä radassa oli kuusi estettä: ensin kahden pystyn sarja, pari pikkupystyä ja loppuun pystyn ja muurin sarja. Osmi oli täpinöissään ja syöksähti vauhtiin nostaessani oikean kierroksen laukan. Valmentaja käski antaa hevosen vain mennä, turhaa sitä toppuutella kun vastasi kuitenkin apuihin, eikä juossut kuin reikäpää. Ensimmäiselle sarjalla saimme hyvän lähestymisen ja tamma hyppäsi pystyt tarkasti. Toisen esteen jälkeen ohjasin Osmin isolla kaarteella pikkupystyille ja tähtäsin tamman keskelle estettä. Esteiden välillä hölläsin hevosen nopeasti raviin ja nostin laukan sitä kautta, mutta tamma tarjosi ensin väärää laukkaa, ja jouduin korjaamaan sen toisen hypyn aikana oikeaksi ennen viimeistä kaarretta ja sarjaa. Osmi liikkui hyvin ohjan ja pohkeen välissä ja se suoristui käännösten jälkeen hienosti, mutta ennen muuria se alkoi kiemurrella ja jäi kyttäämään lähestyvää estettä. Kannustin tammaa kunnolla eteenpäin, mutta niin vain se viime hetkellä päätti lyödä liinat kiinni ja keikahdin kaulalle. Tarrasin nopeasti mustasta jouhituposta ja kiskoin itseni takaisin kyytiin. Jonathanin käskystä teimme pienen voltin ja ohjasin tamman siitä suoraa muurille ja ajoin sitä oikein kunnolla eteenpäin ja varoin jarruttamasta ohjalla. Osmi hyppäsi, mutta yhä hieman epäillen ja kunnon ilmavaralla.

Toisella radalla hypättiin vain matalia pystyjä kahdeksikolla ja muuri voitiin jättää hetkeksi hautumaan. Pikkupystyjen kanssa Osmilla ei ollut hankaluuksia, vaan se lähestyi ja hyppäsi ne halukkaasti. Edelliseen rataan verrattuna tässä oli tiukemmat kaarteet, joissa jouduin hieman toppuuttelemaan ratsuani, jottei se olisi vain puskenut lapa edellä ilman kunnollista asetusta. Sarjoille tulimme aluksi melko vinosti, mutta ehdin suoristaa Osmin ennen sarjan toista estettä ja laukkakin vaihtui näppärästi esteiden yllä. Kolmannella radalla aloitettiin tamman tämän päivän kompastuskivestä: muurista. Ohjasin tamman vain rohkeasti eteenpäin ja annoin ennen hyppyä vähän pohjetta ja napautin kevyesti kaulalle tähän asti toimettomana kädessäni olleella raipalla. Osmi ei kieltänyt, vaan ponnisti erittäin voimakkaasti ja teki todella pitkän hypyn esteen yli. Jouduin hieman lyhentämään laukka-askeleen pituutta, jotta osuimme sarjan toiselle esteelle hyvin. Pystyltä ohjasin voimakkaasti polkevan ja etujaloilla ilmaa kauhovan Osmin loivalla kaarteella tutuille ja turvallisille pikkupystyille, joiden jälkeen päätimme radan kahden esteen sarjalle. Itse olin kokonaiskuvaan varsin tyytyväinen ja lähdenkin ensi viikonloppuna siintävään osakilpailuun varmoin mielin. Jonathan käski kotioloissa treenata vielä erikoisesteitä ja keskittyä sileällä liikkeen hienosäätöön. Rakentavan palautteen lisäksi saimme myös paljon positiivisia kommentteja ja etenkin Osmin tarkka ja toimiva hyppytyyli sai kehuja.

