DIETHELM STABLES LOPETTAA!
Kasvattajille laitetaan sähköpostia pikkuhiljaa.

Tervetuloa Diethelmiin

Diethelm Stables, aiemmin Diethelm Gestüt, on puoliverisiä kasvattava ja kilpailuttava talli virtuaalisessa Etelä-Suomessa. Tilallamme sijaitsee hyvinvarusteltu talli, lämmin maneesi sekä kaksi ulkokenttää. Hevosilla on ulkona paljon liikkumatilaa, sillä omistamme maata monta hehtaaria, metsien lisäksi.
Tallia on kehitelty jo lokakuusta 2012 lähtien, mutta sivut saatiin vasta vuonna 2013 helmikuun alussa kuntoon. Alunperin meidän piti kasvattaa vain suomalaisia puoliverisiä, mutta muitakin puoliverirotuja on eksynyt joukkoon. Jalostuksessa käytämme myös englantilaisia täysiverisiä, joten niitäkin voi tallilta löytyä. Kisaamme hevosillamme suurimmaksi osaksi esteitä, mutta koulu- ja kenttäpainotteisia hevosia löytyy.
Kasvatamme hevosia myös muidenkin käyttöön. Myös hevostenhakumatkalla saattaa tulla mukaan eteenpäin myytäviä tuonteja, kannattaa siis olla tarkkana!

Aikaisemmin asuimme Kirsiinan aviomiehen takia Saksassa, Weitenhagenissa, mutta vihdoinkin mies suostui muuttamaan Suomeen. Tallimme sijaitsi lähellä merta, mutta ei nykyinenkään sijainti huono ole.

Kirsiina S. - VRL-05196, virtuaali@pullatiikeri.net, DIET3582, perustettu 20.10.2012