2. maaliskuuta 2019 » Estevalmennus Seppeleessä / Anamaria

Viikko sitten kisattiin Tie Tähtiin Cupin ensimmäisessä osakilpailuissa, joka meni varsin onnistuneesti; kilpailupäivästä ei jäänyt mitään pahaa hampaan koloon, vaan tamma toimi yllättävänkin hyvin ja yhteistyömme pelasi lähes moitteettomasti - mitä nyt Osmi heitti innostuksissaan parit pukit sarjaesteen välissä, mutta suistumisilta, pudotuksilta ja kielloilta vältyttiin. Sijoituimme siistillä suorituksella kolmansiksi ja saimme seitsemän lisäpistettä kokonaisrankingiin. Emme ehtineet käydä ulkopuolisissa valmennuksissa ennen ensimmäistä kilpailua, vaan harjoittelimme ainoastaan kotioloissa. Toista osakilpailua silmällä pitäen olin ollut kuitenkin haukkana paikalla ja ehdin ilmoittaa meidät useampaan eri valmennukseen, joista ensimmäinen järjestettiin Seppeleessä. Easy-tason ryhmä alkoi jo yhdeksältä aamulla, joten jouduin heräämään aivan liian aikaisin ja Osmikin kapusi traileriin unisena ja hieman äreänä joutuessaan poikkeamaan aamun normaaleista rutiineista. Karsinassa ollessaan sen sai onneksi helpommin kiinni, joten lähtöön ei tällä kertaa kulunut niin tuhottomasti aikaa, kuin edellisellä reissulla.

Aamun ensimmäiseen valmennukseen oli ilmoittautunut yhteensä viisi ratsukkoa, joista osa edusti kisoissa valmennuksen järjestävää tallia Seppelettä. Heillä oli siis kotikenttäetu, sillä hevoset olivat tottuneita ympäristöön toisin kuin Osmi, joka näytti trailerista päästyään nyrpeää nenää. Jokapaikanhöylänä, kisahoitajana ja matkaseurana edellisellä reissulla toiminut Jonna ei ollut tänään päässyt mukaan matkaan, joten jouduin itse hoitamaan sekä hevosen että itseni ratsastuskuntoon. Oli yhtä taiteilua saada Osmi valmiiksi, sillä paukapää ei aluksi tahtonut kävellä edes hoitopisteelle, vaan nakkeli niskojaan ja pisti tosissaan hanttiin. Hienoa, tänään ei onnistu sitten mikään. Onneksi joku aamuvirkku tallilainen - kenen nimen laho pääni ehti jo unohtaa - tuli jeesimään nuoren herkkähipiän hevoseni kanssa ja auttoi jopa pitämällä hevosta aloillaan noustessani sen selkään varustuksen päätteeksi.

Valmennuksessa keskityttiin suoruuteen ja se alkoi omatoimisella verkalla ja yksittäisillä lämmittelyhypyillä. Osmilla ei tänään riittänyt mielenkiinto työskentelyyn ja se yrittikin kovasti luistaa töistään. Kulmissa se ei olisi millään halunnut tehdä huolellisia viimeistelyjä ja yritti väistää apujani käskiessäni sitä syvemmälle kulmiin. En piru vie antaisi periksi paukapäälle, vaan laskeuduin satulasta viedäkseni hevosen loppuun asti vaikka sitten taluttamalla. Olin päättänyt vetäväni tänään tammaa pitemmän korren, enkä varmasti luovuttaisi - Osmi olisi seuraavalla kerralla kahta kauheampi ratsastaa, jos se voittaisi tämän taiston. Raviin siirtyessämme tamma alkoi onneksi jo hieman notkistua ja työnteko alkoi maistua paremmin päästessämme hyppäämään.

Parien lämmittelyhyppyjen jälkeen pääsimme yksitellen ratsastamaan lyhyen radan. Aloitimme Osmin kanssa ensimmäisenä, mikä oli vain hyvä juttu, sillä tamma ei ehtinyt vauhkota joutuessaan odottamaan vuoroaan. Rata alkoi kartioiden välistä ratsastuksella, mitä seurasi kolmen pienen ristikon sarja. Osmi hyppäsi vauhdikkaasti ja jouduin ottamaan ronskisti kiinni ohjasta, sillä se yritti syöksyä eteen tuleville esteille, eikä paljoa uskonut painoapujani. Hyvin se kuitenkin varoi jalkojaan ja ylitti esteet tarkasti, mutta tuurilla oli paljon pelissä. Kolmoissarjalta ratsu tuli saada suoristettua kaksoissarjalle, mutta Osmi veti lähestymisen perä sisäkaarteessa ja etuosa huiteli aivan eri uralla. Tamma on saanut ahaa-elämyksen laukkaväistöjen suhteen, harmi vain ettei se hoksaa tehdä niitä pyynnöstä vaan tarjoaa niitä itse juuri silloin, kuin ei pitäisi. Pidemmissä ja loivemmissa kaarteissa ehdin valmistella Osmin paremmin ja suoristamaan takaosan sisäpohkeen avulla. Laukanvaihdot sujuivat myös esteillä näppärästi, sileällä niiden kanssa täytyy tehdä vielä töitä jyrkkien lähestymisien tavoin. Valmennuksesta jäi käteen ainakin tieto sitä, missä on parannettavaa ja missä ollaan jo oikealla tiellä. Osmin kunkin päivän mieliala toki vaikuttaa kovasti treenin laatuun ja toivottavasti se on viikon päästä Saaristossa järjestettävässä valmennuksessa normaalilla, reippaalla asenteella mukana.

24. helmikuuta 2019 » Tie Tähtiin 1. osakilpailu Hukkasuossa / Anamaria

Vasta ensimmäisenä kilpailupäivänä sitä alkoi tosissaan miettiä, mihin liemeen olin taas itseni ja tällä kertaa myös hevoseni pistänyt. Tie Tähtiin ratsastuscupin ensimmäinen osakilpailupäivä oli koittanut ja oli aika suunnata kohti Hukkasuota. Vaan ensiksi täytyi saada tuo yksi vintiö kiinni tarhasta, jonne se oli päässyt vielä ennen lähtöä jaloittelemaan. Ja koska tarhakaverit kiinnostivat tällä erää neitiä enemmän kuin minun seurani, olimme jäljessä aikataulustamme ja jupisin itsekseni kuinka tuo koni saisi alkaa kohta käyttäytyä. Ääntä en kuitenkaan voinut kummemmin kohottaa, sillä siitä Osmi olisi saanut vain vettä myllyyn ja juoksuttanut minua kahta kauheammin ympäri tarhaan. Ja toisekseen Tia näkyi talsivan tallipihalla, ja varttuneempi nainen olisi varmasti ojentanut minua huonosta kielenkäytöstä. Vedin siis syvään henkeä ja annoin ajan tehdä tehtävänsä. Tovin aikaa portilla seistyäni vei tamman uteliaisuus voiton ja se tuli viereeni ihmettelemään tekemisiäni. Se oli hetkeni iskeä kiinni ja kliksauttaa narun lukko riimuun kiinni. Vielä pikainen harjaus ja kavioiden puhdistus sekä kuljetuskamppeet päälle ja hevonen autoon Rudi-ruunan viereen, minkä jälkeen olimme vihdoin valmiita kääntämään auton nokan kohti Hukkasuota.

Aamun episodi ei onneksi sotkenut pahemmin suunnitelmiamme ja Hukkasuohon ajaisi vain hieman yli tunnissa. Sulilla keleillä ja ilman vinkkaa matkan voisi saada taitettua jopa alle kuuteenkymmeneen minuuttiin. Osakilpailun yhteen koululuokkaan osallistuva Tia oli hypännyt kuskin paikalle ja tsemppariksi matkaan lähtenyt Jonna oli kömpinyt takapenkille. Itse olin vallannut vänkärinpuolen ja uppouduin ohi viliseviin maisemiin. Olin ilmoittanut Osmin esteratsastuksen helpoimpaan tarjolla olevaan, easy-luokkaan, jossa estekorkeutena olisi 60 cm. Minun kyllä pitäisi suoriutua radoista mennen, tullen ja palatessa, mutta nuoresta ja toisinaan erittäin typerästä ja raivostuttavasta hevosestani en ollut niin varma. Osmi kyllä osaa jos se haluaa, mutta sillä on välillä aivan uskomattoman heikko keskittymiskyky kun pitäisi työskennellä. Tekisi mieli tunkea sen korvat täyteen äänieristettä, niin se ehkä jaksaisi kuunnellakin. Korvahuppu onneksi hieman rauhoittaa energistä mieltä, kun ympäristön äänet eivät kantaudu niin kuuluvasti korviin - saiskohan niitä vetää vaikka kaks päällekkäin?

Hukkasuohon päästyämme ensimmäisenä hommana oli saada auto ja traileri johonkin parkkiin. Päätien varrella oli parkkipaikka, mutta se jo ajat sitten täyttynyt ja kuljetusyhdistelmiä näytti tulevan vain lisää ja lisää. Olemme Osmin kanssa käyneet vasta muutamissa pienissä estekisoissa, joten hevospaljous meinasi ihmetyttää nuorta neitiä taluttaessani sen ramppia pitkin alas parkkeerattuamme tien varteen. Tamma höristeli korviaan ja haisteli ilmaa sieraimet suurina. Samaa ikäluokkaa oleva mutta ikäistään ja Osmia paljon fiksumpi Rudi-ruuna ei paljon viitsinyt vauhkota hevos- ja ihmispaljoudesta, vaan seisoi nätisti trailerin takana kiinnitettynä. Osmi tanssahteli heilui aivan Rudin kyljessä kiinni, mutta tammakin asettui tilanteen rauhoituttua ja autoliikenteen loputtua.

Ensin ratsastettaisiin koululuokat ja niiden jälkeen vasta esteradat, joten minulla ei ollut mikään kiire Osmin kanssa. Jonna oli käynyt maneesilla tiedustelutehtävällä ja kertoi medium-tason koululuokan alkaneen juuri. Luokassa oli verrattain paljon osallistujia, joten Tialla ei ollut mikään hoppu laittaa Rudi kuntoon seuraavaa luokkaa verten. Itse riisuin hevoseltani kuljetussuojat, mutta annoin sen seistä vielä turkoosein kontrastivärein koristeltu loimi päällään. Sää oli upea, kaunis kevätaurinko loisti taivaalla täydeltä terältään ja lämmitti mukavasti kevyessä pakkassäässä.

Tia & Rudi alkoivat tehdä lähtöä maneesille verryttelyä ja suoritustaan varten ja itse aloin vihdoin kaivella omia sekä Osmin varusteita auton kyydistä. Jonna irrotti loimen soljet ja nakkasi sen trailerin väliseinän päälle säilöön. Ennen lähtöä tamma oltiin suittu melko pikaisesti, joten kävin sen vielä kerran harjan kanssa lävitse. Siistin etenkin satulanalusen sekä vyön kohdan tarkoin ja tarkastin vielä erikseen varusteet, ettei niihin ollut edellisen ratsutuksen jäljiltä jäänyt likaa. Sitten vain hevosta varustamaan; nakkasin ensitöikseni hevosen selkään satulan mustaturkoosin huovan sekä romaanin kera ja kiinnitin vyön. Osmi alkoi tanssahdella tietäessään pääsevänsä kohta liikkeelle ja Jonna tuli pitelemään hevosta aloillaan, jotta sain sen vielä suitsittua ja laitettua suojat jalkoihin sekä ratsastusloimen selkään. Lähdimme ennen maneesilla tapahtuvaa esteverkkaa kävelemään hetkeksi lähimaastoihin ja Jonna lähti varalta jalkaisin matkaamme, jos tamma vaikka yrittäisi riistäytyä käsistäni. Osmi oli ratsastaessa skarppi, mutta samalla kuitenkin yllättävän rento ja tällä hetkellä sitä tuntui oikein helpolta ratsastaa sen herkkyyden vuoksi. Maneesille siirryttyämme Jonna keräsi ratsastusloimen syliinsä ja virnisti taputtaessaan vielä tammaa lautaselle: "Koitahan pistää paremmaksi!" Viime vuoden Tähtiratsukkona sekä kouluratsastuksessa Pikkutähtiratsukkona palkittuna oli helppo myhäillä.

22. joulukuuta 2018 » Irtohypytystilaisuus / Jonna

Osmi kiipesi intoa puhkuen kuljetusvaunuun ja Ana kiinnitti tamman etupuomiin. Paras kaveri Dina oli jäänyt tarhaan keuhkoamaan kaverin yhtäkkiä hävitessä paikalta. Majakalle ja perävaunulle teki hyvää välillä olla erossa toisistaan ja tänään Osmi sai matkakaverikseen Ruun, jonka kanssa se on jo vähän ehtinyt kaveerata. Taluttaessani suomenhevosen ruunikon viereen, alkoi Osmi heti leikkisästi näykkiä toista ja nykiä sitä otsaharjasta kurottaessaan väliseinän yli. "Nyt nätisti!" älähdin puoliveriselle ja Anakin kurkkasi sivuovesta mikä sisällä oli meininki. Lepsuna hevosena tunnettu Ruu uskalsi kuitenkin pitää puolensa vanhempaa vastaan ja sähähti tälle antaen samalla mitalla takaisin. Kaksikko nokitteli puolin ja toisin ja sopu syntyi vasta heinät niiden eteen heittäessäni. Parhaista korsistakin täytyi toki kinastella ja laaria täytyi alkaa kilpaa tyhjentää, mutta hyvällä lykyllä ehtisimme perille asti ennen eväiden loppumista.

Tapahtumapaikalla oli hyvin tilaa kuljetusyhdistelmälle, jonka tällainen kämäisempikin peruuttaja sai helposti parkkeerattua auratulle peltoalueelle. Anamaria hyppäsi vänkärin paikalta ulos ja laski trailerin lastausrampin alas. Hevoskaksikko oli jo hieman rauhoittunut, eikä niitä enää tarvinnut komentaa olemaan kunnolla. Nainen irrotti puoliverisensä etupuomista ja Osmi peruutti tuttuun tapaansa rampin alas kauhealla vauhdilla Ana narussa roikkuen. "PERhana!" kuului auton takaa ja ryskääminen lakkasi siihen. Ruunikko seisoi ylväästi ympärilleen katsellen, eikä ollut mielestään tehnyt mitään väärää. Kyytiin nousua ja etenkin sieltä poistumista täytyisi tämän taulapään kanssa vielä harjoitella. Minun taluttama Ruu ei onneksi katsonut toiselta huonoa esimerkkiä, vaan suomenhevonen peruutti fiksusti ja pysähtyi heti käskettäessä.

Paikalla ei automäärän perusteella ollut mitenkään hirveästi porukkaa. Osa oli varmaan meidän tavoin tullut useamman kaviokkaan kera, mutta tästä huolimatta tapahtumaan osallistuneiden hevosten määrä pyöri jossakin kahdenkymmenen tienoolla. Tilaa siis oli eikä kenenkään tarvinnut ahtaasti olla, mutta tästä huolimatta Osmi löysi jokaiselta nurkalta jonkun, jolle hirnua ja purkaa patoumiaan. Hennot hörähdykset olisivat tuskin ketään haitanneet, mutta tamma huusi kimakasti ja Anamaria näytti häpeävän silmät päästään. Osmi pääsi maneesiin aivan viimeisten joukossa, joten sitä ei onneksi heti tarvinnut viedä hallin eteen odotusalueelle vartomaan vuoroaan. Ruullakin pyöri korvat jokaisen äänen suuntaan, mutta suomalaisena se ei pitänyt melua itsestään.

Oman vuoron tultuaan Osmi pärski ja tanssahteli Anamarian yrittäessä pitää vauhdikas puoliverinen ainakin jokseenkin hallinnassa. Tamma on usein vieraissa paikoissa hieman hökäle, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Sen takia nuorta hevosta kuskataankin erilaisiin tapahtumiin, jotta sille kertyisi kokemusta ja se osaisi ehkä jossain välin käyttäytyä fiksusti myös kotitallin ulkopuolella. Irti päästyään Osmi otti hiekkapohjalla parit loikat ja pukitteli vauhdikkaasti. Keskittyminen sillä oli täysin hukassa, eikä Anamaria aluksi meinannut saada hevosta kujalle ollenkaan tamman juostessa päättömästi ympäriinsä naisen vaivoin pysyessä sen perässä. Lopulta hevonen saatiin kuitenkin lähestymään esteitä oikeasta suunnasta ja tamma lähtikin kujalle ripein liikkein. Odotuksista poiketen Osmi jarrutteli ensimmäisille esteille ja oli aluksi miltei kieltää niille vauhdikkuudestaan huolimatta. Se selvästi seurasi enemmän mitä ympärillä tapahtui, eikä viitsinyt kunnolla keskittyä omaan tekemiseensä. Korkeimmillaan 90 senttiin kohonneet esteet saattoivat tänään olla tammalle liikaa, vaikka kotioloissa sellaiset korkeudet eivät ole tuntuneet missään. Pari ikävää pudotusta tuli kujan viimeisillä esteillä, mutta viimeisten hyppyjen jälkeen tamma suuntasi kiltisti omistajansa luokse ja antoi itsenstä ehkä hieman yllättäenkin hienosti kiinni. Sijoittuminen luokan neljänneksi ei tullut yllätyksenä, sillä tämän päivän suorituksella ei kärkipaikkoja ollut realistista edes havitella. Ana oli kuitenkin sanojensa mukaisesti kohtuu tyytyväinen päivään, sillä suorituksensa jälkeen tamma kulki taluttaessa fiksusti vierellä ja kuunteli, mitä siltä haluttiin.

Kun molemmat hevoset oltiin saatu hypytettyä ja luokkien palkinnot jaettua, oli aika suunnata takaisin kotiin. Anamaria oli luvannut ajaa paluumatkan, joten minulla se sujuisi leppoisasti kännykkää selaten ja ehkä univelkoja kuitaten. Ruu käveli nätisti perässäni vaunun kyytiin ja syöksyi heti kaukaloon lisäämieni heinien kimppuun. Osmi seisoi samoiten rauhallisesti aloillaan sille kuljetusvarusteita laitettaessa ja asteli siivosti kyytiin kaverinsa viereen. Tällä erää kaksikko ei enää jaksanut kähistä keskenään, vaan molemmat tuntuivat olevan hieman väsyneitä päivän jälkeen ja olivat varmasti tyytyväisiä päästessään takaisin tutuille ja turvallisille kotikonnuille.

20. syyskuuta 2018 » Kävelyä maastossa / Jacki

"Äläpä nyt viitti!" parahdin Dinalle, joka oli jälleen juossut ulottumattomiini yrittäessäni napata sitä kiinni tarhassa. Kuulin Anan naurahtavan takanani Osmin kävellessä itse omistajansa luokse antaen kiinni ilman taistelua. Oma vintiöni oli päättänyt karauttaa tarhan kauimmaiseen nurkkaan, mutta kieltäydyin juoksemasta sen perässä askeltakaan. Käänsin varsalle selkäni ja vedin syvään henkeä - en varmasti menettäisi malttiani, vaikka välillä mulla meinaa keittää yli noin itsepäisen hevosen kanssa. Maltoin kuitenkin mieleni ja päättömän ryntäilyn sijasta aloin rapistella takkini taskusta löytynyttä pientä muovipussia. Rapina ja se, ettei tamma nähnyt mistä ääni oli peräisin, saivat sen mielenkiinnon heräämään. Sivusilmällä seurasin, kuinka hevonen lähestyi minua yrittäen samalla kurkkia mitä pidin käsissäni. Tamman silmiltä paistoi pettymys sen huomatessa pitäväni hyppysissäni tyhjää pussia, jossa enää hieman tuoksui jo parempiin suihin kadonneet hevosnamit. Tympääntyneenä varsa yritti jo lähteä uudestaan livohkaan, mutta ehdin tarrautua riimuun ja kiinnittää narun siihen. "Jäitpähän kiinni! Sun kanssa täytyy vielä harjoitella tätä kiinniottoa, voisit ottaa oppia kaveristas etkä aina pelleillä!"

Ana oli jo taluttanut Osmin hoitopuomille ja harjaili ruunikon parempaan kuntoon. Kaviotkin se nosti hienosti ylös, me vielä Dinan kanssa opetellaan tätäkin taitoa. Tänään oma varsani seisoi kuitenkin yllättävän hienosti aloillaan sidottuani sen puomiin ja siitä se sai kyllä kovasti kehuja. Otsaharjankin sain siistiä ilman pään viskelyä, mutta kavioita puhdistaessani tamma kiskaisi jalkansa rivakasti käsistäni ja laski ne visusti maahan. Etujalkoja se jaksaa kannatella jo jonkin aikaa, takasten kohdalla kärsivällisyyttä ei ole vielä nimeksikään asti. "Joko te alatte olla valmiinta?" kuulin Anan huikkaavan Osmin selän yli kurkaten. "Ihan kohta", ähkäisin vastaukseksi nostaessani viimeistä kaviota varmasti jo viidettä kertaa takaisin käsiini. Kun homma oltiin lopulta saadu hoidetuksi, oli aika lähteä tutkimaan lähitienoota.

Dina käyttäytyy usein varsin fiksusti talutuksessa, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Rapsuttelin vapaalla kädelläni sen kaulaa ja virnuilin katsellessani Osmia, joka pisti vaihtelun vuoksi itse ranttaliksi hyppiessään eteenpäin Anan yrittäessä hillitä tätä samalla narusta tiukasti kiinni pitäen. "Osaa se sunkin hevonen!" naurahdin, enkä saanut vastaukseksi muuta jotain epämääräistä mutinaa kera silmien pyöräytyksen. Dinakin meinasi intoutua kaverinsa esimerkistä, mutta komensin sitä selvällä ja päättäväisellä äänellä rauhoittumaan narua hieman kiristäen. Ja tamma yllättäen jopa uskoi, mitä sille sanottiin ja se seisahtui vierelleni odottamaan. Kun edessä tempova Osmi oli rauhoittunut, annoin myös Dinalle luvan lähteä uudestaan liikkeelle. "Käydään vaikka laidunreitillä", Ana huikkasi, "pääsevät varsat totuttelemaan sillan ylitykseen." Vastaustani odottamatta hän kääntyi jo Osmin kanssa päätieltä peltojen välistä kulkevalle sivutielle, mikä sopi minulle hyvin. Emme olleet Dinan kanssa käyneet vielä kertaakaan tällä reitillä, mutta olemme kentällä harjoitelleet puulevyjen päällä kävelyä muun maastakäsittelyn ohessa.

"Menkää te vain ekana, Osmille tämä on kuitenkin tuttu paikka." Ana nyökkäsi ja kehotti tammansa takaisin liikkeelle. Keväisin peltojen välissä olevassa ojassa vesi solisee korkealla, mutta kuuman kesän jäljiltä se oli lähes kokonaan kuivunut. Osmi astui varmoin askelin sillalle, mutta pysähtyi kuitenkin aloilleen kavioiden kopsahtaessa ensimmäistä kertaa puupinnalle. Hevosen jäädessä epäröimään Ana kehotti sitä astumaan reippaasti eteenpäin, mutta joutui kuitenkin tekemään uuden lähestymisen tamman jäätyessä niille sijoilleen. "Mennäänhän nyt", Ana kannusti iloisesti varsaansa, joka asetti etukavionsa varovasti kopisevalle alustalle. Takakaviot seurasivat perässä ja kun koko hevonen seisoi puuparrujen päällä, antoi Ana sen seisoa hetken aloillaan ja makustella tilannetta. Hetken aikaa Osmi pyöritteli korviaan rauhattomasti, mutta rentoutui nopeasti huomatessaan kaiken olevan OK. Osmin päästessä toiselle puolelle seurasimme me Dinan kanssa heidän esimerkkiään. Tamma teki sillalle astuttuaan osmit ja löi liinat kiinni ja jäi haistelemaan ihmeellisesti ääntelevää maata kavioiden alla. Varovaisesti se lähti kuitenkin uudelleen liikkeelle nostellen jalkojaan korkealle kuin jotain varoen. Loppuun Dina teki vielä kunnon loikan laskeutuen turvallisesti takaisin hiekkapolulle, jolta se ei enää suostunut tällä kertaa palaamaan takaisin sillalle. Tallille palattiinkin aivan muita reittejä pitkin.

10. syyskuuta 2018 » Samanhenkinen tarhakaveri / Anamaria

Kototallille erinomaisesti kotiutunut Osmi oli ensimmäisenä tarhan portilla ihmettelemässä pihan tapahtumia, kun pihaa kaarsi hevoskuljetusauto. Naapurissani samassa rivarirakennuksessa asuva Jacki oli ottanut esimerkistäni vaarin ja laittanut itsekin uuden hevosen tulille. Aiempi ratsu menehtyi vuosia sitten vanhuuteen ja tällä kertaa Jacki halusi aloittaa uuden hevosensa kanssa lähes nollasta. Trailerista ulos tepasteli Osmiakin pienempi varsa, jonka matka uudelle kotitallille vaikutti menneen varsin hyvin. Tai ainakaan se ei vaikuttanut kärsivän pahemmista traumoista, vaan seisoi uteliaana aloillaan ja kuunteli pihan ääniä. Tina kohotti hetkeksi päätään uuden tulokkaan kolistellessa alas lastausramppia, mutta jatkoi sitten ateriointiaan. Osmilta nuori kaveri sai kuitenkin osakseen innokkaat hörinät ja Jacki talutti hieman vajaa vuosikkaan puoliverisen tarhalle, josta kaksikko sai tehdä hetken aikaa parempaa tuttavuutta. Niiden toivotaan tottakai tulevan keskenään hyvin toimeen, jotta ne saisivat toisistaan samanhenkistä seuraa. Vanhemmilla hevosille meinaa toisinaan mennä kuppi nurin Osmin kanssa sen käydessä härnäämässä lajitovereitaan ja varsat voisivatkin leikkiä ja nahistella keskenään muiden saadessa olla rauhassa. Win-win tilanne siis kaikkien näkökulmasta katsottuna.

6. elokuuta 2018 » Uutta hevosta katsomassa / Anamaria

"Voisitko nyt käyttäytyä, kukaan muu ei ole vielä kiinnostunut susta tarpeeksi tullakseen edes katsomaan?" Vuotias Pulkan ja Polluxin sisko, Osmi, oli juuri esitellyt minulle liikkeitään ja taitojaan hypätessään laitumen portin yli ollessani menossa hakemaan tammaa sisälle siistittäväksi. Anamaria olisi tänään tulossa katsomaan Osmia ja minä totisesti toivoin tamman tekevän lähtemättömän vaikutuksen häneen. Mandelbacken hevoset, eritoten omat kasvatit, olivat jo opettaneet minut pitämään aina taskussani mukana muutamaa namipalaa. Tälläkin kertaa omenan makuiset namit voittivat irti liihoittelun ja Osmi antoi helposti laittaa narun riimuun.

Tallissa tamma käyttäytyi tapansa mukaisesti, kihnutti päätänsä minun kylkeä vasten niin, että meinasin kaatua. "Mä en käsitä miten sillä on tollaiset voimat! Voidaan vaan toivoa, että se alkaa käyttämään päätään johonkin hyödyllisempään kuin ihmisten kampittamiseen" Milja oli tullut Osmin karsinan nurkalle katselemaan touhuamistani. "Noi sen partakarvat vois vielä siistiä. Ja tolle pörröselle otsatukalle on tehtävä jotain", en ollut edes itse kiinnittänyt huomiota tamman otsatukkaan.

Kuulin auton ajavan pihaan samalla kun suljin taakseni jääneen kentän portin ja laskin Osmin vapaaksi kentälle. "Älä jooko nyt hyppää aidan yli, tai jos hyppäätkin niin toivotaan että Ana näkee sen vain lupaavana ominaisuutena estehevoselle" Osmi tapitti minua suklaanruskeilla silmillään ennenkuin laukkasi kentän toiseen päähän, kuin ottamaan vastaan meille saapuneita vieraita.

Se lienee ollut se uhkaavasti lähestyvä kolmenkympin kriisi, mikä sai minut haaveilemaan omasta hevosesta. Vajaa kymmenen hevosetonta vuotta olivat toki olleet rauhallisia ja omaa aikaa on ollut yllin kyllin, mutta omassa hevosessa on sitä jotain, mitä ei osaa sanoin kuvailla. Kuluvan kesän aikana päätinkin muiden hevosten ratsuttamisen saavan jäädä vähemmälle ja nyt oli hyvä aika hankkia se puuttuva palanen. Pohjoisesta ei sopivaa lämminveriratsua löytynyt, joten lomaviikot kuluivat reissaten; Keski-Suomen ja etelärannikon kautta aina eteläisimpään Suomeen ja lopulta Ahvenanmaalle asti.

Ahvenanmaalla minua odotti pirteä ja utelias puoliverinen M.B. Osmi. Vajaa kaksivuotias tammavarsa oli etsimääni hieman nuorempi, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden - ja hyvä niin. Tähän energiseen nuorukaiseen ei voinut olla ihastumatta! Tallipihalla autosta noustessani tamma pörhisteli ja ravaili kentällä parhaimpia liikkeitään esitellen, tullen heti portille tarkastamaan uuden tulijan. Hevonen oltiin selvästi totutettu käsittelyyn, sillä sain pörröttää lähes iholle tunkevan Osmin otsaharjaa ilman arastelua. Hetken aikaa se malttoi seistä aloillaan ihan kuin minua katseellaan mittaillen, kirmaten sitten takaisin omille teilleen. "Tän mää tahdon!" tokaisin silmät säihkyen vieressä seisovalle Katille.

Ulkoasu © M Layouts   |   Kuva © skeeze (Pixabay lisenssi